Lapsellani diagnosoitiin keskivaikea masennus. Lapsi sai lääkityksen. Onko täällä muita masentuneen lapsen äitejä??

laidasta laitaan, esim. mitä ollaan tehty niin väärin että, tällaista on tapahtunut.

Ystävät ovat olleet huolissaan ja lapsen kummien kanssa ollaan asioista puhuttu, lapsi oli hyvin pienestä pitäen jo kovin itkuinen ja ailahteleva ja ns. oireet vain paheni vuosien varrella.

Mutta nyt on toiveet korkealla, kaiken sen jälkeen kun mielessä on käynyt jo sekin että, menettää lapsen tavalla tai toisella. Rakastan lastani, kaikkia lapsiani yli kaiken vaikka heitä useampi onkin ja aika moneen suuntaan pitää ehtiä rakkautta ja huomiota antamaan.



Eniten odotamme että, lapsemme löytää iloisuuden elämästään.



Kiitos vielä kaikille, tämäkin antaa voimia jaksaa. Ap

Tyttö vai poika?

Diagnoosiin johtaneet oireet?



Ihan mielenkiinosta kysyn... Miten lapsi itse reagoi tähän sairauteensa?

Meillä epäilynä; kyseessä 14v tyttö.

istuuko lapsi sohvalla tyhjä ilme silmissä vai miten ihmessä?

mielessä kuin haukka, koska mulla itsellä on ollut mielenterveysongelmia. Itselleni on ollut hirveän tärkeää se, että luen netistä kaiken mitä vaan saan käsiin mielenterveyshäiriöistä ja niitten synnystä jne. Ja myös kasvastuksesta. Auttaa paitsi suhtautumaan omaan tilanteeseen, myös lapseen. Ja mikä parasta, tieto ei ole lisännyt tuskaa vaan siitä on ollut aidosti apua. Ainakin olen onnistunut persoonallisuushäiriöstäni huolimatta kasvattamaan ainakin toistaiseksi iloisen ja onnellisen lapsen, joka saa jopa kehuja tasapainoisuudestaan. Mikä on enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut toivoakaan. Eli tsemppiä, ja ota selvää asioista! Se auttaa!

Lapsi alkoi oireilla jo viisi vuotiaana. syrjään vetäytyvä, kiukkuinen, agressiivinen, kasteluongelmaakin on. Hyvin räjähdysherkkä. Poika jäi kiinni varastamisesta, tästä on aikaa nyt reilut kolme vuotta. Poika oli todella hankala, ollut jo monta vuotta. Otin yhteyttä kasvatusneuvolaan. Lapselle tehtiin paljon testejä, adhd suljettiin pois.



Saimme lähetteen lasten psykiatrian poliklinikalle, siellä käyntejä vuoden verran ja sitten uudet testit, poika uhkasi itsemurhalla pari kuukautta sitten. Lapsi oli poikaryhmässä vajaan vuoden.

Eli pitkät tutkimukset, tarkat ja perusteelliset.

Lapsi täyttää kaikki kriteerit masennuksen diagnosointiin, aloitettiin lääkitys ja lapsi sai lähetteen musiikkiterapiaan, tällä pyritään siihen että, lapsi saisi puettua sanoiksi tunteensa, pahan olonsa. Ap

ennen kuin sitten äidilleni tunnustin että mä en enää jaksa... pääsin terapiaan ja sain lääkityksen... auttoi.

tai vuorovaikutustanne, vaiko vain lasta? Onko teillä muita lapsia joilla ei ole masennusta. Voin vaan kuvitella miten rankkaa toi on. Jos ei tiedä onko syy elimellinen vai kasvatuksessa vai geeneissä vai mikä...

Kaikkea hyvää pojallesi ja teille!

Sanoisin, että vanhempana olkaa lapsenne tukena kaikilla mahdollisilla tavoilla. Meillä perheessä asia käsiteltiin aika olankohauksella, tai sitä ei siis osattu käsitellä ollenkaan. Itsestäni tuntuu, että olisin saattanut parantua paremmin jos olisin saanut perheeltäni tukea, vaikka en sitä pyytänytkään.

jaksamista sinulle ap ja kaikkea hyvää!

Minulla ja lapsella on vuorovaikutusongelma, joka on syntynyt vuosian varrella kun lapsi on ollut niin " haastava"

Minä paloin loppuun kesällä, romahdin alas kovaa ja korkealta.

