Teinilläni on peliriippuvuus, mihin otan...
..yhteyttä saadakseni apua? Lapsi ei pelaa K18 pelejä vaan ihan tavallisia. Ja jos ei pelaa niin tuijottaa tuubia. Ollaan rajoitettu pelaamista eri keinoin ja harrastuskin on. Pisin pelikielto/nettikieltokesti 6kk. Nyt koen hankalaksi pistää kokonaan netti pois koska on yläkoulussa ja koulutöissä tarvitsee netti. Mistä saisimme apua?
Kommentit (21)
Miten tämä riippuvuus ilmenee? Haittaako millä tavoin elämää? Itse olin nuorena myös todella addiktoitunut, mutta hoidin kyllä koulun kunnialla (se oli vanhempien ainoa vaatimus) ja pelaaminen on vielä nyt aikuisenakin rakas harrastus, eilenkin tuli pelattua jotain kuusi tuntia. Harmi kun ei ehdi enää enempää kun on niin paljon kaikkea muuta :(
Koulun hoitaa kunnolla. Mutta nukkuu selkeästi liian vähän. Ragesi totaalisesti kun laitoimme eston pelaamiseen klo 00–06:
Nuorisoasemalle varaatte jutteluaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Koulun hoitaa kunnolla. Mutta nukkuu selkeästi liian vähän. Ragesi totaalisesti kun laitoimme eston pelaamiseen klo 00–06:
Ei sillä silloin ole riippuvuutta. Teinin sosiaalinen elämä vaikuttaisi olevan nettipeleissä ja muut kaverit saavat pelata keskiyön jälkeen. Tehkää diili, että kunhan numerot pysyvät hyvinä, ette puutu pelaamiseen. Jos teini nukkuu liian vähän, laskevat numerotkin, jolloin diilin mukaan voitte puuttua. Samalla teini saa otettua vähän vastuuta elämästään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulun hoitaa kunnolla. Mutta nukkuu selkeästi liian vähän. Ragesi totaalisesti kun laitoimme eston pelaamiseen klo 00–06:
Ei sillä silloin ole riippuvuutta. Teinin sosiaalinen elämä vaikuttaisi olevan nettipeleissä ja muut kaverit saavat pelata keskiyön jälkeen. Tehkää diili, että kunhan numerot pysyvät hyvinä, ette puutu pelaamiseen. Jos teini nukkuu liian vähän, laskevat numerotkin, jolloin diilin mukaan voitte puuttua. Samalla teini saa otettua vähän vastuuta elämästään
Samalla sallit pelaamisen yli puoleen yöhön ja toisaalta väität, että sitten numerot tippuvat, kun unta tulee liian vähän. Mitähän hyötyä tuolla hetken sallimisella mielestäsi on? Ja kyllä, ap:n lapsella on peliriippuvuus.
Etkö osaa mitään itse. Laitat kotona netin päälläoloajoiksi arkisin klo 15-17 ja 20-21.
Vierailija kirjoitti:
Etkö osaa mitään itse. Laitat kotona netin päälläoloajoiksi arkisin klo 15-17 ja 20-21.
Osaat ihan varmasti paljon ja kaikenlaista, mutta tuolla vinkillä ei kyllä peliriippuvuutta hoideta...
Hannu Karpoon? Oleko kokeillut ihan tervettä järkeä käyttää ? Lasten hoito ulkoistettu hieman liikaa nykysin.
Jos lapsi hoitaa koulun kunnialla ja saa hyviä arvosanoja, en ymmärrä mikä on ongelma. Vanhemman tehtävä on kuitenkin huolehtia että lapsi nukkuu riittävästi ja käyttäytyy kotona fiksusti. Netti kiinni illalla viimeistään klo 22 ja kaikki laitteet pois. Jos lapsi räyhää, loppuu oikeudet nettiin päivälläkin.
Teinien sosiaalinen elämä on nykyään pitkälti netissä ja puolen vuoden nettikielto on aika julmaa. Kyllä jo päivän kielto saa useimmat teinit miettimään käytöstään.
