"Ihan hyvä" suhde, josta lähdit, miksi?

Romanttinen rakkaus oli loppunut

En ollut niin rakastunut kuon kuvittelin. Tämän havaitsin siis puolen vuoden kohdalla.

Jos toista rakastaa niin ei halua vain kirsikoita kakusta(hyviä hetkiä, hyväntuulinen puoliso tms). Vaan jaksaa vääntää myös vaikeina kausina.

Yhden kohdalla lapsi vaikutti myös asiaan.

Tajusin että olen niin erakko luonne, että vaikka olisi kuinka hyvä mies ja suhde, viihdyn paremmin yksin kuin kaksin. Mies taas oli romanttinen luonne jolle ei tullut kuuloonkaan se että esim. asuttaisiin erillään vaikka seurustellaan.

Se suhde ei antanut enää mitään, ei henkisesti eikä fyysisesti. Oltiin hyvät kaverit ja asuinkumppanit, mutta se ei riitä mulle. Asun mieluummin yksin kuin kämppiksen kanssa.

Koska halusin käyttää päihteitä ilman huonoa omatuntoa ja valehtelua.

Suhteen alkupuolella poikaystävä halusi lopettaa seurustelun. Sain suostuteltua jatkamaan (ensirakkauteni ja olin todella rakastunut häneen) Kuitenkin huomasin myöhemmin etten päässyt yli siitä että poikaystävä olisi halunnut erota. Suhde oli kummankin ensimmäinen ja olin ajatellut että se on myös loppuelämän pituinen. Tajusin myöhemmin että poikaystävä olisi halunnut lähteä etsimään parempaa naista itselleen. Itselle jäi tunne ette riitä ja sitten alkoi monet poikaystävän tavat ärsyttää. Parivuotta on/off seurustelua ja sitten ero.

Tiesin että tämän pojan olisi vaikea löytää seuraa. Poika oli lyhyt (minulle oikein sopiva mutta ei kaikkien mieleen) ja ihan ok näköinen. Hän oli hidas tekemään aloitteita tai tapaamaan ketään. Hänellä ei ollut juurikaan kavereitakaan vaan viihtyi paljon yksin. No parin vuoden päästä erosta hän soitti ja kosi. Itse olin juuri aloittanut seurustelun todella kivan miehen kanssa (nykyinen aviomieheni). Ehkä jos tämä ex ei olisi alkuvaiheessa haikaillut muiden naisten perään vaan olisi kosinut muutaman vuoden aikaisemmin olisin mennyt innola yhteen hänen kanssaan. Mutta tunne siitä että riitän jos ei parempaakaan löydy tähän hätään... ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Romanttinen rakkaus oli loppunut

Miten tämä näkyi, ja milloin sen tajusit?

Ap

Pääsyy lähteä oli se, että tajusin, ettei "ihan hyvä" riitä. Koin vahvoja tunteita toista miestä kohtaan, vahvempia kuin koskaan ennen, mutta mitään emme koskaan tehneet, ennenkuin minä olin lopettanut seurustelun ja hän oli sanonut tapailemalleen naiselle, ettei halua jatka enää tapailua. Ja yritimmekin alunperin päästä niistä tunteista ja toisistamme yli, erityisesti minä, koska olin seurustellut jo useamman vuoden ja ajattelin, ettei kannata luopua kunnollisesta ja turvallisesta miehestä vaan hetkellisen huuman takia. Mutta ne tunteet vaan jatkuivat ja syvenivät ja kun pohdiskelin asioita muutenkin, tajusin juurikin sen, ettei se ehkä riitä jos kaikki on "ihan hyvin". Nyt olen ollut tuon toisen miehen kanssa yli 6 vuotta yhdessä ja suhde on enemmän kuin "ihan hyvä". Olen edelleen tosi rakastunut, intohimoa on ja pystyn luettelemaan monia asioita miehestäni ja suhteestamme, jotka ovat erityisen hyvin ja saavat perhosia vatsanpohjaan. Tällaista ei aiemmassa suhteessa ollut, vaikka eksäni tosiaan oli kaikin puolin kunnollinen ja kiltti ihminen, ei tehnyt koskaan mitään pahaa minulle, oli aina luottamuksen arvoinen jne. Se jokin vaan puuttui tunnepuolelta, en vaan tajunnut sitä ennenkuin rakastuin nykyiseeni, koska olin vielä niin nuori (19 v) kun edellinen suhde alkoi eikä minulla ollut mitään vertailukohtaa sille millaista sen kuuluu olla, miltä se voi tuntua yms.

