Hukkumisesta

Okei.

Jos lihakset väsyy ja elimistö uupuu, ihminen painuu pinnan alle väkisin. Jalat ei pysy pinnalla vaan menee kohti pohjaa, ja ihminen on seisoma-asennossa, josta ei pääse uima-asentoon tai kellumaan. Siitä vajoaa alas niin että ensin suu menee veden alle ja sitten silmät ja koko päälaki. Hyväkään uimari ei vaan pysy pinnalla.

T. Yksi melkein hukkunut, joka ei edes tuntenut väsymystä vaan vain vajosi veden alle.

Kaksi asiaa. Ensimmäinen on panikoituminen. Jos on kauhuissaan ei välttämättä tule edes mennä mieleen kellumaan, ja jos vaikka yrittäisikin, se on vaikeaa jos ei ole rentoutunut vaan jäykkänä pelkää hukkumista. 

Toinen juttu on, että ihmisten joilla on hyvin alhainen rasvaprosentti voi olla mahdoton kellua pelkästään passiivisena oleskellen niin, että nenä jää vedenpinnan yläpuolelle. Huomasin tämän itsekin kun laihduin 85 kilosta 55 kiloon: 85-kiloisena kelluin jopa pystyasennossa niin että nenä jäi vedenpinnan yläpuolelle, kun 55 -kiloisena vain selälläni ja sittenkin niin vähän vedenpinnan yläpuolella että pienikin aallonväre heittää suuhun ja nenään vettä. Nainen jolla normaali, ei siis huippu-urheiljan, rasvaprosentti yleensä kyllä jotenkuten fysiologisesti kelluu, mutta lihaksikas vähärasvainen mies ei välttämättä ensinkään.

No olen kyllä miettinyt usein ihan samaa. Että jos loppuu voimat niin pahasti, että hukkuu, niin eikö ihminen pysty hetken olemaan vaikka ihan paikoillaan ja kevyesti yrittää liikutella vähän "eviään" ? Jatkaa uimista sitten, kun voimia palaa takaisin. Vai tuleeko siinä joku pakokauhureaktio, joka saa vaan yrittämään entistä enemmän ja paniikissa sitten kuluttaa ne voimansa totaalisen loppuun ?

Kun aikoinaan olin kovakin uimari, opettelin uimaan ihan vain pelkillä jaloilla tai ihan vai käsillä pitkiäkin matkoja. Se oli mulla ihan treeninä sen takia, jos tulee jalkaan vaikka isompikin suonenveto. Meinaan olen kuullut, että siitäkin syystä saattaa hukkua. Ja taipumusta itselläni suonenvetoihin...

Kellumisen voi kyllä laihempikin oppia. Itse kellun 168 senttisenä ja 95 kilon painoisena erittäin helposti, mutta myös parikymppinen tyttäreni 165cm/45kg osaa kellua. On muuten uimaopettaja.

Jos väsyttää uida, en ui. Ei pinnalla pysyminen ole mitenkään vaikeaa vaikkei olisi edes selällään. Olet vaan paikallaan. Ymmärrän jos on kauheat aallot jotka paiskautuu naamaan että vetää vettä henkeen mutta kuinka todennäköistä se täällä Suomessa on... Eikä semmosella aallokolla ole mitään asiaa edes uimaan.

Itse opin kellumaan samana vuotena kuin uimaan. Painoni ei ole kelluntaan vaikuttanut ollenkaan, lapsena kelluminen onnistui helposti, samoin nuorena aikuisena 50 kg ja nyt monta kymmentä vuotta myöhemmin 90 kg. Kellun aika usein matkoilla meressä/altaassa ja välillä etenen liikuttamalla hitaasti käsiä. Voimia ei vaadi yhtään ja mukava keino rentoutua.

Vierailija kirjoitti:

Jos lihakset väsyy ja elimistö uupuu, ihminen painuu pinnan alle väkisin. Jalat ei pysy pinnalla vaan menee kohti pohjaa, ja ihminen on seisoma-asennossa, josta ei pääse uima-asentoon tai kellumaan. Siitä vajoaa alas niin että ensin suu menee veden alle ja sitten silmät ja koko päälaki. Hyväkään uimari ei vaan pysy pinnalla.

