Miten jotkut ihmiset on jo parikymppisenä niin valmiin oloisia henkisesti? Ite vielä 30v. ihan hukassa

Sama. Täytän 30 ensi viikolla. On tässä jotain kehitystä tapahtunut siitä kun olin 20, mutta yhtä hukassa on identiteetti ja oleminen.

Kaikki enemmän tai vähemmän esittää! Minä olen nelikymppinen ja vieläkin välillä hukassa. Lasten saanti ja kasvatus on antanut sellaista varmuutta että tiedän että pärjään tiukassakin prässissä. Mutta en missään nimessä ole erityisen seesteinen, enkä varmaan koskaan tulekaan. Kyllä minuakin muut luonnehtivat oikein vakaaksi ja rauhalliseksi. Toisaalta tässä iässä voisi jo olla reilusti oma hössö itsensä mutta paremmin pärjää töissä kun esittää coolia.

Kuule, minäkin vielä 50+ iässä ihan puolivalmis. Joskus tuntuu ettei kasva koskaan aikuiseksi :)

Minä täytän 30 ensi keväänä. Jäin kuitenkin ilmeisesti ikuisesti lapsentasoiseksi, eikä minua haittaa se ollenkaan. Se on minun identiteettini, olla vähän hukassa ja kaikin puolin pihalla. En taida tästä muuttua - päin vastoin tuntuu kuin taantuisin päivä päivältä - mutta tämä olen minä, enkä muuta esitä. :)

Mäkin olen monessa liemessä keitetty, että perspektiiviä ja resilienssiä on kyllä tullut lisää kokemusten ja koettelemusten myötä, mutta ei omaa minuutta ja suuntaa. Ihmettelen, että mitä tää on ja miten pitää elää - luulin että sen aika on joskus teininä ja parinkympin korvilla. Ap

Totuus on se että et sinä ole koskaan "valmis". Aina tulee se hetki kun katsot elämääsi taaksepäin kymmenen vuotta ja toteat että "olinpas lapsi silloin".

Mitä tulee muihin, niin ne esittää. Se esitys on juuri sen takia koska niillä on vain yksi aihealue missä tietoa riittää ja siitä sitten myös puhutaan. Toinen on se että jos on äänekäs ja väkisin ilmoitettu mielipide JOKA asiaan, ihan kun tietäisivät. Jos eläisit niiden ihmisten kanssa niin rupeaisit huomaamaan hyvin nopeasti että ei ne olekaan niin täydellisiä kun sen esityksen mukaan pitäisi.

Hyvä aikuisuuden mittari minusta on se kun ihminen osaa aidosti sanoa "anteeksi" ja myöntää että "en tiedä".

Minusta taas ap vaikuttaa aika kypsältä, kun osaa arvioida omaa henkistä kehitystään näin :) Monesti ne epäherkemmät ihmiset kuvittelevat kasvaneensa ihmisenä huomattavasti tuona aikavälinä, saavuttaneet kypsyyden tulla vanhemmiksi ym.

Itse myös koen, ettei kypsymistä ole hirveästi tapahtunut näiden vuosien välillä. Itsekin pian 30v. Toki elämänkokemusta on kertynyt ja se on muokannut ajatusta. Minä en tiedä miten pitää elää, olen mennyt ihan omia teitä. Sain lapset nuorena, ja nyt aloittelen sitten uutta yliopistotutkintoa ja alussa ollaan taas.

Olen hyväjsynyt, että elämä ei ole suoraviivaista, eikä ole mitään yhtä tapaa miten kuuluu elää :)

Lukuvinkkinä ap lle erityisherkkä ihminen. Selvensi minulle ainakin asioita!

No mulla tota tulee esim. opiskeluista ja siitä et on täysin selvä suunta. Mut mun perusluonne on luova joten en haluaiskaan olla sellanen täysin tasanen ja "vakaan oloinen". XD mut oon kyl joskus miettiny samaa.

