Sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää pelkoa ei voi parantaa

"

Ei sun tartte muuttua, oot hyvä tuollaisena. Jätä terapiat ym ja hyväksy ettet ole sosiaalinen.

Olen saama mieltä. Terapiassa käyn ja syön lääkkeitä jotka auttavat jonkin verran pahimpaan ahdistukseen mutta eivät kokonaan poista vaivaani. Aloitin juuri myös nettiterapian sos tilanteiden pelkoon ja nyt aloitin tekemään altistusharjoitteita. Toki pystyn tekemään ne mutta pelkään silti ja tilanteet ovat ahdistavia. Olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan, jo ala-asteelta, nyt olen 29-v. Luojan kiitos olen löytänyt työn jossa ei juuri sos kontaktia ole. En ikinä pystyisi tekemään asiakaspalvelutyötä! En vaikka tekisin altistaharjoitteita koko ikäni!

Traumaterapia. Minä tavallaan muistan mitä kotona tapahtui lapsena mutta toisaalta en saa muistoista kiinni. Pahoja asioita paljon vuodesta toiseen. Ihmissuhdetaitoni menivät aivan sekaisin ja nuoruus ja aikuisuus pilalle.

Olisin nuorena tarvinnut traumaterapiaa, vieläkin haluaisin. Olen yrittänyt keskusteluissa kysellä muilta sos foobikoilta heidän lapsuudestaan mutta kukaan ei kerro mitään. Altistus on vihoviimeistä rääkkäystä. Samaa vähättelyä on kokeneet kipupotilaatkin ennen ja vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen saama mieltä. Terapiassa käyn ja syön lääkkeitä jotka auttavat jonkin verran pahimpaan ahdistukseen mutta eivät kokonaan poista vaivaani. Aloitin juuri myös nettiterapian sos tilanteiden pelkoon ja nyt aloitin tekemään altistusharjoitteita. Toki pystyn tekemään ne mutta pelkään silti ja tilanteet ovat ahdistavia. Olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan, jo ala-asteelta, nyt olen 29-v. Luojan kiitos olen löytänyt työn jossa ei juuri sos kontaktia ole. En ikinä pystyisi tekemään asiakaspalvelutyötä! En vaikka tekisin altistaharjoitteita koko ikäni!

Minkälaista työtä teet? Itsellä lyhytaikaiset kontaktit eivät tuota ongelmaa eli asiakkaat, ongelmaksi muodostuu pakkososiaalisuus työpaikalla työkavereiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei sun tartte muuttua, oot hyvä tuollaisena. Jätä terapiat ym ja hyväksy ettet ole sosiaalinen.

Nätisti sanottu mutta jotenkin pitäisi elanto saada.

En ymmärrä tätä yhteiskuntaa kun kaikkien pitää olla sosiaalisia ja tehdään jopa altistusharjoituksia jotta saadaan sosiaalistettua, huh huh.

Vierailija kirjoitti:

Raasut.

Vähättely on erittäin yleistä myös ammattilaisten keskuudessa. Meitä ei kuunnella, joten pysymme raasuina. Olet hemmetin ilkeä, mutta niin on moni muukin. Toivottavasti eteenne tulee yhtä ahdistavia asioita. Olen huomannut että ihminen ei opi ennen kuin kolahtaa omaan takaraivoon.

Minustakin hyvä neuvo hyväksyä asia ja tehdä valintoja sen mukaan. Veljeni on aina ollut hyvin ahdistunut sosiaalisissa tilanteissa. Jos meillä ollut esim. vieraita on saattanut olla koko ajan vaatekaapissa piilossa tms.

Opiskeli kuitenkin metsäkoneenkuljettajaksi oppisopimuksella ja on alalla töissä ja asuu yksin eräkämpässä hyvinkin tyytyväisenä.

En ymmärrä miksi hänen pitäisi käydä terapioissa muuttamassa itseään?

