Onko joku rikkonut oman hyvän avioliiton toisen miehen vuoksi?

Kyllä on välillä kun teinilästä nämä ihmisten ongelmat. Haluat vauvapalstalaisilta vastauksen mitä tehdä?

Ihan ensin lukaseppa vaikka tuo oma aloituksesi, yritä nähdä se näin ulkopuolisen silmin. "Ihan hyvä liitto" "Onnellisia ja kaikki hyvin" "Jos molemmat eroaisi ja koitetaan yhdessä"

Epäilen että tässä on nyt käynyt nämä perinteiset, omasta parisuhteesta on tullut itsestäänselvyys. Lapset, ruuhkavuodet, samaa arkea päivästä toiseen, tässäkö tämä nyt oli. Tämä uusi työkaveri tuo sitten mukavaa jännitystä siihen omaan tylsään elämään.

Ehdotan vakavaa keskustelua oman miehesi kanssa, missä mennään. Oletteko sitten kuitenkaan onnellisia? Ihastumisia tulee ja menee, ja varmasti on ihanaa tietää "kelpaavansa" vielä muillekin kun omalle miehelleen. Mutta se mitä niiden tunteidensa kanssa tekee on eri asia, ruokkiiko niitä vai antaako olla ja toivoa että aika tekee tehtävänsä.

Jos nyt kuitenkin haluatte kokeilla olla ihan oikeasti pari, niin sitten pitää vain ottaa se riski ja kokeilla. Entäs jos ei olekaan hyvä? Kaksi rikkoutunutta perhettä. Sittenpä on hyvä miettiä että oliko sen arvoista. Olet varmasti myös ehtinyt miettimään uudet asumisjärjestelyt, lasten huoltajuuden, uusperheen uudet kuviot jne.

Sanoisin että jäitä hattuun nyt.

Onkijan vaimo?

Meille kävi noin. Siis miehelleni, joka tapasi työpaikalla sielunkumppaninsa. Liki vuoden he pyristelivät vastaan, näkivät vain töissä, mutta sitten tuli mukaan läheisempi kuvio. Mitä enemmän suhdetta ruokkii, sitä enemmän se vie mukanaan. Kun vuoden jälkeen kuvio selvisi minulle, laitoin miehen valitsemaan. Hän valitsi tuon toisen naisen, 20 aviovuoden päätteeksi.

Mies sai sielunkumppaninsa, joka on luonteeltaan samanlainen kuin hän. Hän sai pari yhteistä harrastusta. Hän sai lisää lapsia, joita minä en halunnut lisää tehdä. Heidän välisestä suhteestaan en tietenkään tiedä.

Sen tiedän, että lastensa kanssa mies sai pilattua välinsä. Lapset jäivät vuoroviikkosysteemille, olivat siis alakoululaisia. Tänä päivänä esikoinen on katkaissut välinsä kokonaan isäänsä ja nuorempikin haluaa pois heidän luotaan.

Erosta on jo vuosia.

Mies ei arvannut avioeron seurauksia. Hän luuli erotessaan, että kaikki jatkuu kuin ennallaan, vaimo vain vaihtuu. Ei arvannut, kuinka menetti kaikki minun puoleltani tulleet yhteiset ystävämme (ei, minä en mustamaalannut), menetti appivanhempansa joiden kanssa oli tullut ystäväksi, menetti lopulta lapsensakin. Sit kaikki ne lukemattomat väännöt minun (sopuisan ja sovittelevan) kanssani, kun olemme olleet asioista eri mieltä (eksänä en ole enää lojaali miehelle). En tiedä, oliko se vaimon vaihto tämän arvoista. Ehkä oli, ehkä ei.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ihan hyvä liitto, yhdessä oltu reilu 15v ja 3 lasta. Onnellisia ja siis kaikki hyvin.

Työpaikalleni tuli alkuvuodesta uusi työntekijä ja meillä kolahti heti kemiat yhteen, tuntuu että jos on Se Oikea niin tämä mies se on. Tunne on molemminpuolinen. Pettämään en ole lähtenyt ja tämä työkaverikin on onnellisesti naimisissa ja molemmat ollaan sitä mieltä ettei aleta kumppaneita pettämään, eli välillämme ei (vielä) ole seksiä. Mutta tunteet vaan vie meitä koko ajan yhteen ja alkaa olla hankalaa kun ei mitään fyysistä voi olla. Ollaan kyllä juteltu, että jos molemmat eroaisi ja koitetaan yhdessä.

