Lapsi sanoi, että en ole ikinä iloinen. Ja sehän on totta:(

Tajusin, että olen kotona useimmiten iloton, kireä ja korotan ääntä lapsille tai ainakin jankutan heitä tekemään asioita.
Töissä on henkisesti raskasta ja olen voinut siellä huonosti jo pidemmän aikaa. Haen uutta työtä, mutta vielä ei ole onnistanut. Olen jopa hieman alakuloinen ja iloinen tai onnellinen en ole ollut vähään aikaan.
Parisuhde on nykyään enemmänkin kaveruutta, ei riitoja, mutta ei intohimoakaan. Jutellaan lähinnä lasten asioista eikä kotona oikein muusta voi jutellakaan kun lapset on aina läsnä.
Mistä löytäisin taas iloa elämään? Lapsen suusta tuli totuus.