Tyytyminen pelastaa parisuhteen?

Täällä oli keskustelu parisuhteessa tyytymisestä. Kovin pitkälle en jaksanut lukea sitä, mutta käsittääkseni kyse oli siitä, että tyytyminen tapahtui jo parisuhteen alussa: tyydyttiin johonkin tiettyyn ihmiseen.

Jäin miettimään asiaa oman parisuhteen kannalta. Tulin siihen tulokseen, että tyytyminen taitaa olla pitkän ja onnellise parisuhteen tae, ei aina, mutta usein auttaisi. Pitää vain tyytyä sitten myöhemmin, ei heti.

Eli: mä en tyytynyt mun mieheen alussa, rakastuin. Nyt kun lapsiarki ynnä muut on päällänsä, kaipaan enemmän romantiikkaa ja huomiota mieheltä. Mutta hän on hyvä mies ja rakastaa, ja ollaan kuitenkin toimiva, onnellinen perhe näinkin. Jos en nyt tyytyisi, ottaisin eron. Vissiin nykyaikana pitäisi niin tehdäkin, mutta eikö hetken voi tyytyä ja katsoa mitä tuleva tuo?

Ja tietenkään ei ole sama asia väkivaltaisten, alkoholistien yms kanssa. Ne kuuluukin jättää, mielestäni.