En tuntenut minkäänlaista seksuaalista vetoa miestäni kohtaan. En myöskään halunnut lapsia hänen kanssaan, ja kun vihdoin uskalsin sanoa sen ääneen, ero oli väistämätön.

Vierailija kirjoitti:

Tajusin että olen niin erakko luonne, että vaikka olisi kuinka hyvä mies ja suhde, viihdyn paremmin yksin kuin kaksin. Mies taas oli romanttinen luonne jolle ei tullut kuuloonkaan se että esim. asuttaisiin erillään vaikka seurustellaan.

Heitän ilmoille kysymyksen; jos olisit ollut aivan lääpälläsi tähän mieheen, olisiko romanttisuus vaivannut sinua?

Tuo erillään asuminen on monelle jostain syystä kauheaa. Voisin kuvitella asuvani yksin myös

Ap

Vierailija kirjoitti:

Suhteen alkupuolella poikaystävä halusi lopettaa seurustelun. Sain suostuteltua jatkamaan (ensirakkauteni ja olin todella rakastunut häneen) Kuitenkin huomasin myöhemmin etten päässyt yli siitä että poikaystävä olisi halunnut erota. Suhde oli kummankin ensimmäinen ja olin ajatellut että se on myös loppuelämän pituinen. Tajusin myöhemmin että poikaystävä olisi halunnut lähteä etsimään parempaa naista itselleen. Itselle jäi tunne ette riitä ja sitten alkoi monet poikaystävän tavat ärsyttää. Parivuotta on/off seurustelua ja sitten ero.

Tiesin että tämän pojan olisi vaikea löytää seuraa. Poika oli lyhyt (minulle oikein sopiva mutta ei kaikkien mieleen) ja ihan ok näköinen. Hän oli hidas tekemään aloitteita tai tapaamaan ketään. Hänellä ei ollut juurikaan kavereitakaan vaan viihtyi paljon yksin. No parin vuoden päästä erosta hän soitti ja kosi. Itse olin juuri aloittanut seurustelun todella kivan miehen kanssa (nykyinen aviomieheni). Ehkä jos tämä ex ei olisi alkuvaiheessa haikaillut muiden naisten perään vaan olisi kosinut muutaman vuoden aikaisemmin olisin mennyt innola yhteen hänen kanssaan. Mutta tunne siitä että riitän jos ei parempaakaan löydy tähän hätään... ei kiitos.

Ymmärrän! Miten siinä voi enää heittäytyä tunteen vietäväksi jos aistii ettei toinen ole mukana.

Ap

Teininä alkanut suhde hyytyi, kun toinen ei kasvanutkaan aikuiseksi. Ei se paha ollut, eikä p*rseillyt tai mitään, mutta jotenkin vain oli niin kypsymätön, että ei sen kanssa halunnut lapsia tehdä. Biologinen kello tikitti kuitenkin joten vaihdoin kypsempään (joka on ihan hyvä sekin).

Exäkin sitten kypsyi aikanaan ja hankki 13 vuotta nuoremman naisen niitä lapsia tekemään. Minä olin siinä vaiheessa jo "liian vanha".

