Mies ei halua enää seksiä lävistyksen takia
Otin siis vertical clithood-lävistyksen taannoin miehen tietämättä työreissulla isommassa kaupungissa, kuvitellen että siitä saataisiin lisämaustetta lapsiperhearjen näivettämään seksielämään. Mutta miespä pillastui tästä ihan täysin kun eilen hänelle kerroin. Ei kuulemma aio antaa suuseksiä enää eikä pannakaan mitään romurautapillua. Mies on aina suhtautunut aika nihkeästi kaikenlaiseen kehonmuokkaukseen eikä meillä tätä yhtä korua lukuunottamatta olekaan lävistyksiä tai tatuointeja mutta ällistyin silti tällaisesta reaktiosta. Eihän tuo lävistys edes näy kuin seksin aikana, enemmän toiminnallisista kuin esteettisistä syistä sen otinkin.
Nyt en tiedä mitä tekisin asian suhteen. Itse olen tykännyt lävistyksestäni vaikka onkin vielä paranemisvaiheessa, maksoikin aika paljon. Oma on tietenkin kehoni mutta onko lävistys kuitenkaan sen väärti jos suuseksi ei enää tule kyseeseen, seksielämän totaalisesta loppumisesta nyt puhumattakaan...
Kommentit (65)
Mauista ja hajuista en tiedä kun on ollut paikallaan vasta pari viikkoa mutta saahan sen aina otettua pois jos alkaa tulla tällasia haittoja... Joku jolla on ollut tämä lävistys pidempään osaa varmaan kertoa näistä.
-ap
Olen aina unelmoinut värkistä missä useempi lävistys,ja miksei tatuointikin ympärillä yms,,,
Enpä ole saanu lähikontaktia kuin luomumalleihin, tai yhdessä oli joku koru isommassa labiassa.
No hyi s a a t a n a! Ei ihmekään että tuommoisen jälkeen menee halut.
Teit itsestäsi totaali-wt:n. Tosin wt oot tainnut aina olla.
Laittaisitko kuvia jotta olisi helpompi arvioida.
Vierailija kirjoitti:
No hyi s a a t a n a! Ei ihmekään että tuommoisen jälkeen menee halut.
Juu ei kiitos lävistyksiä genitaalialueille. Hyi helv... moinen ajatuskin. Miehenä vielä kauheampi ajatus on ns. prinssi albert. Siinä jotain metallia laitetaan vehkeen läpi. Pitää olla todella vajaa jos sellaisen ottaa vapaaehtoisesti.
Siis lävistys joka ei edes näy tavanomaisessa arjen kanssakäymisessä mutta tekee seksuaalisesta kanssakäymisestä potentiaalisesti naiselle entistäkin nautinnollisempaa on miehille totaalinen turnoff? Jestas, mitenhän nää laatumiehet suhtautuu seksileluihin...
Ehkä jotain toista miestä kiinnostaisi?
Vierailija kirjoitti:
Siis lävistys joka ei edes näy tavanomaisessa arjen kanssakäymisessä mutta tekee seksuaalisesta kanssakäymisestä potentiaalisesti naiselle entistäkin nautinnollisempaa on miehille totaalinen turnoff? Jestas, mitenhän nää laatumiehet suhtautuu seksileluihin...
Täysin eri asia. Siinä ei pilata esteettisyyttä pysyvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hyi s a a t a n a! Ei ihmekään että tuommoisen jälkeen menee halut.
Juu ei kiitos lävistyksiä genitaalialueille. Hyi helv... moinen ajatuskin. Miehenä vielä kauheampi ajatus on ns. prinssi albert. Siinä jotain metallia laitetaan vehkeen läpi. Pitää olla todella vajaa jos sellaisen ottaa vapaaehtoisesti.
Se mistä prinssialbertin ottaneet eivät puhu on että kullin pää on reijitetty ei voi kusta kuin istualtaan. Mahtaa olla monelle tuon lävin ottajalle karu yllätys kun kusi roiskuu ympäriinsä:D
Kyllä mulla ainakin menisi halut jos naiseni näyttäisi pornotähdeltä. Tulisi likainen olo.
Mies huomasi varmaan klitoriksenhupun lävistys reistä valuvan solunesteitä ja koko alueen olevan punainen tulehduksesta. Sinnekö pitäisi työntää kielensä, YÖK.
Suuseksistä kieltäytymisen ymmärrän kyllä jos mies tosiaan pelkää noita mahdollisia makuja ja hajuja mutta aika karulta tuntuisi luopua seksielämästä kokonaan näin pienen asian takia. En ole koskaan saanut orgasmia yhdynnässä ja ymmärsin että joillekin tämä lävistys mahdollistaa sen vaikka toki silloinkin tuo koru antaa stimulaatiota. Näistä syistä lävistyksen laitatin ja kuvittelin että tällaiset seikat innostaisivat sänkykumppanianikin.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lävistys joka ei edes näy tavanomaisessa arjen kanssakäymisessä mutta tekee seksuaalisesta kanssakäymisestä potentiaalisesti naiselle entistäkin nautinnollisempaa on miehille totaalinen turnoff? Jestas, mitenhän nää laatumiehet suhtautuu seksileluihin...
Täysin eri asia. Siinä ei pilata esteettisyyttä pysyvästi.
Tuijotatko sä paljonkin kumppanisi värkkiä ihan sen estetiikan vuoksi? Kyllä mulle ainakin on tärkeempää miltä se värkki tuntuu kumppanilleni ja itselleni kuin se miltä se näyttää. Mutta mä oonki hyvä sängyssä.

Ei tullut sitten mieleen kysyä kumppanilta etukäteen että sytyttääkö vai meneekö halut?

No mies aina jankkaa sitä että toivoisi hänet herätettävän joskus yllärisuikkarilla, lähettäisin yllättäen töihin tuhmia viestejä tai odottaisin joskus häntä makkarissa kauniissa aluasussa kun tulee reissusta tms. Joten jotenkin kuvittelin että se yllätyksellisyys olisi osa sitä juttua mutta tyhmä minä.
-ap
Tosi järkevä yllätys, kun tiesit miehesi kannan lävistyksiin...

Kyllä oot ihan hiton tyhmä jos rinnastat nuo asiat.
Ohis

No ehkä sitten olen mutta minä sentään olen yrittänyt tehdä jotain meidän seksielämän piristykseksi. Harmittaa että mies on niin jyrkkä, eikö asiaan voisi suhtautua niin että että se ei ole hänen mieliasiansa kehossani mutta voisi hyväksyä sen koska minä pidän siitä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lävistys joka ei edes näy tavanomaisessa arjen kanssakäymisessä mutta tekee seksuaalisesta kanssakäymisestä potentiaalisesti naiselle entistäkin nautinnollisempaa on miehille totaalinen turnoff? Jestas, mitenhän nää laatumiehet suhtautuu seksileluihin...
Täysin eri asia. Siinä ei pilata esteettisyyttä pysyvästi.
Tuijotatko sä paljonkin kumppanisi värkkiä ihan sen estetiikan vuoksi? Kyllä mulle ainakin on tärkeempää miltä se värkki tuntuu kumppanilleni ja itselleni kuin se miltä se näyttää. Mutta mä oonki hyvä sängyssä.
Kyllä, minua ainakin kiihottaa se miltä vaimon pillu NÄYTTÄÄ. Enkä todellakaan halua, että siellä on rautaa tai muuten ylimääräisiä puhkottuja reikiä. Minkähän takia pornoa katsottaisiin jos alastomuuden näkeminen ei kiihota?
Hullu olit. En minäkään haluaisi enää tuon jälkeen.