Lue keskustelun säännöt.
Mies ei enään rakasta minua. Jatkaa vai erota? Lapsia on.
01.09.2018 |
Itse rakastan miestä. En halua olla joku johon tyydytään. Kyllä minäkin ansaitsen kokea että joku rakastaa.
Mutta en haluaisi erota. Elämä menee todella hankalaksi viikko viikko asumisineen, talous romahtaa, kaikki menee jos ero tulee. En halua rikkoa lasten kotia.
Miehen kanssa on hyvät välit, hän on jo minusta täysin luopunut niin voi olla vapautunut. Minä tietysti olen vereslihalla ja sydän palasina, mutta pidän sen sisälläni. Seksi on. Tehdään, vähän, asioita myös yhdessä. Mutta minulla on olo että mua käytetään silloin kun tarve on, mihinkä nyt tarve sattuu olemaan. Asiat ei tapahdu rakkaudesta.
En tiedä mikä tässä olisi järkevintä.
Jos lapsia ei olisi niin varmaan olisin jo muuttanut pois. Mieskin puhuu täysin ristiin asioita. On sanonut ettei rakasta, on varma ettei rakkaus palaakkaan. Ja välillä puhuu että ei tiedä itsekkään mitä tapahtuu, paranisiko se muka vaihtamalla? Ei halua että puhutaan asiasta lapsille, vanhemmille yms.. Työkavereilleen ja kavereilleen on kuitenkin avautunut asiasta.
Mä oon vaan niin hajalla. Mulla on tosi arvoton ja epäonnistunut olo.
Jos jatkettaisiinkin niin varmasti miettisin vaan sitä että on mun kanssa olosuhteiden pakosta. :(
Kommentit (72)
Minäkin jättäisin sellaisen, joka kirjottaa enään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatka avioliittoa mutta hanki rakastaja.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin jättäisin sellaisen, joka kirjottaa enään.
Arvasin tämän kommentin tulevan pian...
Entä jos asutte lähekkäin, jolloin lapset kulkevat helpommin esim sun luota isälleen. Ei tule viikko viikko juttua. Entä jos löydät oman bisneksen ja uuden miehen. Sinkkunakin kivaa. Et ole epäonnistunut mitenkään, mies kai etsii jotain muuta (nuoruutta?) tai kokee erilailla asiat. Älä kiduta itseäsi enempää tuossa tilanteessa
Turha tuhlata elämäänsä tuollaiseen. Eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin jättäisin sellaisen, joka kirjottaa enään.
Sekä palaakkaan.
entä jos menee hyvin kirjoitti:
Entä jos asutte lähekkäin, jolloin lapset kulkevat helpommin esim sun luota isälleen. Ei tule viikko viikko juttua. Entä jos löydät oman bisneksen ja uuden miehen. Sinkkunakin kivaa. Et ole epäonnistunut mitenkään, mies kai etsii jotain muuta (nuoruutta?) tai kokee erilailla asiat. Älä kiduta itseäsi enempää tuossa tilanteessa
Hankalaa se silti on. Lasten tavarat missä sattuu, lapset reagoi ja oireilee. Talous huononee. Ja en halua erota. En halua mitään sinkkuelämää. Jos(kun) eto tulee en haluaisi olla miehen kanssa missään tekemisissä, sattuu liikaa. Mutta olisi pakko kun on noita lapsia.
Tiedän kyllä että pärjään yksinkin ja elämästä varmasti muodostuisi ihan onnellista ja hyvää eron jälkeenkin. Mutta lapset kärsii. Se on fakta. Sanokaa ihan mitä sanotte niin kyllä se niiden perusturvallisuuteen vaikuttaa ja kaikkeen muuhunkin.