Parantumisesta en tiedä mutta eroon siitä kyllä pääsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saama mieltä. Terapiassa käyn ja syön lääkkeitä jotka auttavat jonkin verran pahimpaan ahdistukseen mutta eivät kokonaan poista vaivaani. Aloitin juuri myös nettiterapian sos tilanteiden pelkoon ja nyt aloitin tekemään altistusharjoitteita. Toki pystyn tekemään ne mutta pelkään silti ja tilanteet ovat ahdistavia. Olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan, jo ala-asteelta, nyt olen 29-v. Luojan kiitos olen löytänyt työn jossa ei juuri sos kontaktia ole. En ikinä pystyisi tekemään asiakaspalvelutyötä! En vaikka tekisin altistaharjoitteita koko ikäni!

Minkälaista työtä teet? Itsellä lyhytaikaiset kontaktit eivät tuota ongelmaa eli asiakkaat, ongelmaksi muodostuu pakkososiaalisuus työpaikalla työkavereiden kanssa.

Toimistotyötä, max puhelimeen joudun vastaamaan, sitäkin jännitin aikanaan ihan hirveästi. Meni varmaan vuosi ennen kuin suostuin vastaamaan puhelimeen.

Vierailija kirjoitti:

Diapam 5mg auttaa.

Tämä on kyllä todella toimiva lääke jännittäviin tilanteisiin.

Mun mielestä lääkkeiden satunnainen käyttö on suotavaa jos se esim mahdollistaa treffeillä käymisen rennoin mielin tai esiintymisen koulussa tai töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajusin juuri että sosiaalistentilanteiden pelkoani ei voi parantaa.

Olen vuosia käynyt toimintaterapiassa ja tehnyt altistusharjoituksia ja vaikka olen pystynyt tekemään itseäni ahdistavia asioita, niin se itse ahdistus ei katoa minnekään. Tämä aiheuttaa ulkopuolisuuden ja vajavaisuuden tunteita jonka vuoksi mielummin valitsen välttää kyseisiä tilanteita kuin mennä niihin.

Alan myös käsittää, että pahanolon, ahdistuksen ja oman tunneelämän ja elämän hallinnan puutteeseen ei isommin vaikuttaisi vaikka jännitysoireet katoaisivat, ainut mihin se toisi helpotusta olisi siihen etten tarvitsisi jännittää kokoajan kaikkea, mutta se ei sittenkään taida olla ongelmani ydin tai sen syy, vaan seuraus. Tuntuu että nyt kaikki omat voimavarani ja resurssini menee yritykseen muuttaa jotain sellaista joka ei tule muuttumaan koska hoidetaan seurausta syyn sijaan.

Ehkä aikaa myöten löydät jonkun uuden näkökulman itseäsi kohtaan. Vähemmän vaativan ja armollisemman suhtautumistavan persoonaasi ja toimintaasi. Millaista elämäsi on ollut tähän asti?

Sehän riippuu ihan miltä kantilta katsoo onko elämä kohdellut hyvin vai huonosti...paljon asioita elämässäni on mennyt huonosti, mutta toisaalta paljon huonomminkin olisivat voineet mennä. Masennus, ahdistuneisuus ja pelko sosiaalisiin tilanteisiin liittyen on vaivannut lähes koko elämän ajan. Pelko tulevaisuudesta ja omasta jaksamisesta ja pärjäämisestä kalvaa mieltä alinomaan. Tuntuu ettei minusta tekemälläkään saa yhteiskuntakelvollista ja samalla tuntuu että se on ainut mihin tämän hetkinen hoitoni ja saamani apu tähtää. Tämä vie entisestään vähissä olevia voimiani ja samalla kun saan satunnaisia onnistumisia terapiassa, tunnen ajautuvani kauemmas itsestäni...mikä sekin tavallaan voi olla hyväkin asia, siis jos pystyy ottamaan etäisyyttä itseen, mutta nyt koen pettäväni itseni asettumalla tilanteisiin jotka eivät vain saa oloani epävarmaksi, mutta myös saavat itseni muiden silmissä näyttämään siltä kuin ottaisin askeleita kohti parantumista tämän asian suhteen, vaikka näin ei todellakaan tapahdu.

ap

Ihmisrukka, eipä elämässäsi taida paljon järkeä olla. Mitä eläke auttaa?

