Psykiatrisessa hoidossa kehotettiin vahvistamaan toimivaa ja keskittymään siihen. Mutta mistä tietää mikä on se toimiva, jota pitäisi vahvistaa?

Kaipaisin tähän muiden näkemyksiä. Toiminta on nimittäin aivan erilaista sen mukaan yrittääkö pyrkiä pitämään yllä nykytilaa parhailta osin vai pyrkiä muuttamaan olosuhteita sellaisiksi, joissa olisi itsellä helpompi olla (oma persoona toimisi paremmin).

Sekä että.

Jos olosuhteita voi muuttaa paremmiksi, miksi kannattaisi jättää se tekemättä?

Vierailija kirjoitti:

Sekä että.

Mutta voiko siinä tapauksessa tietää muuten kuin jälkikäteen tulosten perusteella onko onnistunut toimimaan tämän ohjeen mukaisesti? Usein tilanteet tuntuvat sekavalta etkä tiedä mikä on paras toimintatapa.

Sekä että tilanteen mukaan. Sen tarkemmin ei voi näin yleisesti vastata. Pääsisitkö keskustelemaan asiasta yksityiskohtaisemmin jonkun luotettavan ja sinun kannaltasi toimivan terapeutin, muun mielenterveysalan ammattilaisen, papin, diakonin tms. kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Jos olosuhteita voi muuttaa paremmiksi, miksi kannattaisi jättää se tekemättä?

Se tarkoittaa usein sitä, että joudut jättämään taaksesi myös jotain sellaista, joka olisi ollut toimivaa (mutta ei ehkä vain riittävissä määrin). Ja muutokset vaativat voimia ja aikaa. Jälkikäteen et tiedä olisivatko asiat myös itsestään saattaneet muuttua jollain tavalla paremmiksi, joten joudut jatkamaan elämää tämän epävarmuuden kanssa uusissa olosuhteissa. Et saa ikinä tietää miten olisi käynyt jos olisit valinnut toisen toimintatavan. Joten on vain mielenrauhansa säilyttääkseen luotettava siihen, että näki asiat riittävän selkeässä valossa päätöstä tehdessään.

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.»

Vierailija kirjoitti:

Sekä että tilanteen mukaan. Sen tarkemmin ei voi näin yleisesti vastata. Pääsisitkö keskustelemaan asiasta yksityiskohtaisemmin jonkun luotettavan ja sinun kannaltasi toimivan terapeutin, muun mielenterveysalan ammattilaisen, papin, diakonin tms. kanssa?

Pappi mielenterveyden hoitajana nyt on sama kuin joulupukki. Hankkiudu ap jonkin sellaisen tahon pakeille joka on oikeasti lukenut psykologiaa. Se ei teologin opintoihin kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.»

Ja tähänkään ei mitään mielikuvitushahmoja tarvita, että kykenee hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat.

Vierailija kirjoitti:

Sekä että tilanteen mukaan. Sen tarkemmin ei voi näin yleisesti vastata. Pääsisitkö keskustelemaan asiasta yksityiskohtaisemmin jonkun luotettavan ja sinun kannaltasi toimivan terapeutin, muun mielenterveysalan ammattilaisen, papin, diakonin tms. kanssa?

Käynnit ovat niin lyhyitä ja harvassa, että paljon merkittäviä asioita jää käsittelemättä psykiatristen sairaanhoitajien vaihtuessa. Tämä on haastava vaihe, koska käyn nyt jotain selvää muutosta läpi eivätkä entiset toimintamallit ihmissuhteissa enää toimi yhtä hyvin.

Kannattaa kysyä siltä joka ohjeen antaa siinä hetkessä kun se annetaan.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kysyä siltä joka ohjeen antaa siinä hetkessä kun se annetaan.

Liian myöhäistä. Käsittääkseni kyse oli toimivan vuorovaikutuksen lisäämisestä. Oman hyvinvoinnin ylläpito voi silti tarkoittaa sitä, että ihmissuhteita on myös uskallettava jättää taakse. Aina pelkästään toimiviin osiin keskittyminen ihmissuhteissa ei riitä synnyttämään henkistä hyvinvointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.»

