Sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää pelkoa ei voi parantaa

Sama. En minäkään siitä parantunut vaikka olen mennyt "rohkeasti" useisiin eri tilanteisiin. Luulen että se kumpuaa kyllä siitä jostain ettei ole sinut itsensä kanssa niin joutuu aina jännittämään mitä muut ajattelee sinusta

Tarvitset vain hieman enemmän hälläväliä asennetta.

Raasut.

Vierailija kirjoitti:

Tajusin juuri että sosiaalistentilanteiden pelkoani ei voi parantaa.

Olen vuosia käynyt toimintaterapiassa ja tehnyt altistusharjoituksia ja vaikka olen pystynyt tekemään itseäni ahdistavia asioita, niin se itse ahdistus ei katoa minnekään. Tämä aiheuttaa ulkopuolisuuden ja vajavaisuuden tunteita jonka vuoksi mielummin valitsen välttää kyseisiä tilanteita kuin mennä niihin.

Alan myös käsittää, että pahanolon, ahdistuksen ja oman tunneelämän ja elämän hallinnan puutteeseen ei isommin vaikuttaisi vaikka jännitysoireet katoaisivat, ainut mihin se toisi helpotusta olisi siihen etten tarvitsisi jännittää kokoajan kaikkea, mutta se ei sittenkään taida olla ongelmani ydin tai sen syy, vaan seuraus. Tuntuu että nyt kaikki omat voimavarani ja resurssini menee yritykseen muuttaa jotain sellaista joka ei tule muuttumaan koska hoidetaan seurausta syyn sijaan.

Ehkä aikaa myöten löydät jonkun uuden näkökulman itseäsi kohtaan. Vähemmän vaativan ja armollisemman suhtautumistavan persoonaasi ja toimintaasi. Millaista elämäsi on ollut tähän asti?

Näinhän se asia on. Olen ajatellut muuttaa yksin johonkin erämökkiin. Kai joku marjastaja sitten joskus löytää luurankoni.

Uhriutuminen on lohdullista ja turvallista.

Vierailija kirjoitti:

Uhriutuminen on lohdullista ja turvallista.

Kusipää, se sinä olet.

Allekirjoitan ja minua sieppaa nämä ihmiset jotka suosittelevat milloin mitäkin terapiaa. Terapeutti siinä rikastuu, ”potilas” voi saada hieman keskusteluapua, mutta eihän se ongelmaa poista vaikka ravaisit terapiassa vuosia.

Itse olen ihan suosiolla luopunut monista ihan tavallisista jutuista, kuten henkilöstöruokalassa käymisestä. Se on ahdistavaa vaikka mitä tekis ja kuinka menis tulta päin. Nyt on hyvä olla kun tiedostan missä tilanteissa viihdyn ja pärjään. En edes hakeudu paikkohin jotka tiedän aiheuttavan sydämentykytystä ja ahdistusta.

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan ja minua sieppaa nämä ihmiset jotka suosittelevat milloin mitäkin terapiaa. Terapeutti siinä rikastuu, ”potilas” voi saada hieman keskusteluapua, mutta eihän se ongelmaa poista vaikka ravaisit terapiassa vuosia.

Itse olen ihan suosiolla luopunut monista ihan tavallisista jutuista, kuten henkilöstöruokalassa käymisestä. Se on ahdistavaa vaikka mitä tekis ja kuinka menis tulta päin. Nyt on hyvä olla kun tiedostan missä tilanteissa viihdyn ja pärjään. En edes hakeudu paikkohin jotka tiedän aiheuttavan sydämentykytystä ja ahdistusta.

Onko mukavuusalueesi yhtään kaventunut tuon myötä vai toimiiko kaikki nyt paremmin? - Ohis

Ei voikaan.

Onneksi nyt alkaa jo lääkärit ja hoitajatkin (ainakin jotkut niistä) myöntää tämän, ainakin minun kohdalla näin käyny. On todettu että kaikki on yritetty ja se on turhaa, tämä on sekä mun persoonan että kaikkien kokemustan summa, mutta luultavasti enemmän synnynnäistä, olen aina kartellut seuraa.

Eläkkeeseen vain ei tunnu millään pääsevän, KELA kai pitää mua liian nuorena ja työkykysenä, koska pystyn maksamaan laskuni ja käymään kaupassa, sekä olemaan vielä yhden äitikin perheeni tuella.

En ole koskaan ollu työelämässä tämän asian takia, enkä edes käynyt kouluja, peruskoulun jälkeen vetäydyin ihmisistä, niin paljon kun se nyt mahdollista on tässä maailmassa.

n46

Diapam 5mg auttaa.

