Oma kokemukseni ulkonäöstä ja kehopositiivisuudesta

Olen viime kuukausien aikana miettinyt paljon suhtautumistani omaan kehooni ja ulkonäkööni, ja olen tainnut vihdoin saavuttaa jonkunlaisen ”valaistumisen”, jos nyt näin voi sanoa.

Olen melko älykäs, joiltain osin keskivertoa älykkäämpi. En todellakaan nero tai mitään sellaista, mutta olen erottunut ison osan elämästäni älykkyydelläni, saanut parhaita arvosanoja koulussa, stipendejä, päässyt opiskelemaan yliopistoon vaativaa alaa, suorittanut tenttejä vähällä lukemisella ja yleisesti ottaen pystynyt omaksumaan paljon tietoa lyhyessä ajassa, mikä on hyvä lähtökohta todella moneen asiaan.

Mutta jatkuvasti olen vain miettinyt ulkonäköäni. Jättänyt menemättä saunailtoihin, kun siellä pitää riisuutua. Jättänyt osallistumatta mökkireissuihin, kun siellä pitäisi olla ilman meikkiä. Ollut kateellinen muiden saamasta huomiosta ja ajatellut sen liittyvän vain ulkonäköön. Ylipäätään keskittynyt koko ajan ihan liikaa siihen, miltä näytän.

Ja jos sillä nyt mitään väliä on, olen koko tämän ajan ollut normaalipainoinen tai lievästi ylipainoinen. Olen ihan perusnätti, kauniskin aina välillä. Mukavan näköinen.

Aloin lukea enemmän kehopositiivisuudesta ja se oli käännepiste minulle. Tajusin, mitä kehon hyväksyminen oikeasti on. Ja miten pieni osa kehon merkityksestä tulee siitä, miltä se näyttää: paljon tärkeämpää on, mihin keho pystyy.

Miten pahalta tuntemattomien ja tuntemieni ihmisten kommentit ovat tuntuneetkaan. ”Lihava lehmä”, ”Kyllähän sä oot tolleen ihan nätti”, ”Kattokaa nyt, mitä toi on pukenu päälleen”. Ja nyt sitten sen tajusin: millään näillä ei ole mitään väliä! Ne kertovat vain niiden sanojasta, eivät minusta.

Ja mikä tässä on sitä valaistumista? No se, että oikeasti uskon ja ymmärrän tämän kaiken! Eipä tässä paljoa mitään uutta ollut, mutta aiemmin mietin, mitä vikaa minussa on, miten minun tulisi olla erilainen. Nyt voin vain olla, mitä olen.

Ja minulle tämä on tarkoittanut mm. sitä, että olen palannut säännölliseen lenkkeilyyn, kun en enää mieti, että en kehtaa lähteä juoksemaan ilman meikkiä, kun kaikki katsovat ja arvostelevat minua. Enkä jätä menemättä ravintolaan tai ulos ylipäätään, kun en ole laittautunut riittävästi. Enkä jätä syömättä jälkiruokaa, jotta minua ei hiljaa arvosteltaisi.

Tämä on minulle ollut kehopositiivisuuden ajatuksen aikaansaamaa, ja toivon, että en menetä nykyistä olotilaa. Toivon, että moni muukin saa kehopositiivisuuden aatteesta rohkeutta olla oma itsensä. Koska tiedoksi vaan sinulle, joka häpeät ja arvostelet itseäsi: olet mahtava tyyppi, unohda haterit!