Lue keskustelun säännöt.
Valitsin väärän terapiasuuntauksen
23.08.2018 |
Valitsin psykoterapeutin sen perusteella mitä suuntauksia psykiatrian poliklinikalta suositeltiin. Pieleen meni nopeasti hyviltä vaikuttaneista arviointikäynneistä huolimatta.
Terapeutti totesi minulle nopeasti, ettei tästä tule mitään ja suositteli toista terapiasuuntausta.
On erittäin pettynyt olo siihen, että potilas joutuu hoitamaan psykoterapeutin etsimisen täysin yksinään. Edes eri terapiasuuntausten eroista hoidon näkökulmasta ei poliklinikalla kattavasti keskusteltu, vaikka niistä yritin kysellä.
Kommentit (17)
Suuntauksista puhutaan aivan liian vähän. Ainakaan minun kohdalla eri suuntauksen soveltamisesta erilaisille tilanteille/ihmisille ei puhuttu lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoin kävi. Ohjattiin psykodynaamiseen, josta en neurotapauksena hyötynyt pätkääkään - päinvastoin.
Arviointikäynnilläkään ei puhuttu kovin paljon siitä millaiseksi terapia kyseisen suuntauksen sisällä jatkossa muuttuu. Yleiset kuvaukset eri terapiasuuntauksista mm. netissä taas mielestäni olivat niin yleispiirteisiä, että eri terapiasuuntausten eroja oli sen perusteella vaikea hahmottaa.
Psykiatrian poliklinikallakaan eri terapiasuuntausten eroja ei eritelty, vaan todettiin vain että paljon on keskinäisistä kemioista kiinni. Psykiatrian poliklinikalla olin kuitenkin käynyt pitkään, joten voisi ajatella että hoitajalle olisi jo syntynyt jonkinlainen mielikuva siitä, mikä tyylillä minun kanssani asioita kannattaa tuloksellisesti työstää.
Nyt meni ihan suotta hukkaan aikaa, rahaa ja vaivaa, kun terapeutin etsintä on taas aloitettava uudelleen. Harmittaa!
Vierailija kirjoitti:
Suuntauksista puhutaan aivan liian vähän. Ainakaan minun kohdalla eri suuntauksen soveltamisesta erilaisille tilanteille/ihmisille ei puhuttu lainkaan.
Tuo on tosi harmillista potilaan kannalta. Minulle suositeltiin joko kognitiivista tai psykodynaamista terapiaa. Olin iloinen kun löysin kognitiivisen terapeutin, kun kaikki vaikutti alkuun hyvältä. Sitten nopeasti molemmille tulikin olo, etteivät tyylit asioiden työstämisessä kohtaa. Terapeutti totesi suoraan minulle, että minulle psykodynaaminen terapia sopisi paremmin.
Terapia onnistuu helpommin silloin, kun ihminen kärsii jostain yksinkertaisesta mielenterveyden häiriöstä eikä hänellä ole persoonallisuushäiriöitä. Persoonallisuusongelmaisen ihmisen psykoterapiassa ongelmaksi muotoutuvat juuri jännitteet, joita noiden ihmisten on pakko pystyä työstämään, jotta jotain kehitystä heissä tapahtuisi. Kyllä terapiasuuntakin voi olla väärä, mutta vika ei ole aina terapiasuunnassa vaan vaikeudessa kestää terapiaan liittyvää turhautumista, ahdistusta ja negatiivista tunnelatausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapia onnistuu helpommin silloin, kun ihminen kärsii jostain yksinkertaisesta mielenterveyden häiriöstä eikä hänellä ole persoonallisuushäiriöitä. Persoonallisuusongelmaisen ihmisen psykoterapiassa ongelmaksi muotoutuvat juuri jännitteet, joita noiden ihmisten on pakko pystyä työstämään, jotta jotain kehitystä heissä tapahtuisi. Kyllä terapiasuuntakin voi olla väärä, mutta vika ei ole aina terapiasuunnassa vaan vaikeudessa kestää terapiaan liittyvää turhautumista, ahdistusta ja negatiivista tunnelatausta.
Varmasti näinkin, mutta minulla on jo taustalla mm. pitkä ryhmäterapia ja olen pitkään säännöllisesti käynyt psykiatrian poliklinikalla. Ne ovat sujuneet hyvin. Tässä tapauksessa terapeutin kanssa yhdessä päädyttiin nopeasti siihen, että psykodynaaminen lähestymistapa voisi kohdallani toimia kognitiivista paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Suuntauksista puhutaan aivan liian vähän. Ainakaan minun kohdalla eri suuntauksen soveltamisesta erilaisille tilanteille/ihmisille ei puhuttu lainkaan.