Talo pitäisi myydä ja muuttaa ahtaasti rivariin. Sitten tulee se rilluttelu vaihe ja vanhemmat menee omia menojaan ja kiertää uusien kumppaneiden kanssa. Lapset sitä sitten seuraa vierestä. Ja tämä rilluttelu/kiherrys on tullut jokaiselle tuntemalleni eronneelle. Vaikka olisi aiemmin ollut miten järkevä. Toinen vaihtoehto on että se uusi on ollut jo valmiiksi katsottuna...
Aikuisten ihmisten itsekkyyttä, sitä mieltä minä olen.
Kukaan ei kunnolla tiedä lasten asioista ja voivat vedättää miten haluavat.
Surullista.
Itseppä olen asiat mokannut olemalla tyhmä. Tajuamatta hoitaa parisuhdetta ajoissa. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti tuntuu pahalta. Puhukaa ja kerro omista tunteista suoraan, muutos mahdollinen jos muita ongelmia jotka jäänyt käsittelemättä.
Miten voi mies olla suhteessa ja odottaa seksiä jos naisensa on onneton!
Minkäikäisiä lapsia teillä on ap? Aviero on lapsille tutkitusti huono juttu, mutta niin on vanhempien kulissiliittokin. Itse ainakin tiedostin asian suunnilleen ala-asteen lopusta saakka. Sain kieroutuneen kuvan parisuhteesta ja kotona oli viileä tunnelma. Toivoin vanhempieni eroa, koska olivat molemmat niin onnettomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti tuntuu pahalta. Puhukaa ja kerro omista tunteista suoraan, muutos mahdollinen jos muita ongelmia jotka jäänyt käsittelemättä.
Miten voi mies olla suhteessa ja odottaa seksiä jos naisensa on onneton!
Minähän en ENÄÄ ole hänen naisensa. Ei hän halua olla mun kanssa. Joten mun onnellisuudella ei ole mitään merkitystä. Seksi on aina ollut ihan hyvää ja sehän tottakai kelpaa kun on helposti saatavilla.
Muutoksia on tapahtunutkin. Mies vaan on jotenkin tosi hidas tajuamaan asioita. Jauhaa asioita minkälainen tilanne on ollut vuosi sitten.
Kylmä liitto jossa ei näytetä tunteita, läheisyyttä on lapsien kehitykselle todella huono juttu kun tuota kestää vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkäikäisiä lapsia teillä on ap? Aviero on lapsille tutkitusti huono juttu, mutta niin on vanhempien kulissiliittokin. Itse ainakin tiedostin asian suunnilleen ala-asteen lopusta saakka. Sain kieroutuneen kuvan parisuhteesta ja kotona oli viileä tunnelma. Toivoin vanhempieni eroa, koska olivat molemmat niin onnettomia.
Kouluikäisiä.
Ei meillä ole viileä tunnelma. Ihan asiallinen. On myös tutkittu että lapset ei kärsi vaikka vanhemmat nukkuisi eri huoneissa, kunhan koti on ehjä ja asiat hoituu. Toki se jos vanhemmat ovat onnettomia ja/tai katkeroituvat tilanteeseen on varmasti eri juttu.
Hommaa äkkiä käsiisi kirjastosta Fischerin kirja ”Jälleenrakennus”. Se on erinomainen opus myös silloin, kun avioliitto on käymistilassa, eikä ole vielä erottu. Puolisosi käy läpi kasvuvaihetta. Älä provosoidu, vaan seuraa tukien vierestä. Olisinpa itse tiennyt toimia siinä kohtaa toisin, kun reilu nelikymppisenä ex-mieheni alkoi kyseenalaistaa sitä rakastaako hän enää minua ja olemmeko ajautuneet liian kauas toisistaan. Paljon olisi ollut pelastettavissa, jos olisin itse ollut tietoinen tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et tietenkään eroa! Teillä on lapsia, ne on hoidettava kunnialla. Kun nuorin on omillaan, voit jättää miehen, sitä ennen unohda omat tarpeesi ja keskity lapsiisi.
