Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Virheiden tekemisen pelko, mikä avuksi? Tämä on jo ihan pakonomaista ajattelua..
12.08.2018 |
Epäilen, että olen sairastunut pakko-oireiseen häiriöön tai joku mulla taitaa olla vikana. Olen aina ollut tosi tunnollinen ja pelännyt mm. itseni nolaamista. Nyt tää pelko on mennyt aivan uusiin sfääreihin ja tämä ei varmaan enää ole ihan normaalia..
Esimerkki: Työskentelin henkilökohtaisena avustajana joskus ikuisuus sitten, olin nuori opiskelija. Oltiin tän ihmisen kanssa sovittu, että saan kyllä kertoa esim. kavereille hänestä nimellä ja jotain yleisluontoisia juttuja, tämä ihminen ei ollut kovinkaan tarkka näissä asioissa. Hän on tavannut mm. avustajien puolisoita ja avustajien perheitäkin joskus eli aika rento meininki ja kaverillinen. Sen kummemmin ei koskaan puhuttu vaitiolovelvollisuudesta tai mitä saa kertoa ja mitä ei. Kerroin esim. eksälleni aika avoimesti mm. työpaikan ilmapiiriongelmasta ja työ oli tosi rankkaa muutenkin, joten kerroin hänelle sit työasioista kun voin niin huonosti. En tietenkään kertonut tän ihmisen raha-asioita, tarkkaa osoitetta tai mitään intiimejä asioita. Minua on alkanut nyt yhtäkkiä vaivaamaan, että olenkohan kertonut liikaa eksälleni tai jollekin muulle ihmiselle. Minä ja tää eksäkin ollaan erottu jo viisi vuotta sitten eikä olla missään tekemisissä! En ymmärrä mistä sain yhtäkkiä tämän asian mieleeni, mutta pelkään siis sitä, että olen tehnyt virheen ja nuorempana höpötellyt liikaa. Vaikka olisinkin niin tiedän, että ei siitä nyt mitään isoa mulle seuraisi (en ole kertonut mitään korttien pin-koodeja tms, jotka vois olla haitallisia hänelle jos joku saisi niitä tietää). Mutta silti tämä asia pyörii mielessä.
Saan siis tällasia yhtäkkisiä ajatuksia ja pelkoja, että oon menneisyydessä tehnyt jotain väärää. Toinen mitä pelkään on se kun olen ollut monesti sukulaisilla vahtimassa lapsia. Pelkään, että olen sanonut lapselle/lapsille jotain ilkeää ja vahingollista.
Sen lisäksi, että pelkään jo tehtyjä mahdollisia virheitä pelkään myös, että tulen tekemään virheitä: esim. tilisiirrot ilman viivakoodia kammottaa, koska pelkään pistäväni rahat väärälle tilille. Joudun tarkistamaan tosi monta kertaa, että en tekisi virhettä. Töissä pelkään, että saan jostain viruksen mun koneelle ja se on mun vika ja tämän seurauksena leviää firmasta ulos kaikkea mitä ei saisi levitä.
Mistä tämä tällainen oikein johtuu? En ole ikinä tehnyt tahalleni mitään väärin eli jos olen tehnyt jotain väärin, se ei ole ollut tietoista. Jälkeen päin vaan kelaan näitä juttuja ja sen vuoksi olen todella ahdistunut..
Onko muilla kokemuksia tällaisesta?
Kommentit (20)
Minä, mietin ja vatvon kokoajan kaikkia tekemiäni virheitä. Jopa lapsuudessa tehtyjä. En tiedä mikä tähän auttaisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä, mietin ja vatvon kokoajan kaikkia tekemiäni virheitä. Jopa lapsuudessa tehtyjä. En tiedä mikä tähän auttaisi
Lapsuudessa tehtyjä vatvon myös. Vaikka koitan olla armollinen itselleni, sillä virheet eivät ole tosi vakavia.. Eli en ole tappanut ketään jne. Silti ajatukset aina neuroottisesti takertuu johonkin virheeseen tai mahdolliseen sellaiseen :(
Ap
Minulla ollut vähän samaa. Kannattaa "mokata" kunnolla ja sitten huomaa ettei mitään pahaa tapahtunutkaan eikä kukaan kummemmin kiinnitä siihen huomiota. Liiallinen itsetarkkailu vähenee kun käy välillä "epämukavuusalueella".