Vierailija kirjoitti:

Pääsyy lähteä oli se, että tajusin, ettei "ihan hyvä" riitä. Koin vahvoja tunteita toista miestä kohtaan, vahvempia kuin koskaan ennen, mutta mitään emme koskaan tehneet, ennenkuin minä olin lopettanut seurustelun ja hän oli sanonut tapailemalleen naiselle, ettei halua jatka enää tapailua. Ja yritimmekin alunperin päästä niistä tunteista ja toisistamme yli, erityisesti minä, koska olin seurustellut jo useamman vuoden ja ajattelin, ettei kannata luopua kunnollisesta ja turvallisesta miehestä vaan hetkellisen huuman takia. Mutta ne tunteet vaan jatkuivat ja syvenivät ja kun pohdiskelin asioita muutenkin, tajusin juurikin sen, ettei se ehkä riitä jos kaikki on "ihan hyvin". Nyt olen ollut tuon toisen miehen kanssa yli 6 vuotta yhdessä ja suhde on enemmän kuin "ihan hyvä". Olen edelleen tosi rakastunut, intohimoa on ja pystyn luettelemaan monia asioita miehestäni ja suhteestamme, jotka ovat erityisen hyvin ja saavat perhosia vatsanpohjaan. Tällaista ei aiemmassa suhteessa ollut, vaikka eksäni tosiaan oli kaikin puolin kunnollinen ja kiltti ihminen, ei tehnyt koskaan mitään pahaa minulle, oli aina luottamuksen arvoinen jne. Se jokin vaan puuttui tunnepuolelta, en vaan tajunnut sitä ennenkuin rakastuin nykyiseeni, koska olin vielä niin nuori (19 v) kun edellinen suhde alkoi eikä minulla ollut mitään vertailukohtaa sille millaista sen kuuluu olla, miltä se voi tuntua yms.

Kiitos kun jaoit ❤️ Tämä antaa itsellekin toivoa. Ja samaa mieltä, kyllä siinä pitää olla jotain enemmänkin tunteen tasoll, että toista jaksaa katsella loppuelämän.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Romanttinen rakkaus oli loppunut

Miten tämä näkyi, ja milloin sen tajusit?

Ap

Näkyi esimerkiksi siten, etten saanut juuri mitään irti miehen kanssa olemisesta. Kun kävimme esim ulkona syömässä tai kävelimme käsikkäin ulkona niin molemmilla oli ihan kivaa, mutta keskustelut olivat pääosin pintapuolisia ja jotenkin teennäisiä, en osaa selittää. Mutta tiedät varmaan sen tunteen kun jonkun kanssa juttua ja naurua vain riittää ja keskustelu soljuu kuin itsekseen ja menee ihan omituisillekin urille, ja on molemmille antoisaa. Huomasin että nautin kyllä ulkona yhdessä käymisestä, siitä että sängyssä vieressä oli joku ja päivän tapahtumien punomisesta, mutta en erityisesti juuri sen kyseisen miehen seurasta. Eli tavallaan siinä miehen paikalla olisi voinut olla kuka tahansa ihan kiva tyyppi. Seksiäkin oli paljon ja se oli hyvää (ja yksi suurimmista syistä miksi jatkoin suhteessa niin pitkään) mutta jokin himo juuri siihen tiettyyn mieheen puuttui.

Vierailija kirjoitti:

Teininä alkanut suhde hyytyi, kun toinen ei kasvanutkaan aikuiseksi. Ei se paha ollut, eikä p*rseillyt tai mitään, mutta jotenkin vain oli niin kypsymätön, että ei sen kanssa halunnut lapsia tehdä. Biologinen kello tikitti kuitenkin joten vaihdoin kypsempään (joka on ihan hyvä sekin).

Exäkin sitten kypsyi aikanaan ja hankki 13 vuotta nuoremman naisen niitä lapsia tekemään. Minä olin siinä vaiheessa jo "liian vanha".

Tuo on muuten totta, itsellä ei nouse minkäänlainen motivaatio perheen perustamiseen miehen kanssa, joka ei ole kasvanut aikuiseksi, tai kohtelee muiden lapsia/eläimiä huonosti.

