Syömishäiriöiset ovat tosi ahdistavaa seuraa minusta, kun taatusti kritisoivat kokoani ja syömisiäni
En tahdo olla ollenkaan sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä, joka alkaa osoittaa syömishäiriön merkkejä. Tuskin olen ainut?
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli, en murehdi kuin omista syömisistäni. Vain omaan kehooni minulla on vuosikymmenen kestäneen koulukiusaamisen seurauksena muodostunut vääristynyt suhde. Minulla on kavereita monessa koossa ja monenlaisilla ruokatottumusilla; yksi rakastaa suklaata, toinen on vegaani, yksi yrittää laihduttaa... Ei hetkauta minua.
Ei lisättävää
Syömishäiriö on yleensä sairaus, joka on hyvin yksityinen. Se saa ihmisen kääntymään sisäänpäin ja keskittymään omaan kehoonsa. Koska sairas usein tietää olevansa sairas, hän ei halua vetää huomiota puoleensa, jotta hänen sairauteensa ei puututtaisi. Siksi syömishäiriöinen ei myöskään todennäköisesti ole ensimmäinen, joka aloittaa keskustelun jonkun muun henkilön syömisistä ja painosta.
Ei sellaisella ole aikaa kiinnittää huomiota toisten painoon tai syömisiin kun kaikki aika ja energia menee itsensä kritisoimiseen.
Yksi työkaveri on todella laiha kukkakeppi. Hän ei ikinä syö mitään makeaa, ohittaa kaikki tarjoilut. Ruokaa syö mutta sekin salaattipainotteista. Kommentoi vatsaläskejään ja suurta kokoaan. Jonkinlainen syömishäiriö hänellä on ja kehonkuvan vääristymä. Ja huomionhakua tietty myös. Noloa kuunnella noita juttuja, kun porukassa on oikeasti ylipainoisia ihmisiä.
Höpöhöpö ei minulla ole aikaa kritisoida sinun kokoasi kun kaikki aikani menee oman itseni ja kokoni arvostelemiseen.
Huomatkaa myös, että sekä bulimia ja ahmimishäiriö ovat syömishäiriöitä!
Miksi aina viitataan anoreksiaan?
Suurin osa syömishäiriöisistä on lihavia. Huono provo.
Syömishäiriöiset kritisoi vain omaa painoaan ja syömistään. Sillä, joka kritisoi sinua näistä asioista, on joku muu häiriö.
Vierailija kirjoitti:
Yksi työkaveri on todella laiha kukkakeppi. Hän ei ikinä syö mitään makeaa, ohittaa kaikki tarjoilut. Ruokaa syö mutta sekin salaattipainotteista. Kommentoi vatsaläskejään ja suurta kokoaan. Jonkinlainen syömishäiriö hänellä on ja kehonkuvan vääristymä. Ja huomionhakua tietty myös. Noloa kuunnella noita juttuja, kun porukassa on oikeasti ylipainoisia ihmisiä.
Vain ylipainoisella ihmisellä saa olla huono itsetunto?
Voi olla, mutta yleensä ei. Suurin osa syömishäiriöisistä ei kritisoi muiden kroppia, ainakaan samalla tavalla kuin omaansa, tai tarkkaile muiden syömisiä siinä määrin kuin omaansa. Ole siis huoleti. Toki ymmärrän jos silti ahdistaa, mutta kuule niin ahdistaa syömishäiriöisiäkin.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa syömishäiriöisistä on lihavia.
Itse asiassa, suurin osa syömishäiriöisistä on normaalipainoisia. Osa sitten lihavia ja laihoja, ja vain pieni osa niitä toooodella laihoja ja toooodella lihavia.
Suurin osa muistakin kuin anorektikoista keskittyy omaan kehoon ja syömisiin, eikä ole muille ankaran kriittinen. Haukkujia olen tavannut lähinnä tällä palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Huomatkaa myös, että sekä bulimia ja ahmimishäiriö ovat syömishäiriöitä!
