Hyväksikäyttävätkö palveluksien pyytäjät ammattitaitoasi?
Hyväksikäyttävätkö palveluksien pyytäjät ammattitaitoasi?
Omalla kohdallani ongelma on se, etten voi mennä oikein minnekään kylään ilman kysymystä siitä voisinko vilkaista / korjata jonkin tietoteknisen ongelman tai vaikkapa kertoa kuinka joku korjataan? Eniten urkitaan tietoja, jotta työn voi tehdä itse eikä tarvitse siis itse tehdä sitä vaikeinta osuutta eli vianselvitystä ja paikantamista. Sitten todetaan "täähän oli yllättävän helppo homma, ihan turhaa maksaa tollasesta satasia!". Itse on siis saanut olla vieressä neuvomassa koko ajan kuinka homma tehdään. Paljon kysellään myös "ilmaisia softia", ettei tarvitse maksaa lisenssimaksuja. "Voitko sä murtaa mulle tuon softan kun en mä tollasesta halua mitään maksaa?".
Näissä ilmaistöissä on usein kyseessä puolesta tunnista jopa viikkoihin saakka kestävä työmaa tai erityistietoa vaativa työ. Olen siis lapsesta asti harrastanut tietotekniikkaa hyvin laajasti ja opiskellut alaa 8 vuotta ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa. Tietty alalla töissä, josta maksetaan kyllä ihan hyvin, mutta ei tämä nyt niin KIVAA ole, että vapaa-aikoina haluaisi ilmaiseksi ratkoa samoja ongelmia.
Ehdottomasti paras oli kerran kun multa kysyttiin voisinko koodata yritykselle heidän liiketoimintaansa tukevan kännykkäsovelluksen + tarvittavan palvelinsoftan pilvitotetuksena. Muutaman satasen olisi siitä saanut. Laskeskelin tuon työmäärään suhteutettuna ja tuntipalkaksi olisi tullut korkeintaan 50 senttiä ja siitä verot pois. Lähdetään kuitenkin siitä, että alan yritykset veloittavat samasta työstä noin 70 - 100€ tunti.
Kyselyt tietysti loppuvat kun kerron työn maksavan järkevän tuntipalkan verran.
Kyllä täällä bingo!
Itse olen ammatiltani kokki. Teen älyttömiä tunteja töissä ruokaa. Silloin harvoin kun pääsen ystävien kanssa illan viettoon tai sukulaisiin, on aina oletuksena että minähän teen safkat koska olen kokki. Välillä olisi ehkä mukava näin tehdäkkin jos asiaa kysyttäisiin edes etukäteen. Oletuksena on että kun ilmestyn paikalle, olen heti valmis kokkaamaan kaikille ja monesti vielä oletetaan että tuon jotain mukanani kun "Voihan sieltä keittiön kylmiöstä ottaa mukaan, ilmasekshan sä ne saat!" Ei, en saa. Joka vuorosta lähtee ateriakorvaus vaikken edes söisi mitään.