Miksi et ole tekemisissä sisaruksesi kanssa?

Narsismi.

Eivät ole kiinnostuneita seurastani. Vaikea väkisin pitää yhteyttä.

Ei mulla ole niille mitään asiaan. Ovat niin eri vaiheessa elämissään että yhteisiä jutunaiheita ei vaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Narsismi.

kaikki tavan k-päät eivät ole narsisteja.

Kuka sulle o väittänyt etten pitäisi yhteyttä??? Sä et tiedä mun elämästä mitään!

Hän asuu ulkomailla, käym siellä patin vuoden välein. Emme ole väliajalla yhteydessä. Hän on aika erakko.

No ollaan tosi etäisiä, tekemisissä satunnaisesti.

Vuoden vanhemman isosiskon kanssa olemme teini-iästä asti olleet hyvin erilaisia. Lapsena oltiin kyllä ihan läheisiä. Aikuisena tekemisissä satunnaisesti, mutta ei meillä kyllä oikein mitään yhteistä ole. Ei puhuttavaa tai oikein muutakaan. Välimatkaakin kiitettävästi. Ihmetellen kuuntelen näitä siskoja, jotka oikeasti toistensa parhaita ystäviä ovat ja kaikki asiat keskenään jakavat. Minulla on pari ystävää, jotka ovat sata kertaa läheisempiä kuin vuoden vanhempi siskoni. En voisi kuvitella esim. puhuvani siskon kanssa parisuhteeseen tai seksiin liittyvistä asioista. Lähinnä siksi, että menisi varmaan lukkoon, eikä irtoaisi niin mitään. On sellainen outo sievistelijä, joka ei puhu oikein mistään tai ole mitään mieltä oikein mistään. Aivan hukassa elämässä ja itsensä kanssa.

Veljen tyhmäilyt nuoruudessa vankila- ja huumekierteineen katkoivat melko tehokkaasti välit siinä vaiheessa, kun olin veljelle pelkkä potentiaalinen rahanlähde. Oli yhteyksissä ainoastaan kun tarvitsi rahaa. Ilmoitin, että rahan suhteen ("Maksan takas jne.") luotto mennyt. Välit hiljeni vuosiksi. Nyt on viime vuodet sitten aikuistunut jälkijunassa, perustanut perheen ja olemme tekemisissä taas. Satunnaisesti, mutta kuitenkin. Kerran pari vuodessa käyn kylässä jos samalle paikkakunnalle satutaan. Tämän veljen kanssa tullaan oikein hyvin juttuun ja ollaan muutenkin samanlaisia, kun on mömmöt ja muut tyhmyydet pois kuvioista. Silti; kerran narkki, aina narkki. Lopullinen luotto tuskin palautuu koskaan.

Minulla on 1,5v ja 11v itseäni vanhemmat veljet, tuo vanhempi heistä on velipuoli eri isästä. Nuoremman isoveljen ja hänen perheensä kanssa ollaan paljon tekemisissä, meillä on paljon yhteistä kun ollaan kasvettu yhdessä.

Hulttioäitini hylkäsi isovelipuoleni omalle äidilleen lapsen ollessa 5-vuotias. Isäni kun muutti tuolloin äitini luokse ja ei ollut enää "tilaa" velipuolelleni (OKSETTAVAA, sivuhuomautuksena etten ole äitini kanssa tekemisissä tai väleissä, hän on kamala ihminen), joten pienen lapsen piti lähteä alta pois. Kävimme vierailuilla mummolassa, missä velipuoleni asui, mutten tajunnut hänen olevan velipuoli minulle, ennen kuin hänet pakotettiin muuttamaan meidän luoksemme 16-vuotiaana, kun perheeni osti isomman omakotitalon. Voin kertoa, että tällä ikäerolla ja hänen emotionaalisella painolastillaan ei mitään sisarussuhdetta muodosteta siinä 3 vuodessa mitä kanssamme asui, eli kunnes äitini potkaisi hänet pihalle kun velipuoli oli jo aikuinen (19v opiskelija.. No, minut äiti heitti ulos vuotta nuorempana lukiolaisena :P).

Velipuolestani kehittyi tuon hylkäämiskokemuksen myötä naisia vaihtava ja katkeran kateellinen ihminen. Hän kokee, että minä ja toinen veljeni ollaan saatu kaikkea enemmän - mikä varmaan on objektiivinen totuus, muttei meidän syymme. Traumatisoituneita olemme mekin, mutta onneksi minulla ja veljelläni oli sentään hyvä isä. Tämä isäasia hiertää myös velipuoltamme, sillä äitimme ei ole suostunut kertomaan kuka hänen isänsä on, sanoo vain ettei "muista"; tosin on valehdellut yhdelle miehelle, että velipuoleni on hänen lapsensa, mutta se vale kuihtui vuosien myötä sitten kokoon eivätkä tämä "isäoletettu" ja velipuoleni ole tekemisissä enää. 

Nyt on itse asiassa käynyt niin, että minä ja veljeni olemme laittaneet välit poikki äitiimme ja vain velipuolemme käy häntä katsomassa ja tavallaan anomassa äidin hyväksyntää. Äitimme on myrkyttänyt velipuolemme mielen meitä vastaan, erityisesti veljeäni vastaan, sillä he olivat ennen todella hyviä kaveruksia, nyt ei ole mitään yhteydenpitoa velipuolen tahdosta.

Että näin. Itse haluaisin olla hänen elämässään, mutta mitäpä tälle enää voi.

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ole niille mitään asiaan. Ovat niin eri vaiheessa elämissään että yhteisiä jutunaiheita ei vaan ole.