Ja tähänkään ei mitään mielikuvitushahmoja tarvita, että kykenee hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat.

Riippuu ihmisestä kokeeko rukoilusta hyötyvänsä vai ei.

Vielä kommentteja tähän? Monien ohjeiden huono puoli on siinä, että niiden tulkinta on hyvin hankalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.»

Ja tähänkään ei mitään mielikuvitushahmoja tarvita, että kykenee hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat.

Riippuu ihmisestä kokeeko rukoilusta hyötyvänsä vai ei.

Kyllä trauma kannattaa siitä huolimatta käydä tuoyimassa perusteellisesti mielenterveyden ammattilaisen (huom, ei papin tms ko asioista tietämättömän kanssa) luona, esim kognitiivisella käyttäytymisterapialla mikäli aiheutaa arkeen paljonkin ongelmia. Rukoilun voi ottaa halutessaan siihen mukaan lisäksi, mutta pelkästään joku rukoilu on yhtä kuin, että leikkii ettei koko traumaa ole :/

*hoitamassa

Olen tuntenut viime aikoina halua ottaa etäisyyttä moniin ihmisiin selvittääkseni ajatuksiani. En kuitenkaan tiedä onko tämä sitä toimivan vahvistamista vai masennuksen oire. Voiko se olla molempia? Asiat harvoin ovat kovin yksiselitteisiä. Eikö lopulta tulos ratkaise sen, onko toiminta ollut järkevää vai ei? Ja senhän näyttää ainoastaan aika.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kysyä siltä joka ohjeen antaa siinä hetkessä kun se annetaan.

Aina kaikkia kysymyksiä ei osaa kysyä juuri samalla hetkellä, kun jonkun ohjeen saa. Hyvältäkin kuulostava ohje voi vaatia pureskelemista jälkikäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.»

Ja tähänkään ei mitään mielikuvitushahmoja tarvita, että kykenee hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat.

Riippuu ihmisestä kokeeko rukoilusta hyötyvänsä vai ei.

Kyllä trauma kannattaa siitä huolimatta käydä tuoyimassa perusteellisesti mielenterveyden ammattilaisen (huom, ei papin tms ko asioista tietämättömän kanssa) luona, esim kognitiivisella käyttäytymisterapialla mikäli aiheutaa arkeen paljonkin ongelmia. Rukoilun voi ottaa halutessaan siihen mukaan lisäksi, mutta pelkästään joku rukoilu on yhtä kuin, että leikkii ettei koko traumaa ole :/

Olen hoidon piirissä. Eikö papeilla silti olisi velvollisuus ohjata ihminen eteenpäin, jos jonkun oireilu vaikuttaisi siltä, että terveydenhuollon ammattilaisten näkemyksiäkin kaivattaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.»

Ja tähänkään ei mitään mielikuvitushahmoja tarvita, että kykenee hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat.

Riippuu ihmisestä kokeeko rukoilusta hyötyvänsä vai ei.

Kyllä trauma kannattaa siitä huolimatta käydä tuoyimassa perusteellisesti mielenterveyden ammattilaisen (huom, ei papin tms ko asioista tietämättömän kanssa) luona, esim kognitiivisella käyttäytymisterapialla mikäli aiheutaa arkeen paljonkin ongelmia. Rukoilun voi ottaa halutessaan siihen mukaan lisäksi, mutta pelkästään joku rukoilu on yhtä kuin, että leikkii ettei koko traumaa ole :/

Olen hoidon piirissä. Eikö papeilla silti olisi velvollisuus ohjata ihminen eteenpäin, jos jonkun oireilu vaikuttaisi siltä, että terveydenhuollon ammattilaisten näkemyksiäkin kaivattaisiin?

Se varmaan riippuu papista kuinka täyspäinen olisi, eikö joku tehnyt henkien manaustakin kirkossa tässä nyt ihan 2000-luvun puolella :D Papit ei siis tosiaan ole mitään ihmisen mielenterveyden ammattilaisia, kannattaa kurkata millaisia kursseja teologit, papin tutkinnon suorittavat tarvitsevat.