Lue keskustelun säännöt.
Aion unohtaa kokonaan kaiken maallisen menestyksen haikailun
03.09.2018 |
Jos saan töitä, teen jotain simppeliä duunarihommaa, matalan statuksen duuneja. Ei riitä kiinnostusta ja jaksamista pinnistellä sillä saralla elämässä.
Lapsetkin jätän tekemättä niin ei tarvi huolehtia senkään takia raha-asioista niin paljon. Itsekseen voi asuakin melko pienessä ja halvassa murjussa.
En aio edes panostaa mihinkään erityisiin harrastuksiin tai varsinkaan matkusteluun, elelen vaan sellaista tylsää, laiskaa ja helppoa arkea tavanomaisine harrastuksineen.
Kommentit (3)
Ei ole pakko, jos ei halua. Mutta älä sitten valita matalasta elintasosta ja yhteiskunnan huonosta tukiverkosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaan olen päätynyt.
Tai joskus hiipii mieleen, että tekisin jotain näyttävää, opiskelisin korkeammalle, alkaisin himourheilla, ostaisin hienomman auton ja törsäisin sisustukseen, jota esittelisin somessa.
Sitten aina alan kuitenkin miettiä, että haluanko MINÄ noita em. asioita kuitenkaan oikeasti. Vai tekisinkö nuo asiat vaan saadakseni huomiota, arvostusta, ihailua. Pönkittääkseni egoani. Todennäköisesti.
Kuitenkin huomaan, että pidän tästä tavallisesta, tylsästä elämästäni. Työ, joka ei stressaa vapaa-ajalla. Pieni asunto, joka on kodikas, siisti ja näköiseni, vaikkei tällä sisustuslehtiin pääsekään eikä kukaan huokaile ihastuksesta täällä käydessään. Tämä on myös nopea siivota, pienuudesta johtuen. Ja kun ei ole omaa pihaakaan, ei tarvitse käyttää aikaansa pihanlaittoon, puutarhaihminen kun en ole.
Urheilu on jees, mutta en halua siitäkään pakkoa enkä stressiä. Liikun fiiliksen mukaan, en treeniohjelmaa ja sykettä orjallisesti tuijotellen.
Ja loppujenlopuks, vaikka musta välillä tuntuu, että mulla on "vähän", niin o.han mulla oikeasti aika paljon. Tämän muistin viimeksi viime viikolla, kuin luin Iltalehden juttua asunnottomista, metsässä elelevistä suomalaisista...
Jos se on sinun näköistäsi elämää, niin elä niin.