Hyvistä vanhemmista tulee hyviä isovanhempia ja huonoista vanhemmista huonoja isovanhempia

Olen samaa mieltä.

En tiedä muista kuin omista ja mieheni vanhemmista, mutta meillä kävi niin, että maailman parhaista vanhemmista tuli ehkäpä universumin ihanimmat isovanhemmat. 

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä.

Onko sinullakin tällaisia omakohtaisia kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä muista kuin omista ja mieheni vanhemmista, mutta meillä kävi niin, että maailman parhaista vanhemmista tuli ehkäpä universumin ihanimmat isovanhemmat. 

Mukavaa :)

Pääasiassa noin. Meillä yhden isovanhemman kohdalla tapahtunut "parannus" verrattuna omien lasten lapsuusaikaan, koska lopetti alkoholinkäytön.

Vierailija kirjoitti:

Pääasiassa noin. Meillä yhden isovanhemman kohdalla tapahtunut "parannus" verrattuna omien lasten lapsuusaikaan, koska lopetti alkoholinkäytön.

Kiva kuulla, että tuollaistakin välillä tapahtuu. Todella myönteinen muutos!

Meillä huonoista vanhemmista tuli täydelliset isovanhemmat. Kun ei enää ollut tarvetta (itsekeksittyä) pitää omituista poukkoilevaa kuria, niin vanhemmistani paljastui varsin mukavat isovanhemmat, joilla on runsaasti aikaa lapsenlapsille.

Vierailija kirjoitti:

Meillä huonoista vanhemmista tuli täydelliset isovanhemmat. Kun ei enää ollut tarvetta (itsekeksittyä) pitää omituista poukkoilevaa kuria, niin vanhemmistani paljastui varsin mukavat isovanhemmat, joilla on runsaasti aikaa lapsenlapsille.

Millaista poukkoilevaa kuria? Jatkuiko se nuoruuteen asti?

Ei ole kovin laajaa kokemusta aiheesta.

Oma mummoni oli aivan ihana isovanhempi. Olin läheinen hänen kanssaan vielä teini-ikäisenäkin ja tietysti myös sen jälkeen. Hänestä jäi hyvä muisto ja sellainen kokemus että hän ymmärsi minua paremmin kuin kukaan muu.

Läheisyys saattoi osaltaan johtua siitä että asuin lapsuuteni mummolassa ja hän oli kuin äiti minulle.

Äiti ni sanoo, että mummoni oli äiti nä hirviö.

Oma äiti ni oli hyvin tiukka ja kontrolloiva vanhempi (teininä muutin hänen luokseen - hän tuli äidiksi aika nuorena ja hänellä oli isoja ongelmia isäni kanssa, siksi asuin lapsena mummolassa).

Lasteni mielestä hän on mummona tiukka ja komentelee tarpeettomasti. Eivät koe häntä läheiseksi eivätkä tykkää käydä mummolassa.

Hän on sellainen ihminen jolle on tärkeää että asiat näyttävät hyvältä ulospäin ja vieraiden ihmisten mielipiteet ovat elämän tärkein asia.

Minua ja lapsiani kohtaan on melko kylmä ja tyly. Kohtelee siis minua ja lapsiani samalla tavalla.

Voisi siis sanoa että hän on samanlainen äitinä ja mummona. Etäinen ja tyly.

Miestäni (=lasteni isää) kohtaan hän on ystävällinen. Lapset tätä joskus ihmettelevät ja kyllä se minustakin on outoa.

Mielestäni olin ainakin ihan kohtuullinen vanhempi. Isovanhemmuuteen en kyllä ole enää jaksanut panostaa. Toki käyn synttäreillä ja jos on pakkorakoja, esim vanhempien pitää päästä lääkäriin tms, voin muutaman tunnin hoitaa. Mutta muutoin en yksinkertaisesti jaksa enää olla ja touhuta pikkulasten kanssa, niin suloisia kuin ovatkin. Oma työ vie aika lailla mehut eikä terveyskään ihan priimaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä huonoista vanhemmista tuli täydelliset isovanhemmat. Kun ei enää ollut tarvetta (itsekeksittyä) pitää omituista poukkoilevaa kuria, niin vanhemmistani paljastui varsin mukavat isovanhemmat, joilla on runsaasti aikaa lapsenlapsille.

Millaista poukkoilevaa kuria? Jatkuiko se nuoruuteen asti?