T. Yksi melkein hukkunut, joka ei edes tuntenut väsymystä vaan vain vajosi veden alle.

Huh, ei ole tullut mieleenkään että noinkin voi käydä, ettei edes tunne väsymystä vaan vajoaa. Olen aina itse juuri turvannut siihen että kyllä lihaksissa alkaa tuntua jos alkaa mennä maitohapoille ja sitte vaan kellutellen lepoa hetki. Tähän luottaen olen harrastanut melko pitkiäkin uinteja vaikken mikään loistavan tekninen uija olekaan, esim. mökillä usein tykkään uida järven vastarannalle ja takaisin, matkalla tarvitsen monen monta kelluntalepoa ja selkäuintipätkää pelkästään jaloilla potkutellen.

Suomen vesissä hukkuminen edellyttää alkoholia, sairaskohtausta, uimataidottomuutta tai ääretöntä typeryyttä.

Koskahan se menee jakeluun, että luonnonvesissä uidaan rannan suuntaisesti?

Luulen että syynä on paniikki. Kun tuntee voimiensa loppuvan, ei paniikin takia säätele yhtään ja kuluttaa viimeisetkin nopeasti. Olen myös kuullut tuon, että ihminen menee väkisin pystyasentoon ennen hukkumistaan. Mistähän tämä johtuu?

Näppituntumalla sanon, että miehet yliarvioi uimataitonsa raskaasti.

Näkyneekö hukkumistilastoissa?

Omakohtainen kokemus meressä etelämmässä kuin Itämeri. Tyyni ilta uin lenkkiä rannansuuntaisesti ja ajauduin pois päin rannasta että jalat eivät ylettäneet pohjaan. Hengästytti ja veden paine ei antanut ottaa happea kunnolla, silmissä sumeni ja tosiaan olin pystyasennossa ja sain mulittua sille kelluvalle tönikälle jossa jalat osuu maahan et voin sanoa sen että äkkiä tulee väsymys ja jos hengästyy nii ei hyvä meressä ainakaan ei minun rintakehä sanut liikuttua ja taju melkein läks. Ei tullut kelluminen mieleen kun ei henkeä saa.

Vierailija kirjoitti:

Omakohtainen kokemus meressä etelämmässä kuin Itämeri. Tyyni ilta uin lenkkiä rannansuuntaisesti ja ajauduin pois päin rannasta että jalat eivät ylettäneet pohjaan. Hengästytti ja veden paine ei antanut ottaa happea kunnolla, silmissä sumeni ja tosiaan olin pystyasennossa ja sain mulittua sille kelluvalle tönikälle jossa jalat osuu maahan et voin sanoa sen että äkkiä tulee väsymys ja jos hengästyy nii ei hyvä meressä ainakaan ei minun rintakehä sanut liikuttua ja taju melkein läks. Ei tullut kelluminen mieleen kun ei henkeä saa.

Ja tosiaan äänetöntä touhua on tuo selviytyminen kun tajuaa tilanteen. Muut eivät olleet huomanneet mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kellumisen voi kyllä laihempikin oppia. Itse kellun 168 senttisenä ja 95 kilon painoisena erittäin helposti, mutta myös parikymppinen tyttäreni 165cm/45kg osaa kellua. On muuten uimaopettaja.

Hui miten laiha tytär!

Läheltä piti -tilanne Välimerellä.

Oltiin Nizzassa. Aallokko oli korkea. Nautin aalloista aikani. Sitten päätin mennä rannalle ystävien luo.

Se ei ollutkaan helppoa. Säännöllisin väliajoin tuli voimakas aalto, joka vetäisi minut takaisin merelle. En säikähtänyt, olen vahva uimari. Hämmästyin kyllä. En ollut moista ennen kokenut. Otin rauhallisesti spurtin, mutta kun ehdin melkein rantaan ja seisaalleni, minut imaistiin jälleen merelle.

Tunsin itseni puoliksi noloksi. En halunnut huutaa apua, heilutin vain kättä kavereille. He vilkuttivat takaisin.

Päätin kokeilla vielä kerran. Uin rantaan ja konttasin kivitöyräälle valuen vain muutaman metrin taaksepäin. Sen aallon mentyä uin niin kauas rantaan että vatsa raapi hiekkaa, nousin tärisevin jaloin kävelemään.

