Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aikuisen syömishäiriöstä paraneminen ja fyysinen pahoinvointi

Vierailija
18.08.2018 |

Olen kolmekymppinen ja laihdutus meni vähän yli ja sai syömishäiriöisiä piirteitä. Bmi laski vähän alle 16. Nyt olen alkanut itse havahtua asiaan ja yrittänyt lisätä syömistä. Henkisesti syöminen on tuntunut ihan kivalta, kun on antanut luvan taas itselle syödä, mutta fyysisesti kokoajan huono olo.

On niin täynnä, että oksettaa. Tunteja ja tunteja syömisen jälkeen. Jos jatkan syömistä, niin voi olla päiviä yhtä putkeen oksettava olo, kylmä hiki, maha ääriä myöten pinkeä. Etenkin kun lähtee kävelemään tai liikkumaan. Muutaman kerran olen oksentanutkin ihan vain, koska en ole voinut estää asiaa. Ruoka on vain tullut ylös. Bulimisia piirteitä minulla ei ole ollut, enkä ole yrittänyt oksentaa.

Eilenkin kauppareissulla piti jättää ostokset kauppaan ja sännätä ulos, kun tuntui että yrjö tulee. Jouduin toviksi mennä nurmikolle makoilemaan ja pääsin sitten jatkamaan ostosten tekoa. Päivän mittaan kuitenkin kahteen otteeseen tuli ruokaa ylös. Ei heti syömisen jälkeen vaan tuntien päästä rauhallisen kävelyn aiheuttamana.

Paino ei ole enää laskenut, muttei kyllä noussutkaan, koska on niin paljon helpompi palata aina syömään vähän, koska olo on ihan kamala kun rupeaa syömään enemmän.

Onko tällainen ihan normaalia ja onko antaa vinkkejä?

Taas kaksi päivää oksettanut ja todella epämiellyttävä olo.

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
18.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apuja?

Vierailija
2/5 |
18.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raskaana?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
18.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syö ihan pieniä määriä hyvin sulavaa ruokaa usein. Osta nutridrinkkejä apteekistä. Mene lääkäriin!

Vierailija
4/5 |
18.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kävisin lääkärissä tutkittavana.

Vierailija
5/5 |
18.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttua. Vatsalaukkusi on kutistunut kovin pieneksi, sekä lisäksi energian saannin lisääntyminen on iso stressi kropalle joka on sopeutunut minimaaliselle syömiselle.

Apteekista saatavat energiajuomat ovat hyvä lisä ruokavalioon.  Niissä on oikea koostumus ja sisältävät monipuolisesti kaikkea kropan tarvitsemaa ravintoa. Aloita syöminen pienistä määristä mutta yritä syödä energiatiheitä ruokia. Esim. pähkinät ovat erinomainen ravinnonlähde eikä niitä tarvitse syödä paljoa kerralla.

Suosittelisin KUNNOLLISTA ravitsemusterapeuttia! Lääkärillä ei ole tarvittavaa tietotaitoa syömishäriöisen ravinnon tarpeesta! Kun bmi on ollut noinkin alhaalla, olet todella pahasti nälkiintynyt, ja se ei merkitse pelkkää läskin poissaoloa, vaan olet menettänyt suurimman osan myös lihaksistasi. Sydänlihas mukaan luettuna kärsii, samoin aivot. Olet varmasti myös kuivunut. On hienoa että uskallat syödä! Tässä kuitenkin on edettävä hitaasti sillä liian äkillinen ravinnon nosto voi myös olla kohtalokasta, siksi vähitellen!

Kyseessä ei siis ole pelkästään että alkaa syödä ja loppu tulee itseskseen. Ihmettelen eikö sinulla ole lääkärikontaktia? Sydämen tilaa tulisi seurata, samoin verikokeita.  Anoreksia on tappavin mielenterveyden häiriötila! 

Voit varautua joutumaan taistelemaan vatsasi kanssa kenties kauankin. Itselläni jäi pysyvä vaiva, enkä enää voi syödä sokeria, vaaleita viljoja, vihanneksista porkkanoita ja kaaleja, omenia, mitä kaikkea. Saan niin kauheat krampit etten pysty liikkumaan. Painoani en ole saanut juurikaan bmi 19 yli, vaikka paranemisesta on jo useampi vuosi. Sairastin kuitenkin toista kymmentä vuotta joten vammoja ehti tulla. Infoa voit hakea myös Syömishäiriöliiton nettisivuilta!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan kahdeksan