Kuuluuko sh-opiskelijan muka tehdä harjoittelussa töitä näin?
Siellä paikassa, missä aiemmin olin, opiskelijan piti muka olla töissä siinä missä työntekijöidenkin. Siis käytännössä kärsiä stressistä, kun aina oli kiire, töitä tehtiin kirjaimellisesti hikisenä ja niska limassa. Joka päivä tuntui lähinnä taistelulta kelloa vastaan. Jos kysyi jotain, mikä oli oppimisen kannalta mielenkiintoista sai aina vastauksen "nyt ei oo kuule aikaa tommoseen". Muutenkin tuntuu, että opiskelijaa käytettiin lähinnä vain vessa-avustajana.
Mielestäni opiskelijana minun kuuluisi oppia ja minulla olisi oikeus siihen aikaan. En saa palkkaa harjoittelusta, joten mielestäni sen opiskelun pitäisi myös harjoittelussa olla koulumaista, opiskelua.
Siksi kiinnostaisi kuulla, onko minulla jotenkin ihan väärä näkemys.
Kommentit (86)
Ilmeisesti joissain paikassa ohjaukseksi katsotaan kaikenlainen opiskelijan pompottaminen ja pomottaminen.
Mun mielestä opiskelijalla pitäisi olla oikeus käyttää sitä aikaa oppimiseen, ei olla mikään nopea, ilmainen tehotyöläinen muiden joukossa.
Hyvä että opiskelijat näkee heti millaista on hoitajien työ ihan oikeassa elämässä, vielä ehtii kääntyä...
Minä työskentelen sairaanhoitajan vastaanotolla ja se on täysin erilaista, kuin jonkun kaupunginsairaalan geriatrisen vuodeosaston hoitajan työ.
Ohjaajan tulisi olla kuulolla siitä mitä harjoittelupaikassa tapahtuu ja järjestää opiskelija mukaan kaikkeen siihen mikä liittyy harjoittelun oppimistavoitteisiin.
Sähköasentajaksi opiskeleva nuorukainen teki harjoittelussa suurimman osan ajasta halkoja, leikkasi nurmikkoa, siivosi jne. Sähköasennuksiin liittyvää oli lähinnä, että piti hakea erilaisia tarvikkeita ja viedä työmaalle, missä ammattimiehet teki asennuksia.
Mitä olen oman tyttären juttuja fyssariharjoitteluista kuullut, niin huhhuh. Riippuu todella paljon harjoittelun ohjaajasta, millaiseksi harjoittelu muodostuu. Yksi harjoittelu taisi olla hyvä, muut alle arvostelun. Opiskelija on aika suojaton kyllä.
Ymmärrän kyllä, että monia ohjaajia v-tuttaa kun pitää aina niitä opiskelijoita ottaa, mutta jos se saamari soikoon kuuluu siihen työhön niin sitten se pitää hoitaa asiallisesti! Oppilaitosten pitäisi jotenkin varmistaa, että paikat ja ohjaajat ovat sopivia. Tyttöni oppilaitoksessa ketään ei ainakaan tuntunut kiinnostavan. Koko harjoittelupaikkojen hakukin on nykyään yksi farssi.
Itsellä oli ikävä harjoittelu sellaisessa paikassa, missä harjoittelijalla teetettiin lähärien työt, koska muissa hommissa "kestää liian kauan". No totta hitossa kestää, kun niitä ekaa kertaa pääsee kokeilemaan. Samoin ihmeteltiin, kun harjoittelija oli "aina kyselemässä". Eikö se ole harjoittelun idea. Jos osaisin jo kaiken, en varmaan olisi tuossa harjoittelussakaan.
Sosiaalityöntekijäthän harjoittelevat virassa.
gssdddd kirjoitti:
Sosiaalityöntekijäthän harjoittelevat virassa.
jaa mistäs tällainen katkera kommentti kumpuaa :)?
gssdddd kirjoitti:
Sosiaalityöntekijäthän harjoittelevat virassa.
olen minäkin sh:na harjoitellut "virassa" :D En ollut vielä ihan valmis sh vaan puuttui muutama op. Kuitenkin opintopisteitä oli niin paljon, että sain jo sijaistaa. Olin siis sijainen ja harjoittelija yhtäaikaa..
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli ikävä harjoittelu sellaisessa paikassa, missä harjoittelijalla teetettiin lähärien työt, koska muissa hommissa "kestää liian kauan". No totta hitossa kestää, kun niitä ekaa kertaa pääsee kokeilemaan. Samoin ihmeteltiin, kun harjoittelija oli "aina kyselemässä". Eikö se ole harjoittelun idea. Jos osaisin jo kaiken, en varmaan olisi tuossa harjoittelussakaan.
mullekin on sanottu samaa. Että kyselen likaa. Noh eikös se ole potilasturvallisuuden kannalta parempi että harjoittelija kyselee kuin et menee ja tekee koko ajan varmistamatta keltään?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä opiskelijalla pitäisi olla oikeus käyttää sitä aikaa oppimiseen, ei olla mikään nopea, ilmainen tehotyöläinen muiden joukossa.