No voi kauhea eri elämäntilanne, ei voida puhua. Oletko joku lapsi?

Sisarus ei halua. Tämä harmittaa valtavasti sillä itse haluaisin varsinkin kun vanhempiin ei ole välejä.

Meillä ihan hirveä lapsuus, sadistinen väkivaltainen lapsenhakkaajaisä ja nynny äiti joka antoi ukon riehua, keskittyi salailemaan ja vslehtelemaan vammoista. Mun ruhjeet aina tuli ”pyörällä kaatumisesta”.

Väkivaltalapsuus ja peljo jätti turvattomuuden ja juurettomuuden tunteen jota sisarus hoitaa eristäytymällä ja erakoitumalla. Hän on ainoa joka ymmärtää ne kauhut mitä lapsena koimme, olisin niin halunnut että oltais oltu toistemme elämässä.

Yksin ei voi vaan suhdetta tehdä.

Sisaruksen vaikeat elämänhallinnan ongelmat, psyykkiset ongelmat (joihin ei suostu vastaanottamaan apua), arvaamattomuus ja agressiivinen käytös. Vie vain enegriaa ja kuluttaa. Itse ei näe itsessään tai toiminnassaan mitään ongelmaa, vaan uhriutuu ja puhuu kuinka itsekkäät kusipäiset sukulaiset ovat hänet hyljänneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ole niille mitään asiaan. Ovat niin eri vaiheessa elämissään että yhteisiä jutunaiheita ei vaan ole.

No voi kauhea eri elämäntilanne, ei voida puhua. Oletko joku lapsi?

Onko sulla sisälukutaidossa vikaa? Ei ole mitään asiaa, joten ei ole syytä ottaa yhteyttä - kukaan meistä ei ole mikään luurissa juoruilija.

Sisarus asuu ulkomailla ja aina kun ehdimme näkemään, on tärkeimpänä hänen elämänsä myös vanhempiemme mielestä, joten välit ovat viileät. Olen todennut vuosien saatossa että jaksan joustaa ja olla se perässävedettävä sisarus hänelle maksimissaan vuorokauden ajan, jonka jälkeen on pakko päästä tilanteesta pois. Meillä on täysin erilaiset ajatusmaailmat, minä ajattelen muita ja hän ajattelee oma napaansa, joten eipä ole paljon jutunjuurta ellei ole hänestä kyse. 

Hankki vaimon ja lapsia. Sen jälkeen elämä pyörii niitten ympärillä. Ite myös inhoan lapsia eikä kiiinnosta kuullu mitään turhanpäiväisiä lätinää lasten edesottamuksista.

Maallisen omaisuuden perässä koohkaava hyypiö. En vain jaksa sitä makeilua minun edessä, aina silloin kun ollaan jotain vailla, mieluummin annan olla omissa oloissaan.

Ei vain ole mitään asiaa. En ole nähnyt veljeäni melkein neljään vuoteen, eikä myöskään soitella. Ei olla riidoissa, eletään vaan molemmat niin omaa elämäämme.

Ei kai ole paljon yhteistä. Heillä on perheet ja yhteiset mielenkiinnonkohteet, käyvät harrastamassa ja retkillä ja huvipuistoissa yhdessä. Minua ei edes kysytä mukaan, olen se pakollinen lisä synttärikutsuille ja rippijuhliin.

Vierailija kirjoitti:

Sisaruksen vaikeat elämänhallinnan ongelmat, psyykkiset ongelmat (joihin ei suostu vastaanottamaan apua), arvaamattomuus ja agressiivinen käytös. Vie vain enegriaa ja kuluttaa. Itse ei näe itsessään tai toiminnassaan mitään ongelmaa, vaan uhriutuu ja puhuu kuinka itsekkäät kusipäiset sukulaiset ovat hänet hyljänneet.

Tämä voisi olla minun kirjoittama. "Kiva" tietää että on muitankin, tuntuu että on ihan yksin näiden ongelmien kanssa ja kaikilla muilla normaalit perheet. Ahdistaa ajatella että joudunko joskus vielä huolehtimaan sen asioista kun vanhemmat eivät enää jaksa. Tsemppiä <3

Vierailija kirjoitti:

Sisarus ei halua. Tämä harmittaa valtavasti sillä itse haluaisin varsinkin kun vanhempiin ei ole välejä.

Meillä ihan hirveä lapsuus, sadistinen väkivaltainen lapsenhakkaajaisä ja nynny äiti joka antoi ukon riehua, keskittyi salailemaan ja vslehtelemaan vammoista. Mun ruhjeet aina tuli ”pyörällä kaatumisesta”.

Väkivaltalapsuus ja peljo jätti turvattomuuden ja juurettomuuden tunteen jota sisarus hoitaa eristäytymällä ja erakoitumalla. Hän on ainoa joka ymmärtää ne kauhut mitä lapsena koimme, olisin niin halunnut että oltais oltu toistemme elämässä.

Yksin ei voi vaan suhdetta tehdä.

Huoh. Taidat olla semmoinen asioista pitää puhua, eli jankkaat ja jankkaat ja jankkaat tuhat vuotta vanhoista asioista. Jätä jo se menneisyys ja aloita OMA ELÄMÄ.

Siksi että älysin viimein katkaista välit.

Jos emme olisi sattumalta syntyneet samaan perheeseen, en olisi ikinä ollut tekemisissä siskoni kanssa.

Nyt on kevyempi olo. Välit on poikki lopullisesti, eikä asia enää liikuta minua.

Olen suruni surrut.