Olen kokenut samaa. Tuo on monesti kilttien ja tunnollisten ihmisten vaiva.
Sanoisin, että luultavasti hoidat asiat paremmin kuin moni muu, ap. Ehkä tarvitset jonkun sanomaan sen? Ehkä sinua on lapsena tai nuorena moitittu kohtuuttomasti etkä ole saanut riittävää rohkaisua tai tukea? Itse olen entinen koulukiusattu, ja vaikka pakonomaiset ajatukset ovat hieman helpottaneet iän myötä, silti vieläkin usein ajattelen tekeväni kaiken "väärin". Terapiassa kävin joskus, ja se auttoi akuutteihin pakko-oireisiin, mutta nyt taidan olla terapian tarpeessa taas.
Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut samaa. Tuo on monesti kilttien ja tunnollisten ihmisten vaiva.
Sanoisin, että luultavasti hoidat asiat paremmin kuin moni muu, ap. Ehkä tarvitset jonkun sanomaan sen? Ehkä sinua on lapsena tai nuorena moitittu kohtuuttomasti etkä ole saanut riittävää rohkaisua tai tukea? Itse olen entinen koulukiusattu, ja vaikka pakonomaiset ajatukset ovat hieman helpottaneet iän myötä, silti vieläkin usein ajattelen tekeväni kaiken "väärin". Terapiassa kävin joskus, ja se auttoi akuutteihin pakko-oireisiin, mutta nyt taidan olla terapian tarpeessa taas.
Tsemppiä.
Minua on myös kiusattu koulussa. En olekaan ajatellut, että voisi johtua siitä. Vaikka käyhän se järkeen.. Pelkään, että ihmiset suuttuvat mulle ja pettyvät muhun. Pelkään myös kohtuuttomasti näitä seuraamuksia mahdollisista virheistä, esim. tämä avustusjuttu (ekassa viestissä) niin olen jopa pelännyt että joudun maksamaan jotain sakkoja tai jopa vankilaan. Ihan naurettavaa, vaikka en ole tehnyt sinänsä tietoisesti mitään väärin ja tiedostan järjellä, että ei voi tulla tuommoisia seuraamuksia.. Mutta jään jossittelemaan tällaisia asioita. Olen todella ankara ilmeisesti itselleni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut samaa. Tuo on monesti kilttien ja tunnollisten ihmisten vaiva.
Sanoisin, että luultavasti hoidat asiat paremmin kuin moni muu, ap. Ehkä tarvitset jonkun sanomaan sen? Ehkä sinua on lapsena tai nuorena moitittu kohtuuttomasti etkä ole saanut riittävää rohkaisua tai tukea? Itse olen entinen koulukiusattu, ja vaikka pakonomaiset ajatukset ovat hieman helpottaneet iän myötä, silti vieläkin usein ajattelen tekeväni kaiken "väärin". Terapiassa kävin joskus, ja se auttoi akuutteihin pakko-oireisiin, mutta nyt taidan olla terapian tarpeessa taas.
Tsemppiä.
Minua on myös kiusattu koulussa. En olekaan ajatellut, että voisi johtua siitä. Vaikka käyhän se järkeen.. Pelkään, että ihmiset suuttuvat mulle ja pettyvät muhun. Pelkään myös kohtuuttomasti näitä seuraamuksia mahdollisista virheistä, esim. tämä avustusjuttu (ekassa viestissä) niin olen jopa pelännyt että joudun maksamaan jotain sakkoja tai jopa vankilaan. Ihan naurettavaa, vaikka en ole tehnyt sinänsä tietoisesti mitään väärin ja tiedostan järjellä, että ei voi tulla tuommoisia seuraamuksia.. Mutta jään jossittelemaan tällaisia asioita. Olen todella ankara ilmeisesti itselleni.