Höps. Kyllä siitä pääsee tai ainakin sen saa merkittävästi helpottumaan. Ole kärsivällinen, se vie aikaa. Ei tapahdu hetkessä, koska vaatii perusteelliseellisen muutoksen ajattelussasi. Kun opit suhtautumaan itseesi ja toisiin uudella tavalla, huomaat, että ei ole mitään syytä jännittää. Se ei tapahdu yks kaks, vaan pikkuhiljaa jännittämistä aiheuttavia tilanteita alkaa olla vähemmän. Kun minulle oli 20 vuotta sitten ihan mahdotonta matkustaa bussilla, kun pelkäsin että paska tulee housuun jo pikkumatkalla, niin nyt olen asunut vuosia ulkomailla, reppureissannut ja kierrellyt julkisilla paljon. Joskus kauan sitten pelkkään seminaariin osallistuminen aiheutti pahoja oireita, nyt puhun sadoille ihmisille kerrallaan. Muutos on vaatinut vuosia. Anna itsellesi aikaa. Huomaat, että vähitellen toimintakykysi alkaa laajeta. Älä lopeta terapiaa, ole toiveikas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sun tartte muuttua, oot hyvä tuollaisena. Jätä terapiat ym ja hyväksy ettet ole sosiaalinen.

Nätisti sanottu mutta jotenkin pitäisi elanto saada.

Tätä olin aikeissa itsekin sanoa. Eihän se riitä vaikka hyväksyisikin itsensä sellaisena kuin on, kun yhteiskunta ei sitä tekisi kuitenkaan, vaikka olisit miten sinut sen asian kanssa.

ap

Mulla ei onnistuttu parantamaan terapian keinoin. Nuorena pärjäsin bentsojen avulla opinnot läpi ja työelämään pääsin kiinni. Mutta tosiaan ilman rauhoittavia lääkkeitä en olisi pärjännyt nitenkään. Terapiassta ei ollut mitään apua.

Mutta mulla kävi niin onnellisesti että iän myötä sosiaalisten tilanteiden fobia on mennyt käytännössä kokonaan pois. Neljänkympin iässä oli vaikea kriisi, jossa olin masentunut, lihoin valtavasti, join liikaa viinaa silkkaan ahdistukseen. Mutta kun se parin vuoden päästä meni ohi tuo neljänkympin kriisi, niin kas kummaa, en enää pelännyt mitään enkä ketään. Joskus oikein pelolla katselen millainen ärsyttävä räpätäti minusta onkin tullut, ennen niin vetäytyvästä, varovaisesta ja arasta ihmisestä.

*

minulla oli nuorempana aivan järjestön esiintymispelko ja isossa porukassa puhumisen pelko. Siedätin itseäni, ja kyllä siihen tottui, mutta pelkoa ei parantanut.

Ratkaisevan oivalluksen sain myöhemmin. Nimittäin ongelman juuri on se, että ajattelee itseään ja keskittyy itseensä: miltä minä näytän, missä käteni on, annanko itsestäni fiksun kuvan.... kun aloin keskittymään siihen, että minulla ei ole väliä, vaan ainoastaan sillä, mitä haluan muille viestittää, on väliä, ja aloin kiinnittämään huomioni itseni sijasta kuulijaan - niin sitten pääsin pelostani yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sun tartte muuttua, oot hyvä tuollaisena. Jätä terapiat ym ja hyväksy ettet ole sosiaalinen.

Nätisti sanottu mutta jotenkin pitäisi elanto saada.

Tätä olin aikeissa itsekin sanoa. Eihän se riitä vaikka hyväksyisikin itsensä sellaisena kuin on, kun yhteiskunta ei sitä tekisi kuitenkaan, vaikka olisit miten sinut sen asian kanssa.

ap

Elämämme on sitä, miksi ajatuksemme sen tekevät.

Marcus Aurelius

Mielialalääkkeillä voi.