Miksi jotkut väittävät, että aikusena on vaikea saada ystäviä?
Kommentit (15)
Yleensä mitä vanhemmiksi tullaan sitä vakiintuneemmat piirit ja elämäntavat ihmisillä on. Siksi siihen voi olla vaikeampi mahduttaa pysyvästi uutta ystävää. Toisaalta taas elämänkokemusta ja tarttumapintaa on enemmän kuin nuorena, mikä helpottaa yhteisten asioiden löytymistä uusien ihmisten kesken. Eli en tiedä, onko se lopulta helpompaa vai vaikeampaa, jos itsellä vaan halua riittää.
No mulla oli lapsena ja teininä kavereita. Aikuisena en ole saanut yhtä ainuttakaan. Lapsuuden ja teiniajan kaverit jääneet pois yksi toisensa jälkeen ja missään en käy paitsi töissä. Töissä kaikki itseäni 20+ vuotta vanhempia eikä meillä ole mitään yhteistä. Netistä olen joskus löytänyt mailikavereita mutta ovat olleet niin kaukaa että ei olla koskaan tavattu, hekin jääneet jostain syystä pois.
Koska aikuisena ollessa on ihmisillä yleensä vähän enemmän estoja, odotuksia ja sääntöjä eikä ole helppoa enää olla se huoleton lapsukainen joka ollaan kaikki joskus oltu. Lisäksi aikuisena ollaan tiedostamattakin valikoivampia seuran suhteen eikä ns. mikä vaan enää kelpaa. Ei haluta tulla petetyiksi eikä poltetuiksi muiden toimesta eikä ole samalla lailla aikaa haahuilla kun on työtä ja perhettä yms.
Myös tämän ajan ihmisten minäkeskeisyys ja itsekkyys aiheuttavat sen että on vaikea löytää hyviä ystäviä aikuisena. Ne ketkä osuu matkan varrella ovat sitten usein ihan helmiä.
Ihmisillä on työ ja perhe eikä sinne lasten treenikuljetusten, koiranulkoilutusten, kauppareissujen, zumban ja oman miehen kanssa vietetyn laatuajan väliin jää niin paljon aikaa, että ehtisi syventää ystävyyttä jonkun uuden tyypin kanssa, hyvä kun niitä entisiä ehtii nähdä kerran kahdessa kuukaudessa. Miehensä taas ovat jättäneet oman kaveriporukkansa heti perustettuaan perheen eivätkä tapaa kuin työkavereita töissä.
Koska nuorempana se ystävystyminen tapahtuu luontevasti koulussa ja opiskelujen yhteydessä ja koko vapaa-aika on oikeastaan käytettävissä sosiaalisiin suhteisiin.
No kun useimmilla on jo vakiintuneet sosiaaliset suhteet eikä kaipaa ketään uutta niihin kuvioihin. Siksi sitä toki on hyvänpäiväntuttu tai hyvä työkaveri monellekin, mutta ei ole enää edes halua mihinkään syviin ystävyyksiin uusien ihmisten kanssa. Itse myönnän heti olevani tällainen, en halua enkä kaipaa lisää ihmissuhteita, en ole varmaan 25 ikävuoden jälkeen halunnut. Ja koska tällaisia on paljonkin, se on vähän kurjaa niille jotka esim. paikkakunnan vaihdon jälkeen kaipaisivat ikäisistään aikuisista ystäviä.
No ainakin siksi, että aikuisiällä ei välttämättä edes tapaa uusia omanhenkisiä ihmisiä missään. Ainakin minun työpaikalla muut työntekijät on minua 20 vuotta vanhempia ja ihan eri elämäntilanteessa. Harrastan vain yksilölajeja. Esim. kuntosalin pukuhuoneessa tai suihkussa en ole onnistunut ystävystymään keneenkään, kun kaikki haluaa vain peseytyä ja pukeutua. Taloyhtiössämmekään ei asu ikäisiäni ihmisiä. Tietenkin tutustun työkavereihin ja naapureihin ja heidän kanssa juttelen monestikin, mutta ei heistä ystäviä tule, koska ovat liian eri vaiheessa elämässä. Kun ei ole enää opiskelua tai sellaista, niin ei vain tapaa uusia ihmisiä, jotka olisi esim. samanikäisiä.
Ystävyyttä ja tuttavuutta on niin monenlaista. Hyvän päivän tuttuja ja kavereita löytyy kyllä, mutta sellaista oikeaa sydänystävää, jota aidosti kiinnostaa toisen ilot ja surut, on vaikea löytää. Melkein yhtä vaikea kuin hyvää parisuhdetta. Se joko kolahtaa kohdalle tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyttä ja tuttavuutta on niin monenlaista. Hyvän päivän tuttuja ja kavereita löytyy kyllä, mutta sellaista oikeaa sydänystävää, jota aidosti kiinnostaa toisen ilot ja surut, on vaikea löytää. Melkein yhtä vaikea kuin hyvää parisuhdetta. Se joko kolahtaa kohdalle tai sitten ei.