Mä oon NIIN samaa mieltä! Mä kävin nuorena kolmen vuoden Kelan maksaman terapian, ja mun mielestä ne rahat menivät ihan kankkulan kaivoon. Kukaan, siis yhtään kukaan, ei puhunut mulle mistään suuntauksista yhtään mitään. Toki tiesin, että sellaisia on olemassa, mutta en olisi tiennyt, mikä mulle sopisi. Kävin yhdellä terapeutilla, joka otti vastaan YTHS:n mt-puolen potilaita ulkoistettuna palveluna ja jäin sitten hänelle, mikä oli virhe. Hän edusti analyyttistä suuntaa – kai, ei siitä tosiaan puhuttu – eikä pystynyt yhtään murtautumaan sen roolinsa ulkopuolelle, kun mulla tuli puhumisessa stoppi. En käsitellyt koko terapiassa oikeastaan mitään, en oikeastaan saanut juurikaan ahaa-elämyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuntauksista puhutaan aivan liian vähän. Ainakaan minun kohdalla eri suuntauksen soveltamisesta erilaisille tilanteille/ihmisille ei puhuttu lainkaan.
Mä oon NIIN samaa mieltä! Mä kävin nuorena kolmen vuoden Kelan maksaman terapian, ja mun mielestä ne rahat menivät ihan kankkulan kaivoon. Kukaan, siis yhtään kukaan, ei puhunut mulle mistään suuntauksista yhtään mitään. Toki tiesin, että sellaisia on olemassa, mutta en olisi tiennyt, mikä mulle sopisi. Kävin yhdellä terapeutilla, joka otti vastaan YTHS:n mt-puolen potilaita ulkoistettuna palveluna ja jäin sitten hänelle, mikä oli virhe. Hän edusti analyyttistä suuntaa – kai, ei siitä tosiaan puhuttu – eikä pystynyt yhtään murtautumaan sen roolinsa ulkopuolelle, kun mulla tuli puhumisessa stoppi. En käsitellyt koko terapiassa oikeastaan mitään, en oikeastaan saanut juurikaan ahaa-elämyksiä.
Todella ikävä juttu sekä henkilökohtaisesta näkökulmasta että yhteiskunnallisten resurssien käyttöä ajatellen. Kun hoito vaihtuu poliklinikkakäynneistä psykoterapiaksi, niin potilasta pitäisi kyllä siinä vaiheessa ohjeistaa mitä toimivalta psykoterapialta voi odottaa saavansa ja mitä pitäisi tehdä, jos psykoterapian kanssa tulee ongelmia.
Näistä asioistahan ei terapiaan ohjattaessa puhuta lainkaan, kun ilmeisesti poliklinikalla ollaan vain tyytyväisiä siihen, että nyt on yksi asiakas vähemmän. Varmasti aika moni senkin takia jatkaa hyödyttömältä tai jopa haitalliselta tuntuvaa psykoterapiaa pitkään, koska ei oikein tiedä miltä psykoterapian pitäisi tuntua ja millaisia tuloksia siltä voisi odottaa (tai edes miten käytännössä terapeutin saa vaihdettua).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuntauksista puhutaan aivan liian vähän. Ainakaan minun kohdalla eri suuntauksen soveltamisesta erilaisille tilanteille/ihmisille ei puhuttu lainkaan.
Mä oon NIIN samaa mieltä! Mä kävin nuorena kolmen vuoden Kelan maksaman terapian, ja mun mielestä ne rahat menivät ihan kankkulan kaivoon. Kukaan, siis yhtään kukaan, ei puhunut mulle mistään suuntauksista yhtään mitään. Toki tiesin, että sellaisia on olemassa, mutta en olisi tiennyt, mikä mulle sopisi. Kävin yhdellä terapeutilla, joka otti vastaan YTHS:n mt-puolen potilaita ulkoistettuna palveluna ja jäin sitten hänelle, mikä oli virhe. Hän edusti analyyttistä suuntaa – kai, ei siitä tosiaan puhuttu – eikä pystynyt yhtään murtautumaan sen roolinsa ulkopuolelle, kun mulla tuli puhumisessa stoppi. En käsitellyt koko terapiassa oikeastaan mitään, en oikeastaan saanut juurikaan ahaa-elämyksiä.