Kyllä se jatkui siihen asti, kunnes lapset oli muuttaneet pois kotoa. Tänään oli hurjan tarkkaa,että lapset tiskasi omalla vuorollaan, eilen sillä ei ollut mitään merkitystä eli minua ei rangaistu siitä, että en tiskannut eilen, siskoa rangaistiin tänään samasta laiminlyönnistä. Minä halusin festareille, ei missään nimessä, vuotta myöhemmin sisko halusi festareille - ilman muuta voit mennä. Ensin uhkailtiin koko viikko, että ei tule karkkipäivää ja sitten se yllättäen tuli. Ensin uhkailtiin puoli kesää,että ei mennä huvipuistoon ja sitten mentiin, mutta äiti hermostui kesken kaiken ja palattiin kotiin tunnin remuamisen jälkeen. Tänään piti putsata jalkalistat hammasharjalla, sen jälkeen asia ei puoleen vuoteen kiinnostanut jne.

Allekirjoitan ap:n väitteen.

Meillä toinen mummoista oli äitinä manipuloiva, syyllistävä ja vain kauniista julkikuvasta välittävä. Laittoi lapsensa kilpailemaan suosiosta ja palkitsi eriarvoisesti (myöhemmin selvisi, että mummon kotona aikoinaan oli sama tyyli). Samaa meininkiä yritti lastenlastensa kanssa, kunnes tälle laitettiin stoppi.

Ex-miehensä eli siis lasten vaari, oli isänä poissaoleva, työnarkomaani, joka on sitä mieltä, että riittää, jos lapselle tarjoaa ruokaa, vaatteet ja nukkumapaikan. Lastenlasten kanssa toimii samalla tavalla, innokkaasti kuulemma esittelee lapsista valokuvia ja esittää huippupappaa vaikka ei tunne eikä tiedä meidän lapsista mitään.

Toiset isovanhemmat taas sitten täysi vastakohta, välittäviä ja rakastavia vanhempia ja nyt samanlaisia isovanhempina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä huonoista vanhemmista tuli täydelliset isovanhemmat. Kun ei enää ollut tarvetta (itsekeksittyä) pitää omituista poukkoilevaa kuria, niin vanhemmistani paljastui varsin mukavat isovanhemmat, joilla on runsaasti aikaa lapsenlapsille.

Millaista poukkoilevaa kuria? Jatkuiko se nuoruuteen asti?

Kyllä se jatkui siihen asti, kunnes lapset oli muuttaneet pois kotoa. Tänään oli hurjan tarkkaa,että lapset tiskasi omalla vuorollaan, eilen sillä ei ollut mitään merkitystä eli minua ei rangaistu siitä, että en tiskannut eilen, siskoa rangaistiin tänään samasta laiminlyönnistä. Minä halusin festareille, ei missään nimessä, vuotta myöhemmin sisko halusi festareille - ilman muuta voit mennä. Ensin uhkailtiin koko viikko, että ei tule karkkipäivää ja sitten se yllättäen tuli. Ensin uhkailtiin puoli kesää,että ei mennä huvipuistoon ja sitten mentiin, mutta äiti hermostui kesken kaiken ja palattiin kotiin tunnin remuamisen jälkeen. Tänään piti putsata jalkalistat hammasharjalla, sen jälkeen asia ei puoleen vuoteen kiinnostanut jne.

Kuulostaa ikävältä. Hieno muutos, että tuollainen käytös ei ole enää jatkunut isovanhemman roolissa.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olin ainakin ihan kohtuullinen vanhempi. Isovanhemmuuteen en kyllä ole enää jaksanut panostaa. Toki käyn synttäreillä ja jos on pakkorakoja, esim vanhempien pitää päästä lääkäriin tms, voin muutaman tunnin hoitaa. Mutta muutoin en yksinkertaisesti jaksa enää olla ja touhuta pikkulasten kanssa, niin suloisia kuin ovatkin. Oma työ vie aika lailla mehut eikä terveyskään ihan priimaa ole.

Ymmärrettävää, jos jaksamisen ja terveyden kanssa on ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olin ainakin ihan kohtuullinen vanhempi. Isovanhemmuuteen en kyllä ole enää jaksanut panostaa. Toki käyn synttäreillä ja jos on pakkorakoja, esim vanhempien pitää päästä lääkäriin tms, voin muutaman tunnin hoitaa. Mutta muutoin en yksinkertaisesti jaksa enää olla ja touhuta pikkulasten kanssa, niin suloisia kuin ovatkin. Oma työ vie aika lailla mehut eikä terveyskään ihan priimaa ole.

Ymmärrettävää, jos jaksamisen ja terveyden kanssa on ongelmia.

