Mies ei pysty sitoutumaan
Olin miehen kanssa 8 kuukautta suhteessa, jossa elimme täysin muuten kuin pariskunta, mutta mies ei pystynyt täysin parisuhteeseen. Hänellä oli siis tarve saada miesten biletysreissuilla mennä vapaasti ja olla myös muitten kanssa. Nämä naiset olivat vain yhden illan juttuja eikä heihin pidetty millään tavalla jälkikäteen yhteyttä. Myös reilun pelin hengessä minulla oli samat oikeudet. Mies on vielä nuori (23-vuotias) ja häntä pelottaa suunnattomasti että tulee hötkyiltyä ja että myöhemmin kaduttaa, kun nuoruutta ei tullut täysin elettyä. Myös kaikki muut kaveriporukan miehet ovat sinkkuja ja porukan sisällä on kova paine sinkkuudelle. Mies on komea ja lihaksikas ja vetää puoleensa paljon naisia, tuntuu että hän on hieman koukussa siihen tunteeseen ja sen kaiken huomion menettäminen pelottaa. Mies sanoo, että näkisi kanssani tulevaisuuden ja rakastaa ja tiedän että hän välittää kovasti ja tekee eteeni paljon asioita. Kuljimme myös julkisilla paikoilla avoimesti parina. Kaikki ongelmamme kiteytyvät mustasukkaisuuteen toisen näitä "biletysreissuja" kohtaan kun mies oli myös minun menoistani hyvin ahdistunut ja mustasukkainen. Päätimme siis pistää suhteen jäihin hetkeksi. Ongelmana on että välitän miehestä valtavasti ja en haluaisi päästää irti vaikka varmasti tilanne sen vaatisi. Miksi miehillä on tämä sitoutumisongelma? Vai enkö minä ole vain se oikea?
Kommentit (3)
Miksi naiset aina haluaa sitoutumiskyvyttömiä miehiä kun niitä sitoutumishaluisia on niin paljon?
Tuo mies saattaa vain olla liian nuori. Silti saatat olla ns oikea, mutta ajoitus ei millään tavalla ole puolellasi. Anna mennä.
Niin no ongelma on että tuo mies haluaa useita naisia ja sinä olet vain yksi. Miksette jatka avoimessa suhteessa kuten aiemminkin?