Todella ikävä juttu sekä henkilökohtaisesta näkökulmasta että yhteiskunnallisten resurssien käyttöä ajatellen. Kun hoito vaihtuu poliklinikkakäynneistä psykoterapiaksi, niin potilasta pitäisi kyllä siinä vaiheessa ohjeistaa mitä toimivalta psykoterapialta voi odottaa saavansa ja mitä pitäisi tehdä, jos psykoterapian kanssa tulee ongelmia.
Näistä asioistahan ei terapiaan ohjattaessa puhuta lainkaan, kun ilmeisesti poliklinikalla ollaan vain tyytyväisiä siihen, että nyt on yksi asiakas vähemmän. Varmasti aika moni senkin takia jatkaa hyödyttömältä tai jopa haitalliselta tuntuvaa psykoterapiaa pitkään, koska ei oikein tiedä miltä psykoterapian pitäisi tuntua ja millaisia tuloksia siltä voisi odottaa (tai edes miten käytännössä terapeutin saa vaihdettua).
Juuri noin. Mä olin sekä nuori että masentunut, en oikein tiennyt, mitä tilanteelle pitäisi tehdä. Ja olen jälkikäteen miettinyt, että olin kuitenkin helppoa rahaa terapeutille. Jäi vähän paska maku suuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti tämä potilaiden erittäin vähäinen ohjaaminen terapeutin valinnassa on hyvin yleistä psykiatrian poliklinikoilla?
Aloin toki etsiä tilalle uutta terapeuttia, mutta olen todella pettynyt siihen, että ensimmäistä kertaa terapiassa esille nousseet ristiriidat johtivatkin heti siihen, että terapeutti kyseenalaisti koko terapiasuhteen jatkamisen mielekkyyden. Toivottavasti näin ei enää jatkossa kävisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapia onnistuu helpommin silloin, kun ihminen kärsii jostain yksinkertaisesta mielenterveyden häiriöstä eikä hänellä ole persoonallisuushäiriöitä. Persoonallisuusongelmaisen ihmisen psykoterapiassa ongelmaksi muotoutuvat juuri jännitteet, joita noiden ihmisten on pakko pystyä työstämään, jotta jotain kehitystä heissä tapahtuisi. Kyllä terapiasuuntakin voi olla väärä, mutta vika ei ole aina terapiasuunnassa vaan vaikeudessa kestää terapiaan liittyvää turhautumista, ahdistusta ja negatiivista tunnelatausta.
Minulla ei terapiaan liity turhautumista, ahdistusta tai negatiivista tunnelatausta - jos liittyy. ne ovat merkki siitä, ettei homma toimi. Toimiva terapia auttaa ja vapauttaa.
Ikäänkuin olisi olemassa kuvitelma, että kaikille on kauhistus puhua itsestään ja huonoista puolistaan. Tai ettei ihminen voisi tuntea itse huonoja puoliaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia onnistuu helpommin silloin, kun ihminen kärsii jostain yksinkertaisesta mielenterveyden häiriöstä eikä hänellä ole persoonallisuushäiriöitä. Persoonallisuusongelmaisen ihmisen psykoterapiassa ongelmaksi muotoutuvat juuri jännitteet, joita noiden ihmisten on pakko pystyä työstämään, jotta jotain kehitystä heissä tapahtuisi. Kyllä terapiasuuntakin voi olla väärä, mutta vika ei ole aina terapiasuunnassa vaan vaikeudessa kestää terapiaan liittyvää turhautumista, ahdistusta ja negatiivista tunnelatausta.
Minulla ei terapiaan liity turhautumista, ahdistusta tai negatiivista tunnelatausta - jos liittyy. ne ovat merkki siitä, ettei homma toimi. Toimiva terapia auttaa ja vapauttaa.
Ikäänkuin olisi olemassa kuvitelma, että kaikille on kauhistus puhua itsestään ja huonoista puolistaan. Tai ettei ihminen voisi tuntea itse huonoja puoliaan.
Minäkin koen melko hyvin tiedostavani omat huonot puoleni. Toivonkin, että terapeutti ensisijaisesti auttaisi minua hyväksymään ne osana omaa persoonaa, niin ehkä kaikenlainen oireilu saattaisi vähentyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuntauksista puhutaan aivan liian vähän. Ainakaan minun kohdalla eri suuntauksen soveltamisesta erilaisille tilanteille/ihmisille ei puhuttu lainkaan.