Vierailija kirjoitti:
entä jos menee hyvin kirjoitti:
Entä jos asutte lähekkäin, jolloin lapset kulkevat helpommin esim sun luota isälleen. Ei tule viikko viikko juttua. Entä jos löydät oman bisneksen ja uuden miehen. Sinkkunakin kivaa. Et ole epäonnistunut mitenkään, mies kai etsii jotain muuta (nuoruutta?) tai kokee erilailla asiat. Älä kiduta itseäsi enempää tuossa tilanteessa
Hankalaa se silti on. Lasten tavarat missä sattuu, lapset reagoi ja oireilee. Talous huononee. Ja en halua erota. En halua mitään sinkkuelämää. Jos(kun) eto tulee en haluaisi olla miehen kanssa missään tekemisissä, sattuu liikaa. Mutta olisi pakko kun on noita lapsia.
Tiedän kyllä että pärjään yksinkin ja elämästä varmasti muodostuisi ihan onnellista ja hyvää eron jälkeenkin. Mutta lapset kärsii. Se on fakta. Sanokaa ihan mitä sanotte niin kyllä se niiden perusturvallisuuteen vaikuttaa ja kaikkeen muuhunkin.Talo pitäisi myydä ja muuttaa ahtaasti rivariin. Sitten tulee se rilluttelu vaihe ja vanhemmat menee omia menojaan ja kiertää uusien kumppaneiden kanssa. Lapset sitä sitten seuraa vierestä. Ja tämä rilluttelu/kiherrys on tullut jokaiselle tuntemalleni eronneelle. Vaikka olisi aiemmin ollut miten järkevä. Toinen vaihtoehto on että se uusi on ollut jo valmiiksi katsottuna...
Aikuisten ihmisten itsekkyyttä, sitä mieltä minä olen.
Kukaan ei kunnolla tiedä lasten asioista ja voivat vedättää miten haluavat.Surullista.
Itseppä olen asiat mokannut olemalla tyhmä. Tajuamatta hoitaa parisuhdetta ajoissa. :(
Sä et voi niitä lapsia tässä suojella kärsimykseltä. Ne joko huomaa teidän kiristyneet välit ja kärsii tai eroatte ja ne kärsii.
Surullista kuulla. Sellaistakin tapahtuu joskus, että pariskunta pysyy yhdessä tuollaisessa tilanteessa, ja myöhemmin ovatkin molemmat tyytyväisiä, että eivät eronneet. Kyseessä voi olla vaikea jakso, ohimenevä.
En ole koskaan ollut naimisissa, mutta luulen, etten itse tekisi erovalintaa (ellei tilanteessa ole esim. väkivaltaa). Ajatus perheen hajoamisesta tuntuu niin kauhealta.
Epätietoisuudessakaan en haluaisi elää loputtomiin, ja siksi antaisin miehelle aikarajan, johon mennessä hänen täytyy tehdä valintansa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
entä jos menee hyvin kirjoitti:
Entä jos asutte lähekkäin, jolloin lapset kulkevat helpommin esim sun luota isälleen. Ei tule viikko viikko juttua. Entä jos löydät oman bisneksen ja uuden miehen. Sinkkunakin kivaa. Et ole epäonnistunut mitenkään, mies kai etsii jotain muuta (nuoruutta?) tai kokee erilailla asiat. Älä kiduta itseäsi enempää tuossa tilanteessa
Hankalaa se silti on. Lasten tavarat missä sattuu, lapset reagoi ja oireilee. Talous huononee. Ja en halua erota. En halua mitään sinkkuelämää. Jos(kun) eto tulee en haluaisi olla miehen kanssa missään tekemisissä, sattuu liikaa. Mutta olisi pakko kun on noita lapsia.