Meri on turkoosininen

Hitaasti kellun ja nautiskelen

Tuskin edes muistaisin

mitä tänne pakenin

Ajantajun kadotin

Syvemmälle vajosin

Vierailija kirjoitti:

Läheltä piti -tilanne Välimerellä.

Oltiin Nizzassa. Aallokko oli korkea. Nautin aalloista aikani. Sitten päätin mennä rannalle ystävien luo.

Se ei ollutkaan helppoa. Säännöllisin väliajoin tuli voimakas aalto, joka vetäisi minut takaisin merelle. En säikähtänyt, olen vahva uimari. Hämmästyin kyllä. En ollut moista ennen kokenut. Otin rauhallisesti spurtin, mutta kun ehdin melkein rantaan ja seisaalleni, minut imaistiin jälleen merelle.

Tunsin itseni puoliksi noloksi. En halunnut huutaa apua, heilutin vain kättä kavereille. He vilkuttivat takaisin.

Päätin kokeilla vielä kerran. Uin rantaan ja konttasin kivitöyräälle valuen vain muutaman metrin taaksepäin. Sen aallon mentyä uin niin kauas rantaan että vatsa raapi hiekkaa, nousin tärisevin jaloin kävelemään.

Jep meri voi yllättää  ja aallot etenkin, pitää olla varovainen muksujenkin kanssa kun ovat siinä rannalla uimapatjoila ettei aalto vie. Sen huomasin kanarialla kun poika istui haipatjan selässä niin sai pitää kyllä kiinni melko lujaa. Ja ite käyn vaan siin ekoissa aalloissa jos mereen menen.

Vierailija kirjoitti:

Läheltä piti -tilanne Välimerellä.

Oltiin Nizzassa. Aallokko oli korkea. Nautin aalloista aikani. Sitten päätin mennä rannalle ystävien luo.

Se ei ollutkaan helppoa. Säännöllisin väliajoin tuli voimakas aalto, joka vetäisi minut takaisin merelle. En säikähtänyt, olen vahva uimari. Hämmästyin kyllä. En ollut moista ennen kokenut. Otin rauhallisesti spurtin, mutta kun ehdin melkein rantaan ja seisaalleni, minut imaistiin jälleen merelle.

Tunsin itseni puoliksi noloksi. En halunnut huutaa apua, heilutin vain kättä kavereille. He vilkuttivat takaisin.

Päätin kokeilla vielä kerran. Uin rantaan ja konttasin kivitöyräälle valuen vain muutaman metrin taaksepäin. Sen aallon mentyä uin niin kauas rantaan että vatsa raapi hiekkaa, nousin tärisevin jaloin kävelemään.

Samoja kokemuksia Nizzan rannalta. Ranta on tosiaan petollinen, aallot ovat suhteellisen voimakkaat ja rantaan on vaikea tulla, kun pikkukivet pettävät jalkojen alla, aaltojen vetäessä niitä takaisin merelle. Ihmettelen, miten pienet lapset pääsevät rantaan takaisin, kun aikuisellakin on vaikeaa.

Minä osaan uida kohtalaisesti, mutta en kellua. Jos yritän niin vajoan jalat edellä hitaasti pohjaan.

En itse osaa uida muuta kuin selällään eli kellua ja liikuttaa käsiä. Olen ajatellut, että jos joudun joskus vedessä vaaraan, niin teen noin, mutta eihän se välttämättä hätätilanteessa onnistu. Lapsena mulle kävi uimahallissa kerran niin, että jouduin liian syvään kohtaan allasta enkä muiden uimarien aiheuttaman virtauksen vuoksi meinannut päästä takaisin matalampaan kohtaan. Yritin vaan paniikissa pompautella itseäni takaisinpäin.

Tuli mieleen, että ehkä hukkumistilanteita varten pitäisi harjoitella (samalla tavalla kuin vaikkapa koulussa harjoiteltiin luistelussa kaatumista) uimakoulussa. Ei nyt tietenkään oikeasti hukuteltaisi ketään vaan harjoiteltaisiin nopeaa kellumaan ryhtymistä.