Minun on vaikea ymmärtää sitä, että jotkut kokevat koiran ulkoiluttamisen hankalaksi. Miksi?
Sehän on yksi parhaimmista asioista. Eri asia fyysisesti rajoittuneet.
Kommentit (16)
Etkö pääse ulos ilman koiraa, vai miksi se on parasta? Itse koen sen hankalana, koska se pitää tapahtua tiettyyn aikaan ja joka ikinen päivä säässä kuin säässä, myös sairaana jne.
1. Aamulla pitäisi herätä paljon nykyistä aiemmin
2. Pitää ensin lähteä koiran kanssa rönttävaatteissa talvella tai sateella ulos, vasta sen jälkeen toimistovaatteet päälle. Aikaa kuluu.
3. Töiden jälkeen pitää tulla suoraan töistä ulkoiluttamaan taas koiraa, ei voi mennä kampaajalle tms.
4. Illalla suihkun jälkeen pitää vielä pukea ja läteä koiran kanssa kylmään pakkaseen talvella
Ei sopi mun pirtaan
Tykkään nukkua 12 tunnin yöunia, enkä nuku niin hyvin kun tiedän että toisen hampaat siellä kelluu mun takia. Ja sitten ennen aamupalaa pitää lähteä ulos ja noukkia toisen paskaa. Ei vaan ole nautinnollista.
Kauniilla säällä virkeänä, ravittuna ja kiireettä vapaaehtoisesti huvikseen koiran kanssa tallustelu on mukavaa. Mutta 90% ajasta se ei ole sellaista. On ollut koiria hoidossa, mutta omaa en kyllä viitsi hommata vaikka mukavia eläimiä ovatkin.
Toivon todella että noilla aiemmilla kommentoijilla ei sitä koiraa ole kun on noin ”vaikeeta”.
Omistaja voi olla iäkäs tai sairas.
Ystäväni kävi ulkoiluttamassa heikkokuntoisen naapurin koiraa töiden jälkeen. Aamupäivällä koira pissasi kylpyhuoneen viemäriin. Minä olisin varmaan ilmoittanut eläinsuojeluyhdistykseen eläinparasta, vaikka tunsin myötätuntoa vanhusta kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Toivon todella että noilla aiemmilla kommentoijilla ei sitä koiraa ole kun on noin ”vaikeeta”.
No ei olekaan. Miksi ihmeessä ottaisin sellaisen riesakseni?
Rajoittaa ja aikatauluttaa elämää. En ulkoile talvella enkä sateella, joten miksi haluaisin tehdä sitä koiran kanssa. Talvella on aamulla ja illalla pimeää ja kylmää, liukasta ja märkää. Töiden jälkeen kiireellä kotiin koiran takia. Illalla vielä yöpaitapäällä ulos tuuleen ja tuiskuun. Ehei, minä lyön klapia pesään ja nautin takkatulen lämmöstä.
Minulla ei ole koiraa, siksi se on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Tykkään nukkua 12 tunnin yöunia, enkä nuku niin hyvin kun tiedän että toisen hampaat siellä kelluu mun takia. Ja sitten ennen aamupalaa pitää lähteä ulos ja noukkia toisen paskaa. Ei vaan ole nautinnollista.
Kauniilla säällä virkeänä, ravittuna ja kiireettä vapaaehtoisesti huvikseen koiran kanssa tallustelu on mukavaa. Mutta 90% ajasta se ei ole sellaista. On ollut koiria hoidossa, mutta omaa en kyllä viitsi hommata vaikka mukavia eläimiä ovatkin.
Hassusti sanottu tuo "toinen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon todella että noilla aiemmilla kommentoijilla ei sitä koiraa ole kun on noin ”vaikeeta”.
No ei olekaan. Miksi ihmeessä ottaisin sellaisen riesakseni?
Hyvä. Ärsyttää vaan sellaiset ihmiset ketkä niitä hankkii ja sit ei haluta/jakseta hoitaa.
Aamulla ulkoilutan koiran omien ja lasten aamutoimien lisäksi. Tuntuu työläältä ja vähentää uniaikaa. Töiden jälkeen pitää kiiruhtaa kotiin ja hoitaa äkkiä koiran ulkoilutuksen lisäksi lapsille ruoka ja roudata lapsia harrastuksiin, siivota ja pyykätä. Illalla viimeisenä taas ulos, kun iltatoimet on hoidettu. Huh, ikinä en olisi ottanut koiraa jos olisin osannut ennustaa jääväni yh:ksi, joka käy kokopäiväduunissa, mutta niin siitä vaan on pidettävä huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tykkään nukkua 12 tunnin yöunia, enkä nuku niin hyvin kun tiedän että toisen hampaat siellä kelluu mun takia. Ja sitten ennen aamupalaa pitää lähteä ulos ja noukkia toisen paskaa. Ei vaan ole nautinnollista.
Kauniilla säällä virkeänä, ravittuna ja kiireettä vapaaehtoisesti huvikseen koiran kanssa tallustelu on mukavaa. Mutta 90% ajasta se ei ole sellaista. On ollut koiria hoidossa, mutta omaa en kyllä viitsi hommata vaikka mukavia eläimiä ovatkin.
Hassusti sanottu tuo "toinen".
Olisko "jonkun" ollut parempi? Silloinhan se kuulostaisi kuin noukkisin jonkun randomin paskaa siellä. Enkä minä siellä omaakaan paskaa nouki, silloinhan se on jonkun toisen. Ihan normaalia suomen kieltä.
On varmasti vaikea elämä, jos tämänkin asian ymmärtäminen on niin hankalaa.
Ei se varmaan sellaiselle ylivoimaista olekaan joka haluaa pitää koiraa lemmikkinä ja saa siitä iloa. Jos lemmikistä ei saa jotain (hyvää mieltä, ystävyyttä, merkitystä arkeen) niin ei jaksa niitä "vaikeampia" puoliakaan.
Oispa koira.