Miksi aina viitataan anoreksiaan?
Miten tuossa viitataan anoreksiaan? Itse käsitin sen toisinpäin. Lihava ahmija kritisoi ja kommentoi hoikan ruokia ja kokoa.
Ihan oikeasti, älkää nyt aikuiset ihmiset kommentoiko työtovereidenne painoa, ulkonäköä tai mitään muutakaan yksityistä asiaa ääneen työpaikalla. Tämä on aivan perusasia työelämässä. Tuo on työpaikkakiusaamista ja epäasiallista.
Kun syömishäiriöni oli pahimmillaan, olin lähinnä kateellinen niille, jotka pystyivät syömään normaalisti ja huoletta. Kaikki aikani meni vain omien syömisieni ja painoni kanssa. Muiden syömiset tai ulkomuodot eivät kiinnosta minua vieläkään.
Mä kritisoin toisten painoa ja syömisiä vain mielessäni. Tiedän, miltä tuntuu kuunnella toisten mielipiteitä lauottuna tuosta noin vaan ilman, että taustoja ja muita yksityiskohtia tiedetään. Joten pidän omat mahdolliset ennakkoluuloni vain omana tietonani. Tiedostan, että ne on vain mun ajatuksia eikä niillä välttämättä ole minkäänlaista tekemistä sen todellisuuden kanssa, jossa toinen elää. Syöminen ja paino ovat moninaisia asioita, ei pelkkä yksi näkökulma riitä. Eri asia, jos multa kysytään mielipidettä, sitten sanon mahdollisimman neutraalisti.
Vierailija kirjoitti:
En tahdo olla ollenkaan sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä, joka alkaa osoittaa syömishäiriön merkkejä. Tuskin olen ainut?
Harkitsen tätä usein. Syömishäiriöinen on jotenkin ite kussut oman ruokahalun en tiedä miten koska silloin pitää pyytää apua? En tiedä miten!!!
Minullakin oli teini-iässä anoreksiaa ja silloin ainoastaan kadehdin varsinkin normaalipainoisia terveitä ihmisiä, jotka osasivat syödä normaalisti kokematta siitä kohtuutonta häpeää tai ruoskimatta itseään jokaisesta rasvasolusta. Varsinkin siitä olin kateellinen kuinka terve ihminen ehti käyttää päivänsä muuhunkin kuin syömisten laskeskeluun ja suunnitteluun, ruokailutilanteiden välttelyyn ja siihen anorektikon itsetuhoon. Siitä, että joku pystyi rakastamaan itseään ja osallistumaan sosiaalisiin tapahtumiin. Ehkä jonkun todella lihavan kohdalla pohdin syitä lihavuuden taustalla, mutta normaalipainoisten kohdalla koin vain kateutta.
Minulla kävi sitten tuuri, että pahasta alipainosta huolimatta olin yhtenä päivänä raskaana. Raskausaikana sain syömiseni korjattua ja lapsen ensimmäisien vuosien aikana opin muuttamaan sen "pääni sisäisen äänen"/ajatteluni.
Anoreksia ja muutkin syömishäiriöt ovat kamalia sairauksia ja niitä sairastavat kuolevat huomattavasti tervettä väestöä useammin "ennenaikaisesti". Syömishäiriöiden pinnallisnen ja yksinkertaistava arvostelu on idioottimaista ja vastenmielistä.
Kyllä se on niin, että syömishäiriöiset kritisoivat omaa painoaan, eivät muiden.
Älä huoli, en murehdi kuin omista syömisistäni. Vain omaan kehooni minulla on vuosikymmenen kestäneen koulukiusaamisen seurauksena muodostunut vääristynyt suhde. Minulla on kavereita monessa koossa ja monenlaisilla ruokatottumusilla; yksi rakastaa suklaata, toinen on vegaani, yksi yrittää laihduttaa... Ei hetkauta minua.