Oma poikani jumittui tietokonepeleihin 11-vuotiaana ja sitä kamalaa vaihetta kesti kolme vuotta. Pojalla on Aspergerin syndrooma, minkä takia intohimoiset kiinnostuksenkohteet ovat siis todella intohimoisia. Lopulta tajusin, että pojan perimmäinen ongelma ei ollut pelaaminen, vaan silkka kuormittuminen koulussa, eikä siihen auttanut mikään unimäärä. Saatiin kouluun kevennetty lukujärjestys ja siitä alkoi kaikkinainen elämänlaadun paraneminen. Poika oli hyvällä tuulella, arvosanat kohosivat ja yllättäen pelaaminen vähentyi. Tietysti varmaan ikäkin toi järkeä päähän. Mitkään aikarajoitukset eivät auttaneet, tai tietysti auttoivat sen, että poika ei pelannut, kun kone ei käynnistynyt, mutta ilmapiiri kotona oli jostain h*lvetin esikartanosta.
Näin jälkeenpäin ajattelen, että vaikka aina kehotetaan vain rajoittamaan ja olemaan jämptejä, ne nuoret kaipaisivat ihan oikeasti ymmärrystäkin, normaaleja ihmissuhteita, eikä vain käskytystä. Ne monet pelit ovat sellaisia, että niiden kestoa ei etukäteen tiedä, ja jos kone sammuu kesken kaiken, jätät tiimikaverit pulaan. Ei sellaista mukisematta niellä. Sitä intohimoista pelivaihetta ei yleensä kestä kovin monta vuotta elämässä ja jos silloin pelaa paljon, ei se nyt loppuelämää tuhoa. Ja jos nukkuukin vähän liian vähän, so what, jos sillä unimäärällä käytännössä pärjää. Siinä on sekin, että jos vanhempi päättää teinin puolesta kaiken, teini voi vain hokea, että kaikki on vanhempien syytä. Jos itse päättää pelata aamukolmeen ja aamulla väsyttää kauheasti, syyllinen löytyykin yllättäen peilistä, ei vanhemmista. Jossain määrin on vain mokailtava, jotta oppii.
Ehkä aika hyvä huolimittari on koulumenestys: jos lapsi pärjää koulussa, kyllä siellä aivoissa on paljon muutakin toimintaa kuin pelaaminen :) . Muistan kun joskus huonoina aikoina luin, että yleensä peliongelma kehittyy niille, joilla jo muutenkin on ongelmia. Olen jossain määrin eri mieltä, sillä niin koukuttaviksi pelit tehdään, mutta myöhemmin tajusin, että noinhan meilläkin oli. Pojan ongelma oli se totaalinen kuormitus koulun metelissä ja sosiaalisessa sekamelskassa, ja sitä hän pakeni pelaamiseen. Vanhemman kannattaisi marmattamisen ja kurinpidon sijaan joskus miettiä sitäkin, miksi asiat menevät niin kuin menevät.
Vierailija kirjoitti:
Hannu Karpoon? Oleko kokeillut ihan tervettä järkeä käyttää ? Lasten hoito ulkoistettu hieman liikaa nykysin.
Tai vaihtoehtoisesti voisit olla yhteydessä vastuulliseen vanhempaan, joka voisi hoitaa sinun puolesta tuon kasvatuksen, kun ei näytä onnistuvan omin voimin.
Vierailija kirjoitti:
Oma poikani jumittui tietokonepeleihin 11-vuotiaana ja sitä kamalaa vaihetta kesti kolme vuotta. Pojalla on Aspergerin syndrooma, minkä takia intohimoiset kiinnostuksenkohteet ovat siis todella intohimoisia. Lopulta tajusin, että pojan perimmäinen ongelma ei ollut pelaaminen, vaan silkka kuormittuminen koulussa, eikä siihen auttanut mikään unimäärä. Saatiin kouluun kevennetty lukujärjestys ja siitä alkoi kaikkinainen elämänlaadun paraneminen. Poika oli hyvällä tuulella, arvosanat kohosivat ja yllättäen pelaaminen vähentyi. Tietysti varmaan ikäkin toi järkeä päähän. Mitkään aikarajoitukset eivät auttaneet, tai tietysti auttoivat sen, että poika ei pelannut, kun kone ei käynnistynyt, mutta ilmapiiri kotona oli jostain h*lvetin esikartanosta.
Näin jälkeenpäin ajattelen, että vaikka aina kehotetaan vain rajoittamaan ja olemaan jämptejä, ne nuoret kaipaisivat ihan oikeasti ymmärrystäkin, normaaleja ihmissuhteita, eikä vain käskytystä. Ne monet pelit ovat sellaisia, että niiden kestoa ei etukäteen tiedä, ja jos kone sammuu kesken kaiken, jätät tiimikaverit pulaan. Ei sellaista mukisematta niellä. Sitä intohimoista pelivaihetta ei yleensä kestä kovin monta vuotta elämässä ja jos silloin pelaa paljon, ei se nyt loppuelämää tuhoa. Ja jos nukkuukin vähän liian vähän, so what, jos sillä unimäärällä käytännössä pärjää. Siinä on sekin, että jos vanhempi päättää teinin puolesta kaiken, teini voi vain hokea, että kaikki on vanhempien syytä. Jos itse päättää pelata aamukolmeen ja aamulla väsyttää kauheasti, syyllinen löytyykin yllättäen peilistä, ei vanhemmista. Jossain määrin on vain mokailtava, jotta oppii.