Minä oli eniten aikuinen kaksikymppisenä. Mielestäni tiesin kaikesta kaiken. Sen jälkeen

ns. aikuisuus on vähitellen karissut. Kuusikymppisenä olen edelleen jatkuvan hämmennykswn tilassa - elämä onnistuu aina yllättämään.

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas ap vaikuttaa aika kypsältä, kun osaa arvioida omaa henkistä kehitystään näin :) Monesti ne epäherkemmät ihmiset kuvittelevat kasvaneensa ihmisenä huomattavasti tuona aikavälinä, saavuttaneet kypsyyden tulla vanhemmiksi ym.

Itse myös koen, ettei kypsymistä ole hirveästi tapahtunut näiden vuosien välillä. Itsekin pian 30v. Toki elämänkokemusta on kertynyt ja se on muokannut ajatusta. Minä en tiedä miten pitää elää, olen mennyt ihan omia teitä. Sain lapset nuorena, ja nyt aloittelen sitten uutta yliopistotutkintoa ja alussa ollaan taas.

Olen hyväjsynyt, että elämä ei ole suoraviivaista, eikä ole mitään yhtä tapaa miten kuuluu elää :)

Lukuvinkkinä ap lle erityisherkkä ihminen. Selvensi minulle ainakin asioita!

Hahah, no kiitos. Se onkin ehkä hämäävää, että olen kyllä ihan analyyttinen, monesti olen esimerkiksi terapiassa kuullut (vähän yllättyneesti) että ratkaisutaitoa on. Musta tuntuu, että mulla on ennemmin vaan kykyä ajatella, mutta en saa silti omaan elämään mitään järkeä. Olen joskus miettinyt onko mulla borderline personality, koska siitä olen kuullut just tota että henkilö tiedostaa ongelmansa älyllisesti ihan hyvinkin, mutta ei osaa silti muuttua. Ja tunne-elämä on aika voimakasta ja kestää kauan päästä yli rakastumisesta, ystävän petollisuudesta ja niin edelleen. Joskus olen jopa loukkaantunut siitä kun kaveri muutti (parinsadan metrin päähän) ja mun piti sitten tehdä surutyö, että en pääse sinne vanhaan asuntoon enää. En tiedä onko noi erityisherkän juttuja. Ja siis ihan oikeita suuriakin vastoinkäymisiä on ollut, se ei vaan mitenkään poista sitä että pienetkin muutokset aiheuttaa liikaa reaktioita.

Itsellänikin on vähän samankaltainen ongelma, vaikka täytinkin vähän aikaa sitten "vasta" 25.

Tunnen kyllä itseni siinä määrin, että tiedän mistä pidän ja mistä en pidä, enkä enää häpeä itseäni ja tekemisiäni niin paljon kuin nuorempana. Oma identiteettini on siis suht vakaa. Tiedän, etten tule koskaan esim. hankkimaan lapsia, tai edes lemmikkieläimiä. Tiedän, että haluan asua nykyisessä kotikaupungissani, nykyisessä asunnossani vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Tiedän mitä haluaisin nähdä, tehdä ja kokea. Tiedän millaiseksi haluaisin kehittyä ihmisenä.

MUTTA, koska en ole opiskellut itselleni ammattia ja työhistorianikin ammottaa tyhjyyttään vaikka olen "jo" 25, olen muiden silmissä automaattisesti "keskeneräinen" ja "hukassa elämäni kanssa". Vain, koska en osaa vastata kysymykseen "mitä haluaisit tehdä työksesi?"

Jos kysyisit minulta kuinka haluaisin viettää jouluni vuonna 2030, osaisin todennäköisesti antaa siihen vastauksen.

Kysy minulta mitä duunia ajattelin tehdä ensi kesänä ja menen aivan lukkoon.

Joskus se on vain ulkokuorta. Itseänikin sanotaan usein niin aikuiseksi ja tasapainoiseksi, mutta todellisuus on kaikkea muuta.

Vierailija kirjoitti:

Kuule, minäkin vielä 50+ iässä ihan puolivalmis. Joskus tuntuu ettei kasva koskaan aikuiseksi :)

puolivalmis hautaan

Jos ihminen on keskinkertainen älyltään ja lahjoiltaan ..niin näin voi tuntua.

