Lue keskustelun säännöt.
Tuoko perinnönjako ihmisistä esiin pahimmat puolet?
Kommentit (20)
Ainakin ihmisten ahneus ja röyhkeys tulee silloin parhaiten esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän suvussa pahimipia riidanhaastajia ovat olleet ne sukuun naidut, jotka eivät ole edes oikeutettuja perintöön. Välit poikki täälläkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo. Ja mitä pienempi perintöosuus on tulossa, sitä antaumuksellisemmin siitä riidellään. Meni aivan sairaaksi, kun perintönä oli puolimätä mökinrähjä hevonperseessä ja osakkaina oli yhden sisaruksen jäljiltä kolme perikuntaa, joista yksi sisaruksen ja kaksi hänen lastensa. Kaikkien taisteluiden jälkeen suurin käteen jäänyt osuus paikan myynnin jälkeen oli vajaan satasen, mutta menipähän suvun välit poikki monella suunnalla.
Juuri tällaista :D
Toivottavasti ei. Mieheni isä kuoli jokunen kk sitten. Ennen menestynyt liikenies jätti jälkeensä jättisotkun, jota lapsensa nyt selvittelevät. Perittävää ei ole, hyvä kun ei maksajiksi jouduta, mutta osan sisaruksista on tätä tosi vaikea käsittää ja hyväksyä. Tää voi mennä vielä tosi rumaksi.
Ei se ole ajneutta eikä röyhkeyttä, se on reakto suruun, ahdistukseen ja vanhoihin vääryydentunteisiin. Ei välttämättä ”pahinta” näissä ihmisissä, vaan ihan inhimillinen piirre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole ajneutta eikä röyhkeyttä, se on reakto suruun, ahdistukseen ja vanhoihin vääryydentunteisiin. Ei välttämättä ”pahinta” näissä ihmisissä, vaan ihan inhimillinen piirre.
Mitä kannattaisi sitten tehdä, jos joku heittäytyy hankalaksi perinnönjaossa? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole ajneutta eikä röyhkeyttä, se on reakto suruun, ahdistukseen ja vanhoihin vääryydentunteisiin. Ei välttämättä ”pahinta” näissä ihmisissä, vaan ihan inhimillinen piirre.
Mitä kannattaisi sitten tehdä, jos joku heittäytyy hankalaksi perinnönjaossa? Ap
Mulla on sukulainen, joka juuri tuntee tulevansa väärinkohdelluksi, sovittiin sitten miten tahansa. Tuntuu etsivän jotain ratkaisua, millä voisi hallita, että kaikille tilan osille käy lopulta "hyvin" ja kieltäytyy hyväksymästä, että jostain pitää luopua. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Kummankin vanhemman suvussa on tapeltu käsittämättömän kovaa pienistä asioista, vaikka oikeasti heillä se meni vielä helpolla, kun jonkinlaiset puhevälit jäi, eikä tarvittu juristeja...
Silti se on ollut käsittämätöntä:
- on huudettu elinaikana saaduista lahjoista
- on yritetty varastaa kuolinpesästä jotain sotamuistoa
- on kieltäydytty keskustelemasta yhteisomistuksen purusta ja lyöty luuria korvaan
- yksi on laittanut lehdet täyteen ilmoituksia autosta, jos joku maksaisi enemmän, ettei sisarus saisi liian halvalla hyvää autoa (itse ei halunnut)
- on tapeltu siivouksista
- sitten tapeltu haudanhoidosta, kun yksi haluaisi hoitaa itse vuorovuosina ja muut palvelun. Tämä hoitava asuu lähellä, muut kaukana
Kokemusta kolmesta kerrasta. Sanoisin, että perintötilanteessa konkretisoituu se, millaiset ne välit ovat siihen asti olleet. Ei siinä tilanteessa välit yhtäkkiä parane tai perijät ala huomioimaan toisiaan lempeästi, jos väleissä jokin on hiertänyt. Jokainen miettii omaa parastaan. Ja sitten siihen päälle suruaika, joka on pahimmillaan päällä. Perinnönjako pitäisi voida ulkoistaa ja myös siirtää hippusen myöhemmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kummankin vanhemman suvussa on tapeltu käsittämättömän kovaa pienistä asioista, vaikka oikeasti heillä se meni vielä helpolla, kun jonkinlaiset puhevälit jäi, eikä tarvittu juristeja...
Silti se on ollut käsittämätöntä:
- on huudettu elinaikana saaduista lahjoista
- on yritetty varastaa kuolinpesästä jotain sotamuistoa
- on kieltäydytty keskustelemasta yhteisomistuksen purusta ja lyöty luuria korvaan
- yksi on laittanut lehdet täyteen ilmoituksia autosta, jos joku maksaisi enemmän, ettei sisarus saisi liian halvalla hyvää autoa (itse ei halunnut)
- on tapeltu siivouksista
- sitten tapeltu haudanhoidosta, kun yksi haluaisi hoitaa itse vuorovuosina ja muut palvelun. Tämä hoitava asuu lähellä, muut kaukana
Pistän paremmaksi, miehen isä sai pari tappouhkausta kun yritti saada riitaisen ja sotkuisen jakamattoman pesän pois päiväjärjestyksestä. Hän silloin sanoikin, että jakakaa hänen jälkeensä heti älkääkä jättäkö roikkumaan.
en tule ottamaan vanhempieni perintöä vastaan.
Eivät ole minun rahojani, veli saa koko roskan jos haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kukin taitaa reagoida itselleen ominaisimmalla tavalla. Meillä ei sentään välit menneet, mutta perinnöstä luopuja oli ensimmäisenä haalimassa mieleisensä irtaimistosta hyvissä ajoin ennen perunkirjoitusta.
Ei välttämättä. Vanhempien perinnöt on sulassa sovussa jaettu ja muutenkin hoidettu asiat yhteisymmärryksessä. Olemme kaikki työssäkäyviä aikuisia ja pärjäämme omillamme. Kun emme muutenkaan haali materiaa, ei se ahneus iskenyt tässäkään yhteydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei sentään välit menneet, mutta perinnöstä luopuja oli ensimmäisenä haalimassa mieleisensä irtaimistosta hyvissä ajoin ennen perunkirjoitusta.
Minä juuri luovuin isovanhempien perintöosasta ja siitä jotkut vetivät sellaiset herneet nenään että. Ja luovuin siksi, ettei tarvitsisi enää yhdenkään sukulaisen kanssa tapella perinnöstä ja sitten menettää välit sen takia. Eli mikään ei ole hyvä.
Talon ja vastaavan omaisuuden jakaminen on vielä helppoa, mutta sitten kun päästään kippoihin ja liinoihin, pääsee helvetti irti. Kauppaa käydään tunnearvolla, sillä mitä joskus on muka luvattu ja mitä joku on joskus saanut enemmän. Ja jos joku haluaa jonkun tietyn vaasin, muutkin haluavat sen jos se vaikka sattuukin olemaan arvokas. Tähän kun oman suvun naisten lisäksi otetaan vielä miniät mukaan, niin johan on soppa.
Ei sen hirveämpää kuin että tavarat ei meinaa kelvata kenellekään. Sangen sopuisissa perinnönjaoissa olen