Te kenellä asuntolaina jo maksettu
Mitä ootte tehny säästöön jäävälle rahalle? Oletteko alkaneet haaveilemaan esim. kesämökistä tai sijoitusasunnosta? Meillä kohta lainat maksettu ja mietin että mitä sille ylimääräiselle rahalle sitten tekis, ei viitis ihan tilillekään jemmata... Vai mahtaako mennä sitten kulutukseen, ehkä sitä rahaa alkaa käyttää vähän höllemmin jatkossa.
Kommentit (18)
Olen sijoittanut osakkeisiin ja matkustellut enemmän.
Vähensin työntekoa (teen 70%). Mulla on puoliso työelämän ulkopuolella ja nurkat täynnä tavaraa (jonka toivon kohta kotoa muuttavan nuoren kelpuuttavan mukaansa), joten aika on se, mitä ostan niillä säästyneillä rahoilla.
Aikaa ja vapautta. Olemme myös matkustelleet enemmän kuin ennen.
Jos olisi tuo tilanne, minä myisin asunnon, ottaisin lisää asuntolainaa ja muuttaisin arvokkaammalle alueelle, esim. Kaartinkaupunkiin tai Ullanlinnaan.
Kahden vuoden päästä on asuntolaina maksettuna. Olen jo alkanut sijoittaa rahastoihin. Tarkoitus olisi lopettaa 15-20 vuoden sisällä, eli 50-55 vuotiaana työnteko ja rahoittaa loppu elämäni sijoituksilla.
Myin sen maksetun asunnon, sijoitin puolet siitä saamistani varoista osakkeisiin ja ostin uuden, rakenteilla olevan, saman kokoisen asunnon. Sekin alkaa jo olla maksettu joten vaihto uuteen, rakenteilla olevaan isompaan on käsillä. Olen ostanut ensiasuntoni 20-vuotiaana opiskelijana (yksiö betonielementtikerrostalossa laitakaupungilla) ja sen vaihdoin 8 vuoden maksamisen jälkeen ja nyt tätä uudempaa, uutena ostettua olen maksanut 8 vuotta ansio- ja osinkotuloillani jona aikana perhe on lisääntynyt miehellä ja yhdellä lapsella, toinen saa tulla heti kun tärppää. Siksikin isompi asunto ajankohtainen. Miehellä oma, kokonaan maksettu omistuskaksio, joka tällä hetkellä vuokrattuna ja nettovuokratulot menneet asuntolainan loppumisen jälkeen miehen osakesalkkuun. Kunhan päästään muuttamaan siihen isompaan niin aletaan varmaan matkustella vähän enemmän, lainaa ei tarvita kovin paljoa kun myydään molempien asunnot. Mies varmaan laittaa oman asuntonsa myynnistä vähän osakkeisiin koska hänellä on pienempi salkku kuin minulla. Salkkuja ei varmaan lähivuosina pystytä kasvattamaan jos toinen lapsi tulee kun pitää maksaa taas asuntolainaa, perheen kulut kasvavat, matkustellaan enemmän. Tarvitaan siis sekä ansiotulot että salkun tuotot käyttöön. Varmaan sitten jätetään osinkotuloja salkkuun kun ollaan molemmat töissä ja lapset koulussa eikä päivähoitomaksuja enää ole eikä sitä uuttakaan asuntovelkaa. Säästetään osakkeisiin perhevapaita ja päivähoitomaksuja varten ja siksi että on lisätuloja sitten kun lapset kuluttavat enemmän sekä eläkepäiviä kohti.
Pystyn nyt kustantamaan sen ylellisyyden, että vaihdoin ammattia huonosti palkattuun, mutta jota oikeasti haluan tehdä.
Miksi se laina pitäsi nopeasti pois. Juuri otin uuden lainan samaan asuntoon uudeksi 20 vuodeksi. Näin sain mukavasti lisää rahaa sijoituksiin halvalla korolla. pääomatuotot hoitaa lainan ja palkka jää elämiseen. Näin pystyn nauttimaan "velattomasta" elämästä jo nyt.
Sijoitusasunto hankittiin vuoden lainattomuuden jälkeen.
Osakkeisiin. Varsinkin hyviin osingonmaksajiin.
Melkein maksettu. Voin melkein jo istua vatsalihakset rentoina vuosittaisissa yt-neuvotteluissa.
Säästän ja maksan pois putkirempan kulut plus remontoin keittiön
Toinen säästää osakkeisiin ja toinen kesämökkiin.
Osakkeisiin minäkin, osittain eläkevuosia ajatellen. Arabiemiraateissa ei maksettu eläkemaksuja palkasta, joten ne piti säästää itse.
Lisäksi olen sijoittanut mm. matkoihin, asunnon remonttiin jne.
Valitettavasti puolisoni jäi työttömäksi juuri ennenkuin oli laina maksettu joten eipä sitä ylimääräistä nyt sitten ole. Taloa emme silti ole joutuneet myymään, pärjäämme koska osaan suunnitella rahankäyttöä hyvin. Sijoituksiin ei jää rahaa, pienet säästöt menevät talon ylläpitoon.
Mukavaa elämää, matkustelua ja sen sellaista