Haluaisin päästä pois maalta mutta mitään järkevää ratkaisua ei taida olla :(

Up.

Miksi et voi asua esim. viikkoja lapsen kanssa kaupungissa, eihän suhdetta tarvi päättää? Jos sulla vaan on varaa pitää toista asuntoa.

Keskustele ihmeessä miehesi kanssa. Ehkä löydätte jonkin ratkaisun. Jos teillä muuten on hyvä suhde ero ei varmaan ole hyvä vaihtoehto. Suostuiskohan mies siihen että asuisitte enemmän "ihmisten ilmoilla" ja hankkisitte vaikka kesämökin maalta? Tietysti talossa on tunnearvoa kun on sen itse rakentanut ja nähnyt paljon vaivaa. Toisaalta mies voi kuitenkin ymmärtää sinuakin ja on ehkä valmis tekemään ison uhrauksen. Vai olisiko talo mahdollista laittaa vuokralle jos mies ei raaski kokonaan luopua siitä?

Erikoista että mies vaatii siellä asumista vaikka itse on paljon poissa, ja sinä sekä lapsi joudutte siellä olemaan kahden ja vielä väkipakolla.

Itse en suostuisi tuohon, en itseni enkä lapsen vuoksi.

Haluaisko lapsi jädä maalle kuitenkin? Onnistuisko jokin kompromissi? Ei kuulosta mukavalta maaseudulta kun ei ole metsäpolkujakaan. Liukasta on kyllä kaupungissakin talvella.

Tarviiko erota kuitenkaan? Minulla on miesystävä, joka asuu 30 km:n päässä maalla. Rakastan häntä, mutta en ikinä voisi muuttaa hänen luokseen.

En ymmärrä miksi maalla asumista usein pidetään lapselle parhaaksi...

Voi että, onnistuiskohan tuo että asuisi lapsen kanssa kaupungissa, viikot ainakin... Kirjaston, leikkipuistojen, jalkakäytävien ja katuvalojen lisäksi voisi sisustaa ja laittaa tavarat paikoilleen niin kuin itse kätevimmäksi kokee. Rahallinen puoli tuossa on kyllä isoin mietittävä asia...

ap

Minä olen loukussa maalla. En viihdy täällä eikä tällainen asuminen sovi minulle yhtään, mutta ymmärsin sen liian myöhään ja nyt en pääse pois. Olen naimisissa, en halua erota ja vaikka haluaisinkin, minulla ei ole varaa muuttaa muualle. Ei tuloja, ei toivoa.

Ahdistaa olla kotona ja viivyttelen ruokakaupassa ettei tarvitsisi vielä mennä takaisin.

Ymmärrän sun tilanteen. Kun asuin itse maalla vielä 17-vuotiaana, join itsekseni kalsarikännejä kotona. Keskellä ei mitään. Onneksi älysin lähteä pois...mutta niin vaan nyt sitten haikailen kaupungista takaisin. Huoh. Sitä elää ikään kuin välitilassa, jossa ei tunne kuuluvansa mihinkään. Kai molemmissa paikoissa asumisessa on omay hyvät ja huonot puolensa.

Mä kaipaan maalla puhdasta ilmaa, järviä, metsiä, hiljaisuutta...sitä, ettei ihmisillä ole koko ajan kiire ja k*rpä otassa. Sitä, että voisin ottaa kotieläimiä, joille olisi tilaa ja hyvät ulkoilumaastot.

Kaupungissa voi olla melkeinpä yksinäisempi kuin maalla. Täällä on kallista, stressaavaa, ihmiset on usein törkeitä, saat pelätä illalla kulkemista, jne.

Tuttavani teki nimenomaan noin, että hankki kaupunkiasunnon itselleen ja lapselleen. Viikonloput, etätyöpäivät ja lomat on maalla puolisonsa luona.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavani teki nimenomaan noin, että hankki kaupunkiasunnon itselleen ja lapselleen. Viikonloput, etätyöpäivät ja lomat on maalla puolisonsa luona.

Vaikuttiko järjestely parisuhteeseen?

