Minkä ikäisenä te vanhatpiiat ryhdyitte olemaan vapaaehtoisesti lapsettomia?

35-40?

12-vuotiaana ajattelin haluavani lapsia (kaksi poikaa ja yhden tytön). 16-vuotiaana tajusin, että en todellakaan halua lapsia. Lapsia ei edelleenkään ole, ikää minulla on 40+. 

Jos juna menee ohi, esim. ei löydy sopivaa miestä ajoissa tms. ja olisi kuitenkin halunnut halunnut lapsia - niin ei silloin ole varsinaisesti vapaaehtoisesti lapseton, vaan tahattomasti lapseton pikemminkin.

Tosiasiat on vaan tunnustettava ja kokonaan lapsettomaksi jääminen hyväksyttävä siinä 4-kympin korvilla jo naisen biologiankin takia.

Tietysti jo on hyvä taloudellinen asema, niin voi vaikka adoptoida vielä esim. hieman isomman lapsen.

Olen 27 ja muutaman vuoden päästä pitää viimeistään päättää yrittääkö tehdä asialle jotakin. Minä päätin pari vuotta sitten että jos jään lapsettomaksi sekin on hyvä. Mitään muutoksen merkkejä ei ole että vanhapiikuus loppuisi.

Sain lapseni 37- ja 40-vuotiaana. Sitä ennen olin lapseton taloudellisista syistä, ts mulla/meillä ei ollut sopivan kokoista omistusasuntoa ja en periaatteellisista syistä halunnut lapsia missään vuokra-asunnossa kasvattaa.

Ihan syntymästäni saakka olen ollut vapaaehtoisesti lapseton. En ole varsinaiseksi mieltänyt itseäni "vanhaksipiiaksi", mutta sellainen tietysti olen, kun olen myös vapaaehtoisesti miehetön, ja ollut sitäkin syntymästäni saakka (eli tähän mennessä 59 vuotta).

No 14 v. päätin, etten tee ikinä lapsia. Miksi silloinen päätökseni ei olisi yhtä arvokas ja oikea, kun syytkin ovat edelleen samat?

Ryhdyin olemaan vela noin kymmenen vuotiaana. Ja velana aion pysyäkin, onhan minulta jo parasta ennen päiväyskin mennyt. Kiitos kysymästä.

Milloin itse päätit ryhtyä äidiksi/isäksi?

Vierailija kirjoitti:

Ryhdyin olemaan vela noin kymmenen vuotiaana. Ja velana aion pysyäkin, onhan minulta jo parasta ennen päiväyskin mennyt. Kiitos kysymästä.

Milloin itse päätit ryhtyä äidiksi/isäksi?

Sain lapseni 37- ja 40-vuotiaana. Sitä ennen olin lapseton taloudellisista syistä, ts mulla/meillä ei ollut sopivan kokoista omistusasuntoa ja en periaatteellisista syistä halunnut lapsia missään vuokra-asunnossa kasvattaa.

Olin 42-vuotias eikä päätös ollut minun, vaan endometrioosin. Sisarukseni sai terveet lapsensa vasta nelikymppisenä.

Sairastuin myöhemmin vakavasti ja olin kiitollinen siitä, etten "siirtänyt" syöpää lapsiini. Kuulun syöpäsukuun jo useammassa sukupolvessa.

11-vuotiaana muistan menkkojen alettua miettineeni, miksi niilläkin on menkat, jotka ei tahdo lapsia. Kirjoitin sen päiväkirjaankin. Nyt 40, ja sama mielipide pysynyt - en tahdo lapsia. En ole "vanhapiika" mitä se tarkoittaneekin (ikisinkkua, eronnutta?) . Alle 27-v voi hyvinkin tietää ettei tahdo lapsia. Yksi sen ikäinen tuttu odottaa koko ajan että sterilisaation ikäraja täyttyisi.