Ap
Terapiassa käydessäni itkin ahdistustani ja jotain pientä mokaa, joka silloin tuntui elämää suuremmalta. Terapeutti arveli pakko-oireideni ja itseäni kohtaan osoittamani ankaruuden liittyvän siihen, että minua kiusattiin vuosia koulussa. Itse en ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa. Selitys tuntui jotenkin liiankin yksinkertaiselta mutta toisaalta hyvinkin järkeenkäyvältä.
Toki muitakin tekijöitä voi olla (mm. geneettinen alttius, temperamentti, kasvatus...), mutta omalla kohdallani kiusattuna oleminen selitti asiaa paljon. Kun saa vuosien ajan kuulla olevansa ruma, nolo, typerä, naurettava ja tekevänsä kaiken väärin, kyllähän se jättää jälkensä. Alkaa epäillä itseään kaikessa.
- 5
Kaikki tekee virheitä. Oleellista on että oppii niistä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus aikaisin aamulla saatan ajatella noin mutta aamupäivän mittaan järkiinnyn ja tajuan että ne olivat höhliä ajatuksia.
Yritä ajatella niin että olisit jo saanut tietää jos olisit toiminut niin päin mäntyä menneisyydessä. Seurauksia olisi tullut jo ajat sitten. Ala ajatella että olet toiminut aina parhaan tietosi mukaan ja se riittää. Suhteellisuudentajuasi voisi lisätä myös se kun kuulet oikeista rikoksista ja vääryyksistä joita puidaan oikeussaleissa. Sinun tekosi ovat kaukana niistä. Vapauta itsesi mokomista taskoista, olet sen velkaa hyvinvoinnillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut samaa. Tuo on monesti kilttien ja tunnollisten ihmisten vaiva.
Sanoisin, että luultavasti hoidat asiat paremmin kuin moni muu, ap. Ehkä tarvitset jonkun sanomaan sen? Ehkä sinua on lapsena tai nuorena moitittu kohtuuttomasti etkä ole saanut riittävää rohkaisua tai tukea? Itse olen entinen koulukiusattu, ja vaikka pakonomaiset ajatukset ovat hieman helpottaneet iän myötä, silti vieläkin usein ajattelen tekeväni kaiken "väärin". Terapiassa kävin joskus, ja se auttoi akuutteihin pakko-oireisiin, mutta nyt taidan olla terapian tarpeessa taas.
Tsemppiä.
Minua on myös kiusattu koulussa. En olekaan ajatellut, että voisi johtua siitä. Vaikka käyhän se järkeen.. Pelkään, että ihmiset suuttuvat mulle ja pettyvät muhun. Pelkään myös kohtuuttomasti näitä seuraamuksia mahdollisista virheistä, esim. tämä avustusjuttu (ekassa viestissä) niin olen jopa pelännyt että joudun maksamaan jotain sakkoja tai jopa vankilaan. Ihan naurettavaa, vaikka en ole tehnyt sinänsä tietoisesti mitään väärin ja tiedostan järjellä, että ei voi tulla tuommoisia seuraamuksia.. Mutta jään jossittelemaan tällaisia asioita. Olen todella ankara ilmeisesti itselleni.
Ap
Terapiassa käydessäni itkin ahdistustani ja jotain pientä mokaa, joka silloin tuntui elämää suuremmalta. Terapeutti arveli pakko-oireideni ja itseäni kohtaan osoittamani ankaruuden liittyvän siihen, että minua kiusattiin vuosia koulussa. Itse en ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa. Selitys tuntui jotenkin liiankin yksinkertaiselta mutta toisaalta hyvinkin järkeenkäyvältä.
