Lue keskustelun säännöt.
En jotenkin jaksa välittää elämästäni. Apua?
19.08.2018 |
Ei vain kiinnosta huolehtia itsestään vaikka tiedän miten onnelliseksi ja ylpeäksi itsestäni voisin tulla. Tietäisin myös alan mikä olisi minua varten mutta en jaksa elää sen mukaan, että olisin siinä uskottava.
Minulla riittäisi päätä opiskella kiinnostamaani alaa mutta työnnän sitä ajatuksissani vain ensi vuoteen.
Tiedän tosiaan mitä voisin tehdä ja miten asiat tulisi tehdä. Jokin minussa ei vain innostu tai viimeistään itsekuri pettää.
Jokin vetää minut aina alas. En vain usko itseeni, olen yrittänyt jo niin monta kertaa ja aina sama lopputulos samoissa asioissa.
Minä pärjäisin nykyisellä alallani aivan loistavasti ja sainkin monia palkankorotuksia mutta uuvuin ja lähdin isoista ympyröistä pois. Nyt olen todella vaatimattomassa ja helpossa työpaikassa siihen verrattuna vaikka vastuuta heti annettiinkin.
Työ on ehkä ainoa asia elämässäni joka pitää minut jotenkin normaalissa arjessa kiinni.
Muuten voisin vain lukea sängylläni, nukkua ja syödä (myös sängyssä). Olisin vuoteeni oma.
Elämänhallintani on jotenkin aivan hukassa. Kai ollut vähän aina. En ole vain oppinut koskaan hallitsemaan elämääni. Joko aina ali tai ylisuoriudun.
Käytän rahaa miten sattuu, toisinaan juon liikaa. Toisinaan ahmin ja ruokatavatkin on aivan päin helvettiä. Vaikka todella tiedän kuinka minun kuuluisi syödä ja lihominen pelottaa. Toisaalta en vain välitä.
Joskus taas on tosi tiukka linja kaikessa.
Olen yksinäinen, sekin alkaa jo rassaan. Ei juuri ystäviä, ei miestä, ei lemmikkiä. En ole osannut luoda pysyviä suhteita uudessa kaupungissa johon muutin kolme vuotta sitten.
Lähinnä keskityin työntekoon. Moni asia elämässäni on kyllä mennyt parempaan mutta itsestäni välittäminen, en vain osaa eikä ole kiinnostusta. En välitä vaikka elämäni päättyisi. Muista kyllä välitän, aina olen välittänyt paljon ja halunnut tukea ja aidosti antaa rakkautta.
Jos kuolisin niin harmittaisi niiden puolesta jotka rakastavat ja ovat olleet ylpeitä ja mielenkiinnolla seuranneet elämäni lasku-ja nousukausia.
Monet uskovat minulla olevan loistava tulevaisuus edessä. Katsoessani työntekoani.
Muutahan mulla ei sitten ole.
Olen 23-vuotias ja tuntuu, että jälkeenjäänyt asioissa. En vain jaksa.
Kommentit (17)
En muutenkaan ymmärrä tätä elämää.
Ahdistaa seksi, rahan valta ja kansan kusettaminen sellaisissa asioissa, joita ihmiset eivät välttämättä ymmärrä kyseenalaistaa, tiedetään vain voivan huonosti. Varsinkin huonompi-osaiset.
Rahalla kyllä saa parempaa. Ainakin jos hyvin käy ja osaa hakea tai löytää oikeaa tietoa.
Olen vain jotenkin ulkopuolella tästä kaikesta. En ole parempi laisinkaan kuin muut. En vain tunne kuuluvani, tuntuu kuin katsoisin elämää jonkin paksun lasin läpi tai tuntuu, että katson teatteria.
Näen tekopyhää toimintaa.
En oikein luota elämään ja sen aitouteen enää. Olen jatkuvasti varuillani kotini ulkopuolella.
Lapset ja eläimet kyllä jakavat jotenkin hyvää energiaa, helppo ja mukava olo heidän lähellä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisikö muuttaa luonnollisempaan ympäristöön, pois hullunmyllystä?
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö muuttaa luonnollisempaan ympäristöön, pois hullunmyllystä?
No en tiedä mihin sitä menisi tällä kertaa.
Ulkomailla voisi olla ehkä jotain joka herättäisi mielenkiinnon elämään.
Menneisyyteen en ainakaan mene tai siis muuta sinne missä viimeksi asuin. Siellä oli lähipiiri alkoholisteja ja sellainen harmaa ahdistava tunnelma. Ihmiset puhu pahaa toisistaan, oli väkivaltaa, sitä viinaa ja köyhyyttä. Todella ahdistava elämäntyyli, onneksi sieltä pääsi pois.
Täälläkään en näköjään tunne itseäni hyväksi.
En ole edes jaksanut koskaan kiinnostua kaupungista sen kummemmin. Täällä on kiire ja paljon mahdollisuuksia sekä niitä töitä. Kulttuuria ja luontoa, elämää. Kaikkea löytyy mitä haluaa.
Tavallaan olen rakastunut kaupunkiin, sillä täältä olen myös paljon hyvää saanut ja rakentanut elämääni.
Luulen vian olevan minussa, en vain tunne kuuluvani mihinkään. Tiedä sitten selviääkö tämä arvoitus koskaan minulle ja saanko rauhaa.
Tuntuu kuitenkin, että vanhetessa tämä pahenee. Ennen yritin kuulua porukkaan väkisin, nykyään en jaksa sitäkään ainakaan työn ulkopuolella. Olen vain.
Ap
Tulee mieleen, että pelkäätköhän epäonnistumista ja se pelko pidättelee sinua.
"Tietäisin myös alan mikä olisi minua varten mutta en jaksa elää sen mukaan, että olisin siinä uskottava.
Minulla riittäisi päätä opiskella kiinnostamaani alaa mutta työnnän sitä ajatuksissani vain ensi vuoteen.
Tiedän tosiaan mitä voisin tehdä ja miten asiat tulisi tehdä."
Tällainen itseä suojeleva ajattelumalli on aika yleinen ihmisillä. "Osaisin ja olisin hyvä, jos vain haluaisin/yrittäisin. En vain yritä." Tällöin on mahdollista säilyttää mielessään kuva itsestä lahjakkaana. Menestymättömyys on vain sitä, että ei ole (vielä) yrittänyt kunnolla tai olosuhteet eivät ole olleet suotuisat. Samalla sitä toimeen tarttumista lykkää jatkuvasti eteenpäin, koska alitajunnassa on pelko että mitä jos en oikeasti olekaan niin hyvä ja epäonnistun jos oikeasti yritän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä pelkään epäonnistumista varsinkin muiden silmien edessä.
Nykyään kun asetan tavoitteita itselleni niin saatan hetken jopa onnistua huijaamaan itseäni pystymään pitämään tavoitteet mutta alle viikko niin juoksen jo päin seinää koko asian/asioiden kanssa.
Tunne- elämäni on melko ailahteva, ajatukset käy ylikierroksilla, väsyn ja impulssit vie mukanaan.
Helvetin hauskaa..
Ap
Sun pitää päättää miksi sä olet täällä, tässä maailmassa.
Mitä haluat elämälläsi saavuttaa?
Selvitä mikä se juttu tai asia on, ja sitten alat tavoittelemaan sitä askel kerrallaan.
Vinkki: "Teen töitä kunnes joudun hautaan" ei ole mielekäs tavoite
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää päättää miksi sä olet täällä, tässä maailmassa.
Mitä haluat elämälläsi saavuttaa?
Selvitä mikä se juttu tai asia on, ja sitten alat tavoittelemaan sitä askel kerrallaan.
Vinkki: "Teen töitä kunnes joudun hautaan" ei ole mielekäs tavoite
Ei ole noin yksinkertaista. Jos olisi, niin olisin mielelläni jo tehnyt sen.
Minä tiedän miten saisin itseni onnelliseksi mutta kun todellakin, en jaksa, en jaksa välittää.
Tämä on ongelma ja se ahdistaa. Jokin minussa ei vaan välitä eikä kiinnosta vaikka haluaisin asioiden olevan toisin. Olen estynyt jostakin syystä.
Tämä täytyy parantaa terapialla ehkäpä johon olen jo hakeutunut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama homma, mutta mulla ei ole edes sitä työpaikkaa koskaan ollut ja oon jo 29. Masennusta ja muita vaivoja ollut teini-ikäsestä asti. Mutta mua on auttanut se etten edes aseta itelleni mitään tavoitteita tai yritä "tulla onnelliseksi" , elän vaan tässä hetkessä ja keskityn pieniin mieluisiin asioihin. Ei tämä elämä aina mukavaa ole ja välillä tunnen oloni luuseriksi mutta olen kyllä silti paljon onnellisempi näin. Eiköhän se tulevaisuuskin vielä jotain kivaa "suurempaa" tuo tullessaan, ja jos ei tule niin nautinpahan matkasta ei-minnekään :)
Itsekään en enää odota elämältä juuri muuta kuin Eurojackpot-voittoa.
Tosin olenkin jo viisikymppinen.
Parikymppisenä sitä jaksoi vielä innostua kaikesta ihan eri tavalla.
Olet suorittanut ikäiseksesi aika paljon. Uupumus on aika normaali reaktio.
Jos sinulla ei ole sosiaalista elämää ja ajatusten vaihtajaa, tulee pehmeästä petistä lähin omainen ennen kuin huomaakaan.
Anna armo itsellesi ja laadi lista asioista, joita oikeasti haluat tehdä. Lähde pienelle matkalle jos pystyt.