Ihanaa että löysit sopivan kumppanin!

Ap

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Romanttinen rakkaus oli loppunut

Miten tämä näkyi, ja milloin sen tajusit?

Ap

Näkyi esimerkiksi siten, etten saanut juuri mitään irti miehen kanssa olemisesta. Kun kävimme esim ulkona syömässä tai kävelimme käsikkäin ulkona niin molemmilla oli ihan kivaa, mutta keskustelut olivat pääosin pintapuolisia ja jotenkin teennäisiä, en osaa selittää. Mutta tiedät varmaan sen tunteen kun jonkun kanssa juttua ja naurua vain riittää ja keskustelu soljuu kuin itsekseen ja menee ihan omituisillekin urille, ja on molemmille antoisaa. Huomasin että nautin kyllä ulkona yhdessä käymisestä, siitä että sängyssä vieressä oli joku ja päivän tapahtumien punomisesta, mutta en erityisesti juuri sen kyseisen miehen seurasta. Eli tavallaan siinä miehen paikalla olisi voinut olla kuka tahansa ihan kiva tyyppi. Seksiäkin oli paljon ja se oli hyvää (ja yksi suurimmista syistä miksi jatkoin suhteessa niin pitkään) mutta jokin himo juuri siihen tiettyyn mieheen puuttui.

Tajuan täysin! Itsellä aivan sama kokemus! Oletko löytänyt sittemmin sopivamman kumppanin? Ja kiinnostaisiko vaihtaa kanssani ajatuksia asiasta?

Ap

Vierailija kirjoitti:

En ollut niin rakastunut kuon kuvittelin. Tämän havaitsin siis puolen vuoden kohdalla.

Jos toista rakastaa niin ei halua vain kirsikoita kakusta(hyviä hetkiä, hyväntuulinen puoliso tms). Vaan jaksaa vääntää myös vaikeina kausina.

Yhden kohdalla lapsi vaikutti myös asiaan.

Mistä asioista huomasit ettet ole rakastunut?

Oliko lapsi niin kauhea vai mitä tapahtui?

Ap

Mikään ei kelpaa.

Tuntuu vähän epäreilulta, että miehiltä vaaditaan aina jotain satumaista sukkien jaloissa pyöritystä.

Mies olisi aivan varmasti ikisinkku hautaan asti jos odottaisi jotain täydellisiä kipinöiden sinkoilua.

Miehelle on jo hyvä tilanne jos naisessa ei ole suuria vikoja, ei esim ylipainoa, ei yksinhuoltaja, ei erityisen ruma, ihan hyvä luonne. Tuossa tilanteessa mies on jo tyytyväinen.

Ei tavismiehillä ole mitään mahdollisuuksia niihin erityisen sykähdyttäviin naisiin..

Olin todella pahasti masentunut, nuoruuden vaikea masennus uusiutui. En kyennyt juuri mitään tekemään ja roikun koneella pelaamassa vähintään 18h päivässä. Tänäkään päivänä en tajua miten mies suostui katsomaan tuollaista touhua puoltakaan vuotta ja alkoi myös puhumaan kihloista. Kun noista kihlasuunnitelmista kuuli (mistä ei koskaan oltu aiemmin puhuttu) niin päässä vain löi ''en halua kihloihin vielä''. Mies oli kyllä tosi huomioonottava ja rehellinen tapaus, pitkä komistus, että hänen puolestaan harmitti kun minun takiani homma ei toiminut.

Nykyään olen selvinnyt vähän parempaan suuntaan ongelmistani ja olen uskaltanut aloittaa seurustelun uuden miehen kanssa. Kokonaisuudessaan olen tässä uudessa suhteessa huomannut, että mielenterveysongelmian lisäksi en kyllä rakastanut ex-miestäni tarpeeksi - en vain tajunnut erotella rakkaudenpuutetta muista ongelmista. Toivon sydämeni pohjasta että exäni löytää itselleen ihanan naisen, hän ansaitsee tosirakkauden!