Kun sairaanhoitajilla on kiire niin kuka ehtii hitaasti opettaa opiskelijaa. Ei siellä ole työssä mitään extraajaa opettamassa opiskelijaa.
Jos ala ei kiinnosta niin ulos kirjoitti:

Miksi paikka on sitten ottanut opiskelijan, jos kellään ei ole aikaa ohjata, mistä maksetaan?
Yleensä opiskelijoita ala kiinnostaa, siksihän he ovat siellä oppimassa. Mutta ei mikään ihme olisi, jos ei enää kiinnostaisikaan, koska harjoittelupaikassa oli niin kamalaa. Valitettavasti tunnen parikin opiskelijaa, keillä oli näin.
Harjoittelijan kuuluu oppia asioita, ei olla ilmaista työvoimaa. Se oppiminenkin on lähinnä käytäntöä siitä opiskelusta.
Jos ala ei kiinnosta niin ulos kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä opiskelijalla pitäisi olla oikeus käyttää sitä aikaa oppimiseen, ei olla mikään nopea, ilmainen tehotyöläinen muiden joukossa.
Kun sairaanhoitajilla on kiire niin kuka ehtii hitaasti opettaa opiskelijaa. Ei siellä ole työssä mitään extraajaa opettamassa opiskelijaa.
Opiskelijasta saatava raha kyllä kelpaa.
Sekin raha pitäisi suhteuttaa opiskelijoiden antaman palautteen mukaan.
Huoks. Minäminäminäni asenteellako meet? Ota ite vastuu harjoittelusta, sulla on opettaja koululla, jolle voit mouruta, ellet ole saanut riittävästi huomiota. Työmaalla on esimies, jos ohjaajan kanssa ei synkkaa. Työmaat saati työntekijät eivät saa sentineuroa ohjaamisestasi, ja jos joka viikko on uusi riippakivi perässä, voi olla että juuri sinun kohdallesi osuu se hyvin turhautunut ohjaaja. Tämä koskee varmaan muitakin aloja kuin hoito-alaa.
Opiskelija ei ole yksikön keskipiste, vaan työtehtävät. Sairaalassa käsittääkseni potilas.
Niinpä niin. Itse olen siinä ohjaavassa osassa. Minkäänlaista korvausta en ole saanut siitä, että mukanani kulkee jatkuvasti kamalassa kiireessä ja paineessa joku kyselemässä. Päivät venyy ja omat menot jää menemättä, kun jäät tekemään esim. sellaisia konehommia vuoron jälkeen, joita et voi tehdä vuoron aikana, kun opiskelija keskeyttää ajatukset jatkuvasti puheellaan. Ymmärrän toki, että harjoittelut on tehtävä ja hyvä että opiskelijat ovat innostuneita ja kiinnostuneita alastaan, mutta olen jo ihan äärimmilleni venytetty työtaakkani alla, minulla ei ole aikaa eikö energiaa mihinkään ihmeelliseen opetustyöhön. Se on täysin korvauksetonta puuhaa ohjaajille ja niin, kyllä se wcssä avustaminenkin kuuluu hoitajan tehtäviin. Hyvä jos koet sen jo osaavasi niin hyvin, ettet siinä enää ohjausta tarvitse. Ehkä ohjaajasi on eri mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Jos ala ei kiinnosta niin ulos kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä opiskelijalla pitäisi olla oikeus käyttää sitä aikaa oppimiseen, ei olla mikään nopea, ilmainen tehotyöläinen muiden joukossa.
Kun sairaanhoitajilla on kiire niin kuka ehtii hitaasti opettaa opiskelijaa. Ei siellä ole työssä mitään extraajaa opettamassa opiskelijaa.
Opiskelijasta saatava raha kyllä kelpaa.
Sekin raha pitäisi suhteuttaa opiskelijoiden antaman palautteen mukaan.
No nyt taidat antaa väärää informaatiota tohkeissas. Ei opiskelijasta rahaa saa. Joskus wanhoina aikoina yksikkö sai, ei henkilökunta. Joten, ny ei auta huudella. Opsikelija kustannetaan verovaroista, turha sen on ryhtyä opiskelijana kukkoilemaan. Kukkoilkoon sitten, kun on töihin päässyt.
Harjoittelussa olet aina ohjaajasi valvonnan alla, ja pääset osallistumaan kaikkeen uuteen mitä harjoittelupaikassa on mahdollista nähdä. Koulu maksaa ohjauksestasi työpaikalle, joten et ole mikään vessassa juoksuttaja. Ole yhteydessä opettajaasi jos tuollaista kohtaat, pikimmiten! Harjoitteluista kuuluu oppia.