Vaikka puhuin kaupunkiin muuttamisesta niin kyse on ehkä enemmänkin hieman isommasta kirkonkylästä, kaikki koulut lukioon asti löytyy kuitenkin yms. Betonin keskelle en halua asumaan. Työmatkaa jäisi ajettavaksi vielä kirkonkylältäkin vaikka kolmanneksen lyhenisi, mutta koko matka on valaistua ja hyväkuntoista tietä. Ja huonolla kelillä tai auton rikkouduttua pääsisi tarvittaessa julkisilla. Joku kerrostalon alin kerros olisi aivan ihanteellinen...

ap

Mikä ihme ajaa ihmisiä terveeltä maaseudulta kaupungin hälinään huumehöyryihin. Maalla saa asua terveessä ympäristössä vailla kaupungin miljoonien uhkien alla kaiken aikaa pitää tarkkailla mistä tulee nyrkkiä tai puukkoa selkään. Ystäväni asuu kaupungissa aivan ytimessä, auto tarvitaan joka lähtöön, kaupassakäyntiin on varattava aina kolme tuntia, lääkäripalveut ovat kiven takana, ainaista tähyilemistä.

Hän kertoi että nyky menon aikana hän ei missään tapauksessa haluaisi kasvattaa kaupungissa. Huumekauppiaat tyrkyttävät lapsille ilmaisnäytteitä ja lapset ovat ihan tillin tallin päivästä toiseen. Jopa ehdottavat mennäänkö mamma lespoilemaan ei maksa paljon 50kyyteuroo  sillä saa. Eihän kaupungissa osata puhelieltäkään. 

Minä rakastan niin paljon miestäni, että asuisin hänen kanssaan ihan missä tahansa onnellisena. Ehkä pohjimmiltaan on kyse siitä, että olet kyllästynyt mieheesi?

Joku pikkukaupunki lienee paras

Ymmärrän sen ettei kaikki viihdy maalla, mutta ei se lapsuus maalla lapsille mikään ongelma ole. Itse asiassa minusta sellainen lapsuus, joka itsellänikin maalla oli, on aika lailla ihanne, vaikka ei niin kavereita ja harrastuksia ollutkaan. Oli sitten virikkeitä luonnosta, piti kehittää omaa mielikuvitusta ja omaa tekemistä. Teininä vähän meinasi alkaa kyrsimään, mutta mulle ostettiin mopo (aito Honda Monkey, olivat silloin kuuminta hottia!) jolla pääsin kaupunkiin ja näkemään muita nuoria, ja sen jälkeen ei enää ahdistanut. 

Asun nykyään Helsingissä työn takia ja itse ajattelen että lapsilleni ihanteellisin oli maalaislapsuus, ja harrastukset, leikkipuistot ja muut on sellaista korviketekemistä aidoille asioille, vähän kuin koirapuistot on koirille jonkinlainen korvike sille kun pitäisi päivittäin luonnossa vapaana juosta.

Vierailija kirjoitti:

Minä rakastan niin paljon miestäni, että asuisin hänen kanssaan ihan missä tahansa onnellisena. Ehkä pohjimmiltaan on kyse siitä, että olet kyllästynyt mieheesi?

Rakastaako aloittajan mies häntä niin paljon, että suostuisi muuttamaan ihmisten ilmoille? Kumpi teillä on päättänyt, missä ja miten asutte?

Ap, ei sinun tarvitse erota, mutta hanki itsellesi ja lapsellesi asunto mistä haluat. Viikonloput ja lomat voit viettää miehen asunnolla, mies voi myös asua halutessaan sinun asunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sen ettei kaikki viihdy maalla, mutta ei se lapsuus maalla lapsille mikään ongelma ole. Itse asiassa minusta sellainen lapsuus, joka itsellänikin maalla oli, on aika lailla ihanne, vaikka ei niin kavereita ja harrastuksia ollutkaan. Oli sitten virikkeitä luonnosta, piti kehittää omaa mielikuvitusta ja omaa tekemistä. Teininä vähän meinasi alkaa kyrsimään, mutta mulle ostettiin mopo (aito Honda Monkey, olivat silloin kuuminta hottia!) jolla pääsin kaupunkiin ja näkemään muita nuoria, ja sen jälkeen ei enää ahdistanut. 

Asun nykyään Helsingissä työn takia ja itse ajattelen että lapsilleni ihanteellisin oli maalaislapsuus, ja harrastukset, leikkipuistot ja muut on sellaista korviketekemistä aidoille asioille, vähän kuin koirapuistot on koirille jonkinlainen korvike sille kun pitäisi päivittäin luonnossa vapaana juosta.

Itse en teiniä päästäisi pimeällä talviliukkailla mopoilemaan minimopolla maantien reunaa pitkin. Ihan liian vaarallista.

Itse seurustelen ihanan miehen kanssa. Koskaan ei yhdessä tulla asumaan, sillä hän asuu 35km päässä keskustasta ja minusta. En lähtisi maalle, jonne ei kulje edes bussi ja naapurustossa ihmiset eläkeikäisiä. Mieskään ei halua kerrostaloon. Tällainen pieni etäsuhde ja tyytyväisiä olemme.