Jotenkin aavistaa ettei tule keksimään uutta energialähdettä, kirjoittamaan kirjaa..etc..

RATKAISU: TEE LAPSI

se on riippuvainen ja katsoo sinua ylöspäin 10 vuotta

koira jqa gerpiili voivat myös tuoda miss avragelle sisältöö elämään

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on keskinkertainen älyltään ja lahjoiltaan ..niin näin voi tuntua.

Jotenkin aavistaa ettei tule keksimään uutta energialähdettä, kirjoittamaan kirjaa..etc..

RATKAISU: TEE LAPSI

se on riippuvainen ja katsoo sinua ylöspäin 10 vuotta

koira jqa gerpiili voivat myös tuoda miss avragelle sisältöö elämään

Känninen ketjunnostaja :) En usko että keskivertoisuus ahdistaa kovin monia ihmisiä, asiathan on hyvin jos on yhtä älykäs ja pystyvä tekemään samoja asioita kuin suurin osa ihmisistä. Kun vaan löytää sen paikkansa niin elämä on kai yleensä aika onnellista, oli sitten ruudinkeksijä, tavallinen tai tyhmä. Ap

Itse olen mies, joka täytti juuri viime viikon perjantaina 30 vuotta. Viimeisen pari vuoden aikana olen kokenut, että moni tämän päivän parikymppinen tuntuu olevan huomattavasti fiksumpi ja aikuismaisempi, kuin mitä itse olin sen ikäisenä. Minulla oli tuolloin joistakin asioista hyvinkin tyhmiä ajatuksia ja mielipiteitä, joista olen (onneksi) sittemin luopunut (ja jotka oikeastaan ehkä hiukan hävettävät nykypäivänä) eli olen kai kokenut ns. henkistä kasvua. Aloitin 3 vuotta sitten yliopisto-opinnot, ja sitä kautta olen sitä kautta olen tutustunut myös näihin nuorempiin opiskelutovereihin, ja ainakin heistä moni vaikuttaa jo parikymppisenä olevan huomattavasti järkevämpi, kuin mitä itse olin tuon ikäisenä.

Ehkä se kertoo jotain minusta itsestäni, että vasta ihan viime vuosina olen ns. järkevöitynyt, kun taas moni on sitä on hyvinkin nuorena. :D

Tämä on totta..minä löysin identiteettini äitiydestä.

Vien lasta harrastuksiin ja olen saanut lasteni kavereiden vanhemmista ystäviä.

Lisäksi minulla on laumasukulaisia.

eipä taida kukaan tietää mitä identiteetti tarkoittaa

Vierailija kirjoitti:

Itsellänikin on vähän samankaltainen ongelma, vaikka täytinkin vähän aikaa sitten "vasta" 25.

Tunnen kyllä itseni siinä määrin, että tiedän mistä pidän ja mistä en pidä, enkä enää häpeä itseäni ja tekemisiäni niin paljon kuin nuorempana. Oma identiteettini on siis suht vakaa. Tiedän, etten tule koskaan esim. hankkimaan lapsia, tai edes lemmikkieläimiä. Tiedän, että haluan asua nykyisessä kotikaupungissani, nykyisessä asunnossani vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Tiedän mitä haluaisin nähdä, tehdä ja kokea. Tiedän millaiseksi haluaisin kehittyä ihmisenä.

MUTTA, koska en ole opiskellut itselleni ammattia ja työhistorianikin ammottaa tyhjyyttään vaikka olen "jo" 25, olen muiden silmissä automaattisesti "keskeneräinen" ja "hukassa elämäni kanssa". Vain, koska en osaa vastata kysymykseen "mitä haluaisit tehdä työksesi?"

Jos kysyisit minulta kuinka haluaisin viettää jouluni vuonna 2030, osaisin todennäköisesti antaa siihen vastauksen.

Kysy minulta mitä duunia ajattelin tehdä ensi kesänä ja menen aivan lukkoon.

vastaa ihan reilusti: nettipornon testaaja ja kaljan maistaja

.