Mä oon NIIN samaa mieltä! Mä kävin nuorena kolmen vuoden Kelan maksaman terapian, ja mun mielestä ne rahat menivät ihan kankkulan kaivoon. Kukaan, siis yhtään kukaan, ei puhunut mulle mistään suuntauksista yhtään mitään. Toki tiesin, että sellaisia on olemassa, mutta en olisi tiennyt, mikä mulle sopisi. Kävin yhdellä terapeutilla, joka otti vastaan YTHS:n mt-puolen potilaita ulkoistettuna palveluna ja jäin sitten hänelle, mikä oli virhe. Hän edusti analyyttistä suuntaa – kai, ei siitä tosiaan puhuttu – eikä pystynyt yhtään murtautumaan sen roolinsa ulkopuolelle, kun mulla tuli puhumisessa stoppi. En käsitellyt koko terapiassa oikeastaan mitään, en oikeastaan saanut juurikaan ahaa-elämyksiä.
Todella ikävä juttu sekä henkilökohtaisesta näkökulmasta että yhteiskunnallisten resurssien käyttöä ajatellen. Kun hoito vaihtuu poliklinikkakäynneistä psykoterapiaksi, niin potilasta pitäisi kyllä siinä vaiheessa ohjeistaa mitä toimivalta psykoterapialta voi odottaa saavansa ja mitä pitäisi tehdä, jos psykoterapian kanssa tulee ongelmia.
Näistä asioistahan ei terapiaan ohjattaessa puhuta lainkaan, kun ilmeisesti poliklinikalla ollaan vain tyytyväisiä siihen, että nyt on yksi asiakas vähemmän. Varmasti aika moni senkin takia jatkaa hyödyttömältä tai jopa haitalliselta tuntuvaa psykoterapiaa pitkään, koska ei oikein tiedä miltä psykoterapian pitäisi tuntua ja millaisia tuloksia siltä voisi odottaa (tai edes miten käytännössä terapeutin saa vaihdettua).
Juuri noin. Mä olin sekä nuori että masentunut, en oikein tiennyt, mitä tilanteelle pitäisi tehdä. Ja olen jälkikäteen miettinyt, että olin kuitenkin helppoa rahaa terapeutille. Jäi vähän paska maku suuhun.
Tismalleen sama kokemus täällä, myös masennuspotilaana analyyttisella (??) terapeutilla. Lopuksi terapeutti vielä suuttui mulle ja soitteli kotiin. Törkeää!
Vierailija kirjoitti:
Terapia onnistuu helpommin silloin, kun ihminen kärsii jostain yksinkertaisesta mielenterveyden häiriöstä eikä hänellä ole persoonallisuushäiriöitä. Persoonallisuusongelmaisen ihmisen psykoterapiassa ongelmaksi muotoutuvat juuri jännitteet, joita noiden ihmisten on pakko pystyä työstämään, jotta jotain kehitystä heissä tapahtuisi. Kyllä terapiasuuntakin voi olla väärä, mutta vika ei ole aina terapiasuunnassa vaan vaikeudessa kestää terapiaan liittyvää turhautumista, ahdistusta ja negatiivista tunnelatausta.
Tämä on todella mielenkiintoinen näkemys. Itse olen kohta 6 vuotta lyönyt päätäni seinään eri terapiakokeilujen välillä ja katkaisen aina aika alkuvaiheessa kun olo menee liian huonoksi jatkaa. Jo pelkästään se prosessi että pääsee jonoa pitkin sinne arviointiin on uuvuttavaa ja sitten kun pitäisi aloittaa terapia niin on jo niin naatti että ei kestä enää. En tullut ajatelleeksi että ongelma saattaa olla pers.häiriö eikä kukaan hoitopuolellakaan ole sitä osannut minulle sanoa. Olen kuitenkin aina ajatellut että minun pitäisi olla jotenkin terveempi tmv. että voin osallistua terapiaan; osaamatta oikein osoittaa mihinkään suuntaan.
Ongelma voi olla myös se, että "perinteisissä" psykoterapian muodoissa asiakasta lähestytään vajavaisena potilaana eikä täysivaltaisena ihmisenä, jolla nyt vain on haasteellisempi vaihe, johon kaipaisi apua. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on lähtökohtaisesti asiakasta kunnioittavaa ja terapeutin tehtävä on olla ikään kuin asiakkaan yhteistyökumppani, eikä ylhäältä päin sanelija. Kyseinen suuntaus kuitenkin vaatii itseohjautuvuutta asiakkaan puolelta ja lisäksi terapeuttien taso voi olla kirjava. Se ei välttämättä myöskään sovi syvään juurtuneiden traumojen hoitamiseen.
Nyt vain kohti uusia pettymyksiä...