Minun on ollut viimeiset 20 vuotta (eli aikuisikäni) paljon helpompi löytää hyvä parisuhde / hyviä parisuhteita kuin saada ystäviä. Parisuhteen löytää, koska ihmiset (sinkut) tarvii ja haluaa parisuhteen. Ystävää ei löydä, koska monella on jo muutama ystävä, ja se heille riittää, he eivät tarvitse eivätkä halua enempää ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
No kun useimmilla on jo vakiintuneet sosiaaliset suhteet eikä kaipaa ketään uutta niihin kuvioihin. Siksi sitä toki on hyvänpäiväntuttu tai hyvä työkaveri monellekin, mutta ei ole enää edes halua mihinkään syviin ystävyyksiin uusien ihmisten kanssa. Itse myönnän heti olevani tällainen, en halua enkä kaipaa lisää ihmissuhteita, en ole varmaan 25 ikävuoden jälkeen halunnut. Ja koska tällaisia on paljonkin, se on vähän kurjaa niille jotka esim. paikkakunnan vaihdon jälkeen kaipaisivat ikäisistään aikuisista ystäviä.
Joo ikävä jos kaikki ajattelee näin! En saa sit ikinä ystävää :)
T. Työn takia uudelle paikkakunnalle muuttanut, jo 3 v ilman yhtään ystävää
Aikuisena on tietoisempi rajoistaan eikä ala ystäväksi, jos ei itse saa mitään suhteelta. Kun karsii epärehelliset, itsekeskeiset, epäluotettavat, juoruilijat, sovittun pettäjät jne., mahdollisia ystäväehdokkaita jää jäljelle vähän. Sitten pitäisi löytää paljon yhteistä aikaa. Ystävyys ei kehity eikä pysy yllä satunnaisilla tapaamisilla vaan vaatii hoitoa ja aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun useimmilla on jo vakiintuneet sosiaaliset suhteet eikä kaipaa ketään uutta niihin kuvioihin. Siksi sitä toki on hyvänpäiväntuttu tai hyvä työkaveri monellekin, mutta ei ole enää edes halua mihinkään syviin ystävyyksiin uusien ihmisten kanssa. Itse myönnän heti olevani tällainen, en halua enkä kaipaa lisää ihmissuhteita, en ole varmaan 25 ikävuoden jälkeen halunnut. Ja koska tällaisia on paljonkin, se on vähän kurjaa niille jotka esim. paikkakunnan vaihdon jälkeen kaipaisivat ikäisistään aikuisista ystäviä.
Joo ikävä jos kaikki ajattelee näin! En saa sit ikinä ystävää :)
T. Työn takia uudelle paikkakunnalle muuttanut, jo 3 v ilman yhtään ystävää
Hyvä puoli on, että yleensä paikkakunnilla on muitakin muualta tulleita, ainakin kaupungeissa, ja näistä voi ehkä löytää ystäviä ainakin.
Joskin joillain kuten minulla sellainen ystävien tarve myös katoaa aikuisena. Ittse vasta tämän viestin myötä tajusin,e ttä oon asunut Helsingissä 10 vuotta, mutta en tunne täältä ketään paitsi työkaverit. Enkä oikeastaan välitäkään tuntea.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisena on tietoisempi rajoistaan eikä ala ystäväksi, jos ei itse saa mitään suhteelta. Kun karsii epärehelliset, itsekeskeiset, epäluotettavat, juoruilijat, sovittun pettäjät jne., mahdollisia ystäväehdokkaita jää jäljelle vähän. Sitten pitäisi löytää paljon yhteistä aikaa. Ystävyys ei kehity eikä pysy yllä satunnaisilla tapaamisilla vaan vaatii hoitoa ja aikaa.
Tämä. Vastavuoroisuus on myös monelle tosi hankalaa. Ilman sitä ei kehkeydy mitään, ja suhde kuihtuu.
Vastavuoroisuuden puute katkoo monen ystävyyden mahdollisuudet. Jos toinen on pitkään aloitteellinen osapuoli, suhteelle ei voi luvata jatkoa. Yleensä aloitteellisempi suuntaa katseensa muihin ihmisiin joilla on aikaa ja kiinnostusta sopia tapaamisia myös oma-aloitteisesti.
No varmaan siksi niin sanotaan, koska monet ovat kokeneet itseni mukaan lukien, että aikuisiällä ei ole tullutt juuri ystävystyttyä kenenkään kanssa. Ei ainakaan läheisesti. Hyvän päivän tuttuja on paljonkin, mutta tosiystäviä ei ole tullut löydettyä sitten peruskouluaikojen.