Valehtelet ja yrität viikon päästä muistaa, mitenhän tämä juttu piti tällä kertaa selittää
F1-kuski pohtii kirjassa uransa ja elämänsä käännekohtia, entistä avioliittoaan unohtamatta. Kirjassa käydään läpi hyvin lyhyesti Kimi Räikkösen ja Jenni Dahlmanin kymmenen vuotta kestänyt avioliitto.
Räikkönen myöntää kirjassa, ettei aina ollut unelmien aviomies liiton aikana.
– Se avioliitto oli enemmän tai vähemmän hurlumheitä minun osalta, Kimi Räikkönen pohtii kirjassa.
Parin elämää seurattiin tuolloin tiiviisti mediassa. Räikkönen pohtii kirjassa, että avioliitto, ura ja sen tuoma julkisuus olivat haastava yhdistelmä. Hän myöntää, että on ollut nuoruudessaan kova juhlimaan ja kosteat illanvietot päätyivät usein otsikoihin.
– Edellisessä suhteessa oli koko ajan pelko, että jäänköhän tästä ja tästä kiinni. Että koska tulee Seiska, mitä siellä Seiskassa nyt on. Valehtelet ja yrität viikon päästä muistaa, mitenhän tämä juttu piti tällä kertaa selittää, Räikkönen kuvailee Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjassa.
– En koskaan ajatellut, että siihen olisi voinut tulla lapsia, koska ei suhdetta voi sillä tavalla korjata. Ei ollut mitään pohjaa, jolle lapset olisivat voineet tulla, lapsirakkaana tunnettu F1-tähti kertoo kirjassa.
Vähitellen Kimin ja Jennin avio-onni rakoili. Erilleen he muuttivat alkuvuodesta 2013.
F1-kuskin elämä mullistui kertaheitolla, kun hän tapasi Mintun.
– Sanoin Mintulle, että jos tässä ruvetaan olemaan, niin enää en kuseta enkä petä. Mä en halua koskaan uudelleen sitä helvettiä enkä niitä pelkotiloja, joita valehtelusta tulee, Räikkönen kertoo kirjassa.
Kommentit (5)
Huonomuististen ei kannata valehdella, ei ainakaan eri ihmisille eri asioita, tai jää kiinni kun ei muista mitä oli valehdellut.
Eli Jenni oli harjoituskappale, jonka kanssa tehtiin sen laatuisia virheitä, joita ei mikään mahti enää voinu korjata.
Minttu sai sitten kantapään kautta oppineen miehen.
sika