Toki muitakin tekijöitä voi olla (mm. geneettinen alttius, temperamentti, kasvatus...), mutta omalla kohdallani kiusattuna oleminen selitti asiaa paljon. Kun saa vuosien ajan kuulla olevansa ruma, nolo, typerä, naurettava ja tekevänsä kaiken väärin, kyllähän se jättää jälkensä. Alkaa epäillä itseään kaikessa.
- 5
Ehkä olisi hyvä käydä juttelee tästä koulukiusaamisesta. Juuri tommosta nolausta ja sain kuulla olevani idiootti, en koskaan tehnyt mitään oikein jne. Töissäkin pelkään potkuja ihan pikku mokista, vaikka tiedän että ne eivät ole irtisanomisen perusta yms.
Ap
Tutun kuuloista. Itseänikin on lapsena ja nuorena moitittu ja sätitty inhottavalla ja kohtuuttomalla tavalla. Eikä taatusti ole rohkaistu, kehuttu ja kannustettu. On myös kiusattu kotona, koulussa ja töissä.
On ollut sellaista että kytätään vieressä silmät murhanhimoisina kiiluen, että päästään pienimmästäkin virheestä läksyttämään (töissä ja työharjottelussa).
Kaikki toiminta on ollut sellaista (jos joku on läsnä) että keskityin pikkurillin liikkeitä myöten tekemään kaiken virheettömästi. Koska en enää kestänyt räyhäämistä ja maahan polkemista.
Sellaiset ihmiset jotka tekevät asiat vähän hutaisten, sinne päin ja virheiden kera, ovat turvassa noilta kyttääjä rähisijöiltä ja sähisijöiltä.
Minä paloin loppuun ja meinasin miltei päättää päiväni. Uskoin olevani täysin arvoton ihminen, ja en enää keksinyt mitä olisin voinut tehdä, että olisin tullut kelpaavaksi, riittäväksi ja normaaliksi ihmiseksi. Ei ollut enää voimia yrittää.
Sairastuin moneksi vuodeksi. Pahasti.
Sen jälkeen olen toiminut kuten ne turvassa olevat hutaisijat. En enää välitä. Maailma ei kaatunut, vaan kantaa jalkojeni alla.
Toki tarkistelen ja varmistelen asioita vieläkin, mutta se ei ole häiritsevissä mitoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut samaa. Tuo on monesti kilttien ja tunnollisten ihmisten vaiva.
Sanoisin, että luultavasti hoidat asiat paremmin kuin moni muu, ap. Ehkä tarvitset jonkun sanomaan sen? Ehkä sinua on lapsena tai nuorena moitittu kohtuuttomasti etkä ole saanut riittävää rohkaisua tai tukea? Itse olen entinen koulukiusattu, ja vaikka pakonomaiset ajatukset ovat hieman helpottaneet iän myötä, silti vieläkin usein ajattelen tekeväni kaiken "väärin". Terapiassa kävin joskus, ja se auttoi akuutteihin pakko-oireisiin, mutta nyt taidan olla terapian tarpeessa taas.
Tsemppiä.
Minua on myös kiusattu koulussa. En olekaan ajatellut, että voisi johtua siitä. Vaikka käyhän se järkeen.. Pelkään, että ihmiset suuttuvat mulle ja pettyvät muhun. Pelkään myös kohtuuttomasti näitä seuraamuksia mahdollisista virheistä, esim. tämä avustusjuttu (ekassa viestissä) niin olen jopa pelännyt että joudun maksamaan jotain sakkoja tai jopa vankilaan. Ihan naurettavaa, vaikka en ole tehnyt sinänsä tietoisesti mitään väärin ja tiedostan järjellä, että ei voi tulla tuommoisia seuraamuksia.. Mutta jään jossittelemaan tällaisia asioita. Olen todella ankara ilmeisesti itselleni.