Apua. Mitä tehdä?

Meillä oli duunissa tollanen tapaus. Bööna ihastu tulokkaaseen palavasti ja se kundi pyöritteli miten huvitti sitä naista. Liibalaabaa jauho ja sanoi just mitä se nainen halusi kuulla. Samantien tiesin, että pelimies tonteilla ja naureskelin hiljaa. Sanoin sille kundille, et toi on naimisissa, joo ei mua kiinnosta. Ok, no anna mennä sitten.  Se nainen luuli et se kundi oli jotenkin enemmänkin kiinnostunut. Sitten se tapahtu, tuuppaus muutama kerta. Nainen otti eron äijästään ja luuli, että tämä kundi alottaa suhteen. Ei se ollu niin sille naiselle sanonu. Jätkä sai mitä halusi ja nainen menetti kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Tunne on molemminpuolinen. Pettämään en ole lähtenyt ja tämä työkaverikin on onnellisesti naimisissa ja molemmat ollaan sitä mieltä ettei aleta kumppaneita pettämään, eli välillämme ei (vielä) ole seksiä. Mutta tunteet vaan vie meitä koko ajan yhteen ja alkaa olla hankalaa kun ei mitään fyysistä voi olla. Ollaan kyllä juteltu, että jos molemmat eroaisi ja koitetaan yhdessä.

Mitäpä jos kerrot sille omalle miehellesi tekemisistäsi ja siitä että on mietteissä jättää hänet toisen miehen takia? Sitten annat hänen päättää onko pettämisen raja ylitetty sekä haluaako vielä jatkaa vai erota. Sinä kun et sitä voi päättää mitä toinen kokee pettämisenä, vaikka sinulle se on selkeästi se että onko seksiä ollut vai ei.

Ihastuksia toki tulee sekä menee ja se on normaalia eikä tunteilleen kukaan voi mitään mutta tuollainen peli missä oma puoliso tiputetaan pois ja uusi ihminen otetaan tilalle on ainakin minun mittarillani jo pettämistä eikä kiinnostaisi vaikka "eihän me olla edes harrastettu seksiä", koska raja on jo ylitetty siinä vaiheessa kun omista tunteistasi olet kertonut sille toiselle miehelle etkä sille kelle olisi pitänyt; omalle puolisolle. Toki se seksittömyys olisi lieventävä asianhaara mutta pettämistä olisi silti. Sen lisäksi olet vielä jatkanut tuota peliä ja se tulee tätä menoa jatkamaan kulkuaan siihen yhdyntään asti, siitä luonto pitää varmuuden, jolloin sinun oma rajasi myös ylittyy. Toki et kerro MITEN läheinen olet, eli onko kohtaamiset vain työpaikalla vai esim. viestittelettekö töitten jälkeen joka päivä, mutta se lienee epäolennaista jo tässä vaiheessa kun on vaihtokin mielessä.

Ykkönen sanoikin jo erittäin hyvin teidän suhteen laadusta mutta muista se että pettämisestä alkaneet suhteet usein myös kariutuvat koska voitko luottaa siihen että mies ei petä myös sinua -- tai sinä uutta miestäsi? Molemmat kun on hoitaneet aikasemman suhteen ongelman pettämällä, miksi ne hoidettaisiin nyt yhtään erilailla? Myös sitten kun arki astuu teidän kuvioonne mukaan ja glamour on hävinnyt niin voi tulla äkkiä sitä omaa perhettä ikävä kun ei se uusi mies ollutkaan pysyvästi hehkuva. Sitten tosin on jo lopullisesti liian myöhäistä.

Tämä aloitus on ehkä provo palstaprovoilijan kirjoitustyylin perusteella, mutta niin totuudenmukainen, että surettaa. Ihmiset eivät tiedä, miten paljoan aiheuttavat hallaa lapsilleen eroamalla liian heppoisin perustein. Lapsille kodin hajoaminen jo itsessään tuottaa surua, vaikkakin siitä pääsee yli, mutta sen jälkeen tulee paljon, paljon muuta. On vanhemman surun kestäminen, vaikka kuinka vanhempi luulee pitävänsä sen piilossa, on uusperheet yms.