Mutta välttämättä kaikki isovanhemmat eivät kehtaa myöntää, ettei jaksaminen ole enää samanlaista kuin nuorena vaikka terveys olisikin ikäisekseen hyvää. Sitten se näyttäytyy jotenkin itsekkyytenä, kun haluaa tehdä asioita, jotka auttavat palautumaan esim työviikosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olin ainakin ihan kohtuullinen vanhempi. Isovanhemmuuteen en kyllä ole enää jaksanut panostaa. Toki käyn synttäreillä ja jos on pakkorakoja, esim vanhempien pitää päästä lääkäriin tms, voin muutaman tunnin hoitaa. Mutta muutoin en yksinkertaisesti jaksa enää olla ja touhuta pikkulasten kanssa, niin suloisia kuin ovatkin. Oma työ vie aika lailla mehut eikä terveyskään ihan priimaa ole.

Ymmärrettävää, jos jaksamisen ja terveyden kanssa on ongelmia.

Mutta välttämättä kaikki isovanhemmat eivät kehtaa myöntää, ettei jaksaminen ole enää samanlaista kuin nuorena vaikka terveys olisikin ikäisekseen hyvää. Sitten se näyttäytyy jotenkin itsekkyytenä, kun haluaa tehdä asioita, jotka auttavat palautumaan esim työviikosta.

Ihmissuhteet ovat aina hankalampia, ellei pystytä puhumaan avoimesti asioista. Syntyy paljon jännitteitä, jos vain oletetaan kaikenlaista eikä puhuta ajatuksista ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olin ainakin ihan kohtuullinen vanhempi. Isovanhemmuuteen en kyllä ole enää jaksanut panostaa. Toki käyn synttäreillä ja jos on pakkorakoja, esim vanhempien pitää päästä lääkäriin tms, voin muutaman tunnin hoitaa. Mutta muutoin en yksinkertaisesti jaksa enää olla ja touhuta pikkulasten kanssa, niin suloisia kuin ovatkin. Oma työ vie aika lailla mehut eikä terveyskään ihan priimaa ole.

Ymmärrettävää, jos jaksamisen ja terveyden kanssa on ongelmia.

Mutta välttämättä kaikki isovanhemmat eivät kehtaa myöntää, ettei jaksaminen ole enää samanlaista kuin nuorena vaikka terveys olisikin ikäisekseen hyvää. Sitten se näyttäytyy jotenkin itsekkyytenä, kun haluaa tehdä asioita, jotka auttavat palautumaan esim työviikosta.

Ihmissuhteet ovat aina hankalampia, ellei pystytä puhumaan avoimesti asioista. Syntyy paljon jännitteitä, jos vain oletetaan kaikenlaista eikä puhuta ajatuksista ääneen.

Olen samaa mieltä. Mutta toisaalta ymmärrän. Vanhempi joutuu kätkemään oman väsymyksensä ja tinkimään lapsensa hyväksi jaksamisensa kustannuksella monet, monet kerrat. Ei se ihme ole, että rooli voi jäädä päälle vaikka lapset aikuistuvat. Ja lapsetkin voivat ajatella sen oman vanhemman olevan jotenkin kaikkivoipa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olin ainakin ihan kohtuullinen vanhempi. Isovanhemmuuteen en kyllä ole enää jaksanut panostaa. Toki käyn synttäreillä ja jos on pakkorakoja, esim vanhempien pitää päästä lääkäriin tms, voin muutaman tunnin hoitaa. Mutta muutoin en yksinkertaisesti jaksa enää olla ja touhuta pikkulasten kanssa, niin suloisia kuin ovatkin. Oma työ vie aika lailla mehut eikä terveyskään ihan priimaa ole.

Ymmärrettävää, jos jaksamisen ja terveyden kanssa on ongelmia.

Mutta välttämättä kaikki isovanhemmat eivät kehtaa myöntää, ettei jaksaminen ole enää samanlaista kuin nuorena vaikka terveys olisikin ikäisekseen hyvää. Sitten se näyttäytyy jotenkin itsekkyytenä, kun haluaa tehdä asioita, jotka auttavat palautumaan esim työviikosta.

Ihmissuhteet ovat aina hankalampia, ellei pystytä puhumaan avoimesti asioista. Syntyy paljon jännitteitä, jos vain oletetaan kaikenlaista eikä puhuta ajatuksista ääneen.

Olen samaa mieltä. Mutta toisaalta ymmärrän. Vanhempi joutuu kätkemään oman väsymyksensä ja tinkimään lapsensa hyväksi jaksamisensa kustannuksella monet, monet kerrat. Ei se ihme ole, että rooli voi jäädä päälle vaikka lapset aikuistuvat. Ja lapsetkin voivat ajatella sen oman vanhemman olevan jotenkin kaikkivoipa.

Totta tuokin. Kiitos, kun jaoit tämän näkökulman keskustelussa.