Ap
Terapiassa käydessäni itkin ahdistustani ja jotain pientä mokaa, joka silloin tuntui elämää suuremmalta. Terapeutti arveli pakko-oireideni ja itseäni kohtaan osoittamani ankaruuden liittyvän siihen, että minua kiusattiin vuosia koulussa. Itse en ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa. Selitys tuntui jotenkin liiankin yksinkertaiselta mutta toisaalta hyvinkin järkeenkäyvältä.
Toki muitakin tekijöitä voi olla (mm. geneettinen alttius, temperamentti, kasvatus...), mutta omalla kohdallani kiusattuna oleminen selitti asiaa paljon. Kun saa vuosien ajan kuulla olevansa ruma, nolo, typerä, naurettava ja tekevänsä kaiken väärin, kyllähän se jättää jälkensä. Alkaa epäillä itseään kaikessa.
- 5
Ehkä olisi hyvä käydä juttelee tästä koulukiusaamisesta. Juuri tommosta nolausta ja sain kuulla olevani idiootti, en koskaan tehnyt mitään oikein jne. Töissäkin pelkään potkuja ihan pikku mokista, vaikka tiedän että ne eivät ole irtisanomisen perusta yms.
Ap
Tutulta kuulostaa. Omalla kohdallani kiusaaminen meni jossain vaiheessa sellaiseksi, että suurinpiirtein kaikille tekemisilleni naurettiin. Kovaäänisin kiusaaja toisteli sanomiani asioita papukaijamaisesti typerällä äänellä niin kuin olisin muka sanonut jotain harvinaisen typerää. Hyvä koulumenestykseni oli pilkan aihe jne. Minusta tuli syrjäänvetäytyvä, masentunut ja arka, ja nyt vielä yli kolmekymppisenäkin painiskelen masennuksen ja itsetunto-ongelmien kanssa, pakko-oireiden lisäksi. Ajattelen aina tekeväni kaiken väärin, vaikka olisikin tehnyt asian hyvin tai jopa keskimääräistä paremmin.
Koulukiusaamisesta se varmaan johtuu.
5/7
Sama ongelma! Alkoi parikymppisenä töissä turhalla tarkastelulla ja huipentui nelikymppisenä siihen, että pelkäsin tosissaan aiheuttavani työpaikallani konkurssin, vapaa-ajallani ihmisten kuolemia ja uutisia en pystynyt katsomaan, koska sain sieltä vain lisämateriaalia peloilleni ja tekemilleni virheille.
Todella ahdistavaa aikaa. Kävin terapiassa kolme vuotta ja aloitin lääkityksen ja jouduin lopettamaan työni (jossa olin kuitenkin pärjännyt hyvin ja jossa palkka ja arvostus hyvä).
Nyt elän hyvää elämää, mutta joudun koko ajan pitämään huolta jaksamisestani. Liika kiire ja stressi ei sovi minulle ollenkaan ja ne pahentavat oireita.
Opiskelen uutta alaa, mutta ei ole mitään varmuutta siitä pystynkö palaamaan työelämään täysiaikaisesti.
Omat ongelmani johtuvat turvattomasta lapsuudesta. En osannut pyytää apua lapsena vaan yritin pärjätä yksin hyvin isojen ja vaikeiden asioiden kanssa. Sain kiitosta pärjäämisestäni ja helppoudestani ja se vain lisäsi omaa pärjäämisenhaluani.
Ilman ammattiapua en olisi enää tässä. Minulla on nyt hyvä olla henkisesti ja pystyn taas nauttimaan elämästä. Olen kuitenkin surullinen ja jonkun verran peloissani omasta historiastani ja tästä sairaudesta. Joudun ottamaan sen huomioon loppuelämäni ja se on muuttanut elämäni suuntaa varsinkin taloudellisesti hyvin paljon. Henkinen hyvinvointi on kuitenkin tärkein asia, joten loppujen lopuksi olen nykytilanteeseeni tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on taas linjoilla.