Olen tehnyt töitä paljon myös itseni kanssa, olen myöntänyt oman heikkouteni myös siellä tapaamisissa. Perheessämme on useampi lapsi ja he ovat vuorovaikutustaidoiltaan ok.



Olen miettinyt monia asioita jotka olisivat voineet vaikuttaa lapseni kehitykseen, mitään poikkeavaa ei ollut raskaudesa eikä synnytyksessä.

Lapsi on 10 kuisena saanut iskun päähän pudottuaan pöydältä, silloin esim. päätä ei kuvattu.



Nyt on helpottunut olo kun asiaa on tutkittu siis useampi vuosi ja lapseni saa apua.

Olen ajatellut monesti että, minä revin voimat jaksamiseen vaikka selkärangastani mutta lapseni oloa pitää saada paremmaksi.



Lapseni on ollut aika ajoin hoitomyöntyväinen ja aika ajoin vihainen asiasta, mutta kun käytiin lukuisten tutkimusten valmistuttua sitten toistamiseen lääkärin vastaanotolla, lapsemme oli myös helpottunut kun saa apua.

Hän ei tietoisesti käyttäydy niin kuin käyttäytyy vaan hänen on kertakaikkiaan vaan niin kamalan paha olla, hänellä ei ole kavereita, hän on kovin yksinäinen ja pahinta kaikessa on se ettei hän antaudu keskusteluun. Ap

Tämä on ollut prosessi jossa on monet itkut itketty, niin lapsi kuin minäkin.

Se että lapseni uhkasi tappaa itsensä oli pahinta kaikesta, ja todella, hän olisi sen kyennyt tekemään jos olisi halunnu. Työkaverini sai minut itkemään kun kysyi " pokkana" otitko sen uhkauksen tosissasi =((



Silloin olin niin vihainen, kuinka ihminen, ihminen joka ei tunne lastani voi edes kysyä tuollaista =( ei tiedä millaisia raivokohtauksia lapseni on saanut, ei tiedä miltä tuntuu soittaa omat vanhemmat apuun kun tilanne karkaa käsistä.

Silloin soitin välittömästi töihin etten tule seuraavana aamuna töihin.

Ap

Olisiko työkaverisi pitänyt mielestäsi olla " tahdikkaampi" ? Varmasti häneltä ihan viaton kysymys...

Vähän niin kuin siltä että, hän vähätteli asiaa naureskellen. Ap

helpoimmista lapsista jotka saattavat riidan tullen sanoa tuollaisia ihan huulena?

Vierailija:

Vähän niin kuin siltä että, hän vähätteli asiaa naureskellen. Ap

Olen siis tuo persoonallisuushäiriöinen, ja paranemisessa on ihan oleellisen tärkeää ainakin aikuiselle (ja miksei lapsellakin) että diagnoosi tulee oikein. Silloin tietää, mitä hoidetaan ja mistä se johtuu, eikä vaan sokeasti hoideta. Mulla on vuosien varrelta niin järkyttäviä kokemuksia erilaisten psykiatrian ammattilaisten ammattitaidon ja ennen kaikkea ajan puutteesta, että olen todennut että on pakko tietää itse paljon että voi luottaa. Ja tämä ei ole mitään persoonallisuushäiriöisen paranoiaa (josta en onneksi kärsi :), vaan ihan fakta. Ota selvää mielenterveyden järkkymisen perusteista niin hyvin kuin voit. Ainakaan siitä ei ole sulle haittaa.

ja siellä ollaan pengottu asiat juurta jaksain. Lapsi on saanut ja saa hyvää hoitoa kokonaisvaltaisesti. Ihan hetken mielijohteesta sitä lääkitystä ei todellakaan aloitettu. Kiitos kuitenkin. Ap

Vaikuttaa siltä että lapsella on kaikesta huolimatta asiat niin hyvin kuin ne voi tässä tilanteessa olla. Aika hassulta tuntuu ajatus, ettei nuo ponnistukset jossain vaiheessa tuottaisi tulosta. Löytyy sopiva lääkitys ja terapia rupeaa puremaan ja lapsi kypsyy ja oppii tapoja hallita pahaa oloaan parammin. Siihen asti tsemppiä...