Hulppea talo, kaikki uutta, rahasta aina muka pula...

Miten sanoisin ystävälleni etten enää jaksa kuunnella hänen kitinää rahan vähyydestä?
Heillä on hulppea hieno uusi omakotitalo. Koti on sisustettu viimeisen päälle uusilla huonekaluilla. Muutama huonekalu on hyvin kalliita ja ns. turhakkeita löytyy joukosta.

Kaveri on aina kinuamassa rahaa, jos ei nyt suoraan, niin välillisesti. Harmittaa suorastaan hänen soittonsa, koska juuri kun ajattelee, että hän soittaa silkasta ystävyydestä ja halusta kuulla mitä kuuluu, niin lopulta se on kuitenkin se raha, jota kaipaa jollakin tavalla. Välillisesti se on erilaisia palveluita sun muita.
Hän osaa puhua niin, että ihmisillä herää auttamisen halu ja moni auttaa heitä.
Ei se minulta ole pois, mutta mikä minua ärsyttää, on se, että hän kutsuu perhettään köyhäksi. Köyhä ei asu kuten he ja köyhällä ei todellakaan ole varaa sellaiseen elämään miltä se elämä nyt näyttää.
Jättäisi turhakkeet ostamatta ja tyytyisi perustuotteisin. Kaupassakin ostaa aina kalliita tuotteita ja jääkaapissa usein poisheitettävää…

Miten sanon hänelle seuraavan kerran etten halua enää tukea hänen holtitonta rahankäyttöään, että minuun ei enää vetoa nyyhkytarinat, jolla saa minulta apua. Kaikki muut tuntemani ihmiset seisovat vankasti omilla jaloillaan ja hoitavat asiansa. Heillä ei ole luksusta ja silti tulevat toimeen. Toki apua saa kysyä ja autan mielelläni, mutta rajansa kaikella. Olen apuketjun osa, josta aion jättäytyä pois.

Särkee korvia kuinka hän puhuu köyhien suulla, koska se mitä näen heidän elämässään, ei ole köyhyyttä, mutta rahan holtitonta käyttöä tarpeettomiin asioihin ja muiden, anteeksi vaan, ihmisten hyväntahtoisuuden hyväksikäyttöä.