Viime päivät ovat olleet ihan hirveitä. Olen pyöritellyt työasioita, menneitä ja nykyisiä mielessäni. Tuo avustusjuttu soimaa minua jostain syystä jatkuvasti, vaikka en olekaan kertonut mitään oikeasti vahingollisia tietoja ikinä (pankkiasiat, hetut, tarkat diagnoosit/tarkat lääkkeet yms kun näillä sais jo vahinkoo aikaiseks) niin silti minusta tuntuu, että olen nuorempana tai jotenkin myöhemmin kertonut liikaa asioita. Pelkään oikeasti, että tulisi ilmi "jotain" ja olisin tehnyt jotain "väärää". Pelkään että olen kertonut jotain jota en olisikaan saanut kertoa.. Aivan todella kummallisia ajatuksia.. Miesystäväkin sanoi, että olisiko munkin aika olla itselleni armollinen tän asian suhteen ja ymmärtää, että en ole tehnyt tahallani mitään väärin tämän suhteen ikinä ja olen aiemmin toiminut sen parhaan ymmärrykseni mukaan. Myös nykyisessä työssä pelkään virheitä ja en pysty virheiden pelolta edes keskittymään :( . Pelkään hirveästi just tällasia tietosuoja-asioita, jopa siivoojilla on vaitiolovelvollisuus. Tuntuu että en voi tehdä mitään työtä, jossa on vaitiolovelvollisuus, koska pelkään rikkovani sitä jotenkin todella pahasti ja puhtaasti vahingossa. En voisi olla edes kaupassa töissä, koska pelkäisin varmaan että vahingossa kerron jotain jota ei olisi saanut kertoa. Pelkään siis oikeasti, että esim. toi mun eksä "kostais" mulle ja kertois jotain noita asioita eteenpäin, joita kerroin sille.
Oikeesti miten tästä asian pyörittelystä pääsen eroon? Kelaan jatkuvasti olenko sanonut niin tai näin ihan pieniäkin asioita. Vaikka tiedän, että tällasista asioista mitä mietin niin ei vois saada mitään muuta ku ehkä pyynnön olla tarkempi tai jotain, koska mulle ei todella olla tehty selväks tuossa avustushommassa mitä saa kertoa ja mitä ei tai ei oo kerrottu ees nykyisessä työssä tarkkaan näitä sääntöjä. Niin silloin on aika vaikea sanoa, että teit väärin tuossa ja tuota muuten et ois saanut kertoa jos ei oo selkeesti osoitettu "rajoja". Oon siis saanut ihan hirveen pakkomielteen tällasista vaitiolovelvollisuusasioista, enkä ymmärrä miksi. Kaikki tällaiset "no käytä maalaisjärkeä"-asiat saavat minut epäilemään itseäni ja en luota itseeni ollenkaan, että ymmärtäisin mikä on sopivaa ja mikä ei.
Minunkin kiusaus on ollut just tuollaista, että on matkittu kuin papukaija perässä.. Jos olen puhunut niin sitten imitoitu sitä ja osoiteltu jokaisestakin virheestä. Myös opettajat kiusanneet ja osoitelleet koko luokan kuullen, että taas "Minna" on tehnyt/jättänyt tekemättä sitä ja tätä ja katsokaa kaikki, tässä on huono esimerkki.. En osannut ikinä mitään ja kaikki mitä teen oli väärin.
Olen ollut tosi stressaantunut näiden takia ja nää asiat ihan vainoavat minua.