*

Noniin, olet siis vihdoin tiedostanut yhden perustavanlaatuisen asian itsessäsi. Nyt voit alkaa sitten tekemään sitä todellista muutosta, eli hyväksymään asian että se on niin, ja jättää siitä stressaamisen. Ei sinun tarvitse muuttaa itseäsi, olet sellainen kuin olet. Lakkaat välittämästä siitä, ettet viihdy yhtä hyvin sosiaalisissa tilanteissa kuin joku toinen. Se ei kuitenkaan estä sinua toimimasta ja pärjäämästä joten siitä ei ole mitään suurempaa haittaa. Kuormitst jatkossa itseäsi sen verran kuin hyvältä tuntuu ja olet armollinen itsellesi.

💉💊🍸

Hei, vähän nyt tsemppaat itteäs niskasta kiinni, niin varmasti huomenna et enää vapise holtittomasti ihmisten parissa ja tunnet ittes hyväksi tyypiksi!!!! Meet vaikka salille rehkii tai näät kavereita ja lataat akkuja!!!!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajusin juuri että sosiaalistentilanteiden pelkoani ei voi parantaa.

Olen vuosia käynyt toimintaterapiassa ja tehnyt altistusharjoituksia ja vaikka olen pystynyt tekemään itseäni ahdistavia asioita, niin se itse ahdistus ei katoa minnekään. Tämä aiheuttaa ulkopuolisuuden ja vajavaisuuden tunteita jonka vuoksi mielummin valitsen välttää kyseisiä tilanteita kuin mennä niihin.

Alan myös käsittää, että pahanolon, ahdistuksen ja oman tunneelämän ja elämän hallinnan puutteeseen ei isommin vaikuttaisi vaikka jännitysoireet katoaisivat, ainut mihin se toisi helpotusta olisi siihen etten tarvitsisi jännittää kokoajan kaikkea, mutta se ei sittenkään taida olla ongelmani ydin tai sen syy, vaan seuraus. Tuntuu että nyt kaikki omat voimavarani ja resurssini menee yritykseen muuttaa jotain sellaista joka ei tule muuttumaan koska hoidetaan seurausta syyn sijaan.

Ehkä aikaa myöten löydät jonkun uuden näkökulman itseäsi kohtaan. Vähemmän vaativan ja armollisemman suhtautumistavan persoonaasi ja toimintaasi. Millaista elämäsi on ollut tähän asti?

Sehän riippuu ihan miltä kantilta katsoo onko elämä kohdellut hyvin vai huonosti...paljon asioita elämässäni on mennyt huonosti, mutta toisaalta paljon huonomminkin olisivat voineet mennä. Masennus, ahdistuneisuus ja pelko sosiaalisiin tilanteisiin liittyen on vaivannut lähes koko elämän ajan. Pelko tulevaisuudesta ja omasta jaksamisesta ja pärjäämisestä kalvaa mieltä alinomaan. Tuntuu ettei minusta tekemälläkään saa yhteiskuntakelvollista ja samalla tuntuu että se on ainut mihin tämän hetkinen hoitoni ja saamani apu tähtää. Tämä vie entisestään vähissä olevia voimiani ja samalla kun saan satunnaisia onnistumisia terapiassa, tunnen ajautuvani kauemmas itsestäni...mikä sekin tavallaan voi olla hyväkin asia, siis jos pystyy ottamaan etäisyyttä itseen, mutta nyt koen pettäväni itseni asettumalla tilanteisiin jotka eivät vain saa oloani epävarmaksi, mutta myös saavat itseni muiden silmissä näyttämään siltä kuin ottaisin askeleita kohti parantumista tämän asian suhteen, vaikka näin ei todellakaan tapahdu.

ap

Minä en ole vielä hyväksynyt sitä, että olen nyt tällainen. Tämä alkoi vasta 20-vuotiaana. Olen tähän asti ajatellut, että tämän voi jotenkin parantaa. Ehkä pitäisi tunnustaa tosiasiat. Kammoan sosiaalisia tilanteita äärimmäisesti, en yleensä osaa yhtään mitään järkevää kenellekään sanoa, vain joidenkin persoonien seurassa on helppo tai helpompi olla. Niitä ihmisiä pitäisi muistaa arvostaa.

/:

Ittellläni ei ole ainaakaan sosiaalistentilanteeiden pelkoa. Se on varmaaan ennemmibkin sitä kun ei kykene ittesstään oikein tykkäämään niin miksipä sitä joku muukaan tykkäisi.

Yleensä sitä hoidetaan rauhoittavien lääkkeiden ja terapian yhdistelmällä, ja se on varsin hyvin hoidettavissa.