Ehkä aika hyvä huolimittari on koulumenestys: jos lapsi pärjää koulussa, kyllä siellä aivoissa on paljon muutakin toimintaa kuin pelaaminen :) . Muistan kun joskus huonoina aikoina luin, että yleensä peliongelma kehittyy niille, joilla jo muutenkin on ongelmia. Olen jossain määrin eri mieltä, sillä niin koukuttaviksi pelit tehdään, mutta myöhemmin tajusin, että noinhan meilläkin oli. Pojan ongelma oli se totaalinen kuormitus koulun metelissä ja sosiaalisessa sekamelskassa, ja sitä hän pakeni pelaamiseen. Vanhemman kannattaisi marmattamisen ja kurinpidon sijaan joskus miettiä sitäkin, miksi asiat menevät niin kuin menevät.
Itsellänikin on noita koukuttumisia mutta lopulta kyllästyn ihan totaalisesti, enkä enää ikinä jaksa tehdä sitä juttua.
Ei se koulun sujuminen kerro kokonaishyvinvoinnista. Se on vain yksi osa-alue.
Vanhempien tehtävä on huolehtia, että tasapaino pysyy. Kavereita livenä, ruoka-ajat, nukkuma-ajat. Jos ei lapsi pysty pysyttelemään rajoissa, on syytä huolehtia. Ensin kouluterveydenhoitaja? Kuraattori? Perhekeskuksen sosiaalityöntekijä?
Meillä saimme käynnit päihde- ja riippuvuusklinikalle, lapsi 14 v. Lapsen unirytmi oli pahasti vinossa ja kaverisuhteet jäivät. Hyvää tukea olemme saaneet nyt sairaanhoidon puolelta. Aiemmin koulun päästä vähäteltiin ongelmaa. Wilma pullisteli positiivisia merkintöjä ja luokanvalvojan mielestä kaikki hyvin. Lääkärintarkastuksen kautta saimme avun.
Kun päällä on (esi)murrosikäisen kapinointi ja vielä riippuvuus siihen päälle, niin ei loputtomiin omat paukut riitä. Ei ole helppoa ottaa koko ajan lapsen pettymystä vastaan, eikä ole lapsellekaan helppoa olla turhautunut.
Mamit eivät näe ongelmaa, mutta täällä kuitenkin sitten kilpaa halveksivät ki1lttimiehiä. Kai te ymmärrette, että juuri tuollainen nuoruus heillä on ollut... Ei mitään muuta kuin tietokonetta ja pelejä. Ja muuten voin kertoa, että vaikka siellä pelissä tyyppien kanssa ölistäänkin niin eivät ne mitään oikeaa sosiaalisuutta ole.
hyvä harrastus. lopeta tuo mäkätys, tuskin jääkiekkoakaan kieltäisit lapselta.
Parin tunnin päästä alkavat ehkä ne vastuulliset aikuiset saapumaan päivän askareista palstalle. Siihen asti ketju luultavasti täyttyy "anna pelata vaan, tiedä vaikka tulee ammatilainen" tason vastauksista. Jännä sinänsä, että vaikka ammattilaisetkin nykyään tiedostavat tämän addiktion vaarallisuuden ja ongelmat, niin av-palstalla sitä ei haluta tunnustaa.
Vierailija kirjoitti:
Parin tunnin päästä alkavat ehkä ne vastuulliset aikuiset saapumaan päivän askareista palstalle. Siihen asti ketju luultavasti täyttyy "anna pelata vaan, tiedä vaikka tulee ammatilainen" tason vastauksista. Jännä sinänsä, että vaikka ammattilaisetkin nykyään tiedostavat tämän addiktion vaarallisuuden ja ongelmat, niin av-palstalla sitä ei haluta tunnustaa.
Niin paitsi sitten kun puolisoksi sattuu pelinarkki. Sitten kyllä ulistaan, että sikamies ei tee mitään muuta kuin pelaa.
Ymmärrä kun samaa vääntöä peleissä päivästä toiseen ja luulisi että jo kyllästyisi.