Tiedän kyllä että pärjään yksinkin ja elämästä varmasti muodostuisi ihan onnellista ja hyvää eron jälkeenkin. Mutta lapset kärsii. Se on fakta. Sanokaa ihan mitä sanotte niin kyllä se niiden perusturvallisuuteen vaikuttaa ja kaikkeen muuhunkin.Talo pitäisi myydä ja muuttaa ahtaasti rivariin. Sitten tulee se rilluttelu vaihe ja vanhemmat menee omia menojaan ja kiertää uusien kumppaneiden kanssa. Lapset sitä sitten seuraa vierestä. Ja tämä rilluttelu/kiherrys on tullut jokaiselle tuntemalleni eronneelle. Vaikka olisi aiemmin ollut miten järkevä. Toinen vaihtoehto on että se uusi on ollut jo valmiiksi katsottuna...
Aikuisten ihmisten itsekkyyttä, sitä mieltä minä olen.
Kukaan ei kunnolla tiedä lasten asioista ja voivat vedättää miten haluavat.Surullista.
Itseppä olen asiat mokannut olemalla tyhmä. Tajuamatta hoitaa parisuhdetta ajoissa. :(
Sä et voi niitä lapsia tässä suojella kärsimykseltä. Ne joko huomaa teidän kiristyneet välit ja kärsii tai eroatte ja ne kärsii.
Mutta kun ne välit ei ole kiristyneet ja kylmät.
Vierailija kirjoitti:
Hommaa äkkiä käsiisi kirjastosta Fischerin kirja ”Jälleenrakennus”. Se on erinomainen opus myös silloin, kun avioliitto on käymistilassa, eikä ole vielä erottu. Puolisosi käy läpi kasvuvaihetta. Älä provosoidu, vaan seuraa tukien vierestä. Olisinpa itse tiennyt toimia siinä kohtaa toisin, kun reilu nelikymppisenä ex-mieheni alkoi kyseenalaistaa sitä rakastaako hän enää minua ja olemmeko ajautuneet liian kauas toisistaan. Paljon olisi ollut pelastettavissa, jos olisin itse ollut tietoinen tilanteesta.
Kiitos
Kerrankin järkevä, auttava kommentti.
Faith kirjoitti:
Surullista kuulla. Sellaistakin tapahtuu joskus, että pariskunta pysyy yhdessä tuollaisessa tilanteessa, ja myöhemmin ovatkin molemmat tyytyväisiä, että eivät eronneet. Kyseessä voi olla vaikea jakso, ohimenevä.
En ole koskaan ollut naimisissa, mutta luulen, etten itse tekisi erovalintaa (ellei tilanteessa ole esim. väkivaltaa). Ajatus perheen hajoamisesta tuntuu niin kauhealta.
Epätietoisuudessakaan en haluaisi elää loputtomiin, ja siksi antaisin miehelle aikarajan, johon mennessä hänen täytyy tehdä valintansa.
Avoliitossa me olemme. Emme naimisissa.
Niin minäkin haluaisin toivoa, että kyseessä olisi ohimenevä vaihe. Joita pitkissä suhteissa tulee.
Mutta jos toinen haluaa erota ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kun antaa mennä.
Minä olen sanonut miehelle että minun puolesta on vapaa, minä myös olen vapaa tekemään mitä tahdomme.
Olen myös tehnyt hänelle selväksi että rakastan häntä ja haluan tämän suhteen pelastuvan.
Olen sanonut että ero onnistuu heti kun haluaa. Heti kun haluaa muuttaa niin ok. Olen myös sanonut että minä en aio sitä askelta ottaa. Päätös on miehen.
Mutta silti välillä tulee olo että en jaksa enää yrittää. Jos kuitenkin sysäisin tämän eteenpäin ja muuttaisin pois. Ihan vaikka katsoakseni herättääkö se miehen todellisuuteen.
Tämä suru ja ahdistus perheen ja parisuhteen puolesta on musertava. Varsinkin kun itse en ole eron kannalla. Tilanne olisi varmasti helpompi kestää jos itse olisi se joka toivoo eroa.
Jätä se sika, sinä ansaitset kultaa.