Miksi en voi olla niitä ihmisiä, jotka on rentoja ja ajattelee vaan että no jos virhe joskus tullut tehtyä niin jatkossa paremmin..
ap
Mitä enemmän asioita mietin, sitä hullummaksi tulen. Alan kuvittelemaan, että eksä tai joku mun kaveri (kun uskouduin tuosta työilmapiiristä) kertoisi villisti ympäriinsä näitä asioita eteenpäin ja se menisi jotenkin entisten työnantajien korviin, vaikka kellään tutullani ei todellakaan ole heidän yhteystietojaan yms.. Siis aivan epärealistisia mielikuvia, esim. ei mulla tulisi mieleen kertoa kavereideni työasioita jollekin kolmannelle osapuolelle jos ovat luottamuksella mulle jotain vaikka vähän arkaluonteistakin kertoneet. Mutta silti mä ajattelen, että jollain ihmisellä ois jotai tällaisia intressejä juuri päästä osoittelemaan minua tehdyistä virheistä ja saada mulle pahaa aikaiseksi.
Ap
Oikeesti meneekö mun elämä kokonaan pilalle tai hirveesti aikaa tällaisien miettimisiin, että mitä olen joskus sanonut tai jättänyt sanomatta.. En voi näille asioille enää mitään ja en ymmärrä miksi soimaan itseäni niin kauheasti kun en oo tarkoittanut koskaan mitään pahaa. Tänään töissä oli Skypen kautta joku koulutus ja sen aikana söhräsin paperiin jotain kun keskityn niin paremmin. Koin huonoa omatuntoa siitä, että käytän työnantajan kynää ja paperia.. :(
Ap
Kuulostaa niin tutulta! Minun terapeuttini taas sanoi, kun kerroin peloistani, että olisin mokannut jotenkin, sanonut jotain värin tms. Että koska minulla tulee sellainen tunne niin varmaan oikeasti tein jonkin virheen. Vuorovaikutuksessa tms. Olen ajatellut, että hän tarkoitti että en ehkä pystynyt olemaan täysin läsnä kyseisessä tilanteessa ja kohtaamaan toista ihmistä siinä hetkessä.
Mä suosittelen, että hakisit keskusteluapua, kuulostaa ahdistuneisuushäiriöltä/pakko-oireiselta häiriöltä. Ajatuksesi kiertää kehää, ja ahdistuksesi pohjimmainen syy on jossain syvemmällä kuin noissa asioissa joista kannat huolta. Ehkä omien tunteidesi kohtaamisessa, vanhoissa kiusaamiskokemuksissa tms. Nuo sisimmässäsi olevat asiat varmaan kaipaavat tulla käsitellyksi, mutta nuo asiat purkautuvat väärällä lailla, eli pakonomaisilla huoliajatuksilla "turhista" asioista. Suosittelen rohkeasti etsimään keskusteluapua. Ja opettelemaan itsensä armahtamista. Ja hakeutumaan sopivasti huolettomien ihmisten pariin.
Virheiden tekemisen pelko mikä avuksi jne...
Neuvoisin vaikka minulle ei ole ollenkaan näitä tälläisiä ongelmia mutta olen kuullut että on vaikeaa välillä pysähtyä mutta siihen voisi esim: joku rentouttava musiikki olla paikallaan mutta ei mikään jytinä musiikki mutta onhan näitä tonava kaunoinen joka on säveltänyt Straus tai muuta tälläistä musiikkia ja hiljaa kuuntelee 2. on sellainen jooga ja lenkkeily on + muita keinoja
yksi keino pitää harmita pois niin menee nukkumaan tiettyyn aikaan ja joskus käydä jossain ulkona en tarkoita että pitäisi ottaa miestä väkevämpää mutta pitää hauskaa muuten vaan sitten on 1 keino että ottaa aikaa näihin tarkasteluun jos haluaa selvitellä että mistä johtuu kaikki pelko ja ahdistus ja rentoutus kasetin ovat hyviä niihin ongelmiin ja googlettaa vain rentoutus niin sieltä kyllä löytyy tai sitten you tubesta ottaa sieltä jonkun videon joka kertoo rentotuksesta.
Alue: Aihe vapaa
Eikö kellään samanlaista? Vie tosi paljon aikaa ja energiaa tällasen turhan miettiminen.
Ap