Ottiko vanhempasi virheistään vanhempana opiksi, vai syyttikö teitä lapsia kun äitiys tuottikin haastetta?

Tai isyys.

Ap

Äitini hakkasi ja sanoi, että oma syyni, kun olen hankala. Sanoi usein myös, että minun ja veljeni ei olisi pitänyt syntyäkään. Pilasimme hänen elämänsä. Ja yyyyyy itkua itkua ja nyrkistä taas tuli minulle.

Ei tehnyt omasta mielestään virheitä.

Ei  äitimme meitä mistään syyttänyt.Faijan kanssa en ole keskustellut. Elämä on oppimista.Ne jotka eivät opi, jankkaavat sitä yhtä ja samaa uhriutumisjuttua täällä  ikänsä. Muut ottavat opikseen eivätkä juutu menneeseen vaan käsittelevät sen ja menevät eteenpäin. Harmi että sinä  kivikissa et tähän jälkimmäiseen joukkoon tule koskaan kuulumaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei  äitimme meitä mistään syyttänyt.Faijan kanssa en ole keskustellut. Elämä on oppimista.Ne jotka eivät opi, jankkaavat sitä yhtä ja samaa uhriutumisjuttua täällä  ikänsä. Muut ottavat opikseen eivätkä juutu menneeseen vaan käsittelevät sen ja menevät eteenpäin. Harmi että sinä  kivikissa et tähän jälkimmäiseen joukkoon tule koskaan kuulumaan.

Mä oon ottanut opikseni, äitini ei. Sinä et ole paljon elämästä oppinut, jos täällä palstalla aikaasi luuhaat. Sääliksi käy, kunnselkeästi kuvittelet päinvastaista.

Ap

Äitihullun jorinat. Osa 978.

Vierailija kirjoitti:

Äitini hakkasi ja sanoi, että oma syyni, kun olen hankala. Sanoi usein myös, että minun ja veljeni ei olisi pitänyt syntyäkään. Pilasimme hänen elämänsä. Ja yyyyyy itkua itkua ja nyrkistä taas tuli minulle.

Ei tehnyt omasta mielestään virheitä.

Aika kesyä, kun ei kuitenkaan saanut teitä alistettua. Sinä et vissiin ole ihminen, joka haluat ottaa mitään opiksesi mitä sulle sanotaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini hakkasi ja sanoi, että oma syyni, kun olen hankala. Sanoi usein myös, että minun ja veljeni ei olisi pitänyt syntyäkään. Pilasimme hänen elämänsä. Ja yyyyyy itkua itkua ja nyrkistä taas tuli minulle.

Ei tehnyt omasta mielestään virheitä.

Aika kesyä, kun ei kuitenkaan saanut teitä alistettua. Sinä et vissiin ole ihminen, joka haluat ottaa mitään opiksesi mitä sulle sanotaan.

Ap

No en ainakaan paskan puhumisesta ota opikseni. 😉 jos saan aiheellusta kritiikkiä, siitä voin ottaa opikseni.

Paljonko ap tunnet ihmisiä, jotka ottavat virheistään opikseen? Kuulitko itse heihin?

70-luvulla oli tapana noin syyllistää lapset ja E-pilleriä syövät olivat räjähdysalttiimpia. Piiskaaminen ei ollut laitonta.

Äiti ei mistään vaikeista asioista suostunut keskustelemaan ja isä joko uhriutui tai syytteli lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei  äitimme meitä mistään syyttänyt.Faijan kanssa en ole keskustellut. Elämä on oppimista.Ne jotka eivät opi, jankkaavat sitä yhtä ja samaa uhriutumisjuttua täällä  ikänsä. Muut ottavat opikseen eivätkä juutu menneeseen vaan käsittelevät sen ja menevät eteenpäin. Harmi että sinä  kivikissa et tähän jälkimmäiseen joukkoon tule koskaan kuulumaan.

No jos sinulla ei ole mitään traumoja, niin mitä täällä kettuilet?!?

Syytteli minua alituisesti jostain. Muistan yhdeksän vuotiaana, kun hän räksytti pöydän ääressä miten hankala ja ikävä kakara olen ja miten vain vihaan kaikkia. Inhottava ilme kasvoillaan hän kertoi miten olin pienenä ollut äärimmäisen hankala ja minusta otettiin kiukkukuvia kun en tajunnut lopettaa kiukuttelua. "Sitten se suuttui lisää niistä kuvista!" Olin kuvaamisen ja noiden kohtausten aikana neljävuotias. Kuulemma kolmevuotiaana ilmeeni oli ollut todella äkäinen koko ajan "olisitte nähneet miten rumalta se näytti". Kaikki vihanpurkaukset ja ärsyttävien pikkusisarusten jojoiluihin mukaan meneminen oli epänormaalia kiukuttelua ja minua oltiin jatkuvasti viemässä lastenkotiin tai kallonkutistajalle rangaistuksena.  

Teki erittäin hyvää yhdeksänvuotiaan psyykelle tuollaisen alituisen haukkumisen kuunteleminen. Muutenkin perheessä äiti nappasi kiinni todella herkästi ihan joka asiasta, koska oli pinna piukalla milloin mistäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Syytteli minua alituisesti jostain. Muistan yhdeksän vuotiaana, kun hän räksytti pöydän ääressä miten hankala ja ikävä kakara olen ja miten vain vihaan kaikkia. Inhottava ilme kasvoillaan hän kertoi miten olin pienenä ollut äärimmäisen hankala ja minusta otettiin kiukkukuvia kun en tajunnut lopettaa kiukuttelua. "Sitten se suuttui lisää niistä kuvista!" Olin kuvaamisen ja noiden kohtausten aikana neljävuotias. Kuulemma kolmevuotiaana ilmeeni oli ollut todella äkäinen koko ajan "olisitte nähneet miten rumalta se näytti". Kaikki vihanpurkaukset ja ärsyttävien pikkusisarusten jojoiluihin mukaan meneminen oli epänormaalia kiukuttelua ja minua oltiin jatkuvasti viemässä lastenkotiin tai kallonkutistajalle rangaistuksena.  

Teki erittäin hyvää yhdeksänvuotiaan psyykelle tuollaisen alituisen haukkumisen kuunteleminen. Muutenkin perheessä äiti nappasi kiinni todella herkästi ihan joka asiasta, koska oli pinna piukalla milloin mistäkin. 

Kuulostaa minun äidiltäni. Olen epäillyt häntä epävakaaksi persoonallisuudeksi.

Eivät ottaneet virheistään opikseen eivätkä pahoitelleet mitään. Toivottavasti itse aikanaan kykenen siihen vanhempana.

Vierailija kirjoitti:

Paljonko ap tunnet ihmisiä, jotka ottavat virheistään opikseen? Kuulitko itse heihin?

No ainakin mieheni on sellainen ihminen tai ainakin joku, joka voi myöntää virheensä ihmisenä. Kyllä mä uskoisin, että jokainen koittaa ottaa virheistään oppia tai siis olla toistamatta niitä, ja mielestäni olen siinä aika hyvin onnistunut. Mutta jos virhettä ei näe, esim. sitä, että paha olo johtuu siitä, että äiti ei ota mistään omista virheistään opikseen, vaan syyttää niistä sinua, niin sellaista ei voi korjata, ennen kuin sen hahmottaa. Siinä siis se virhe on tietenkin pitää yhteyttä ja joutua sitä syyttelyä kuuntelemaan. Mistä aiheutuu itselle pahaa oloa.

Ap

Koska meillä äidin syyttely oli sen verran "onnistunutta" että onnistui häivyttämään tilanteista sen, että ei itse toiminut virheettömästi niissä. Kaikki ojentelut ja virheistä syyttämiset olivat aina kasvatusta, vaikka kyseessä olisi oikeasti ollut hänen oma viallisuutensa, esim. vaikka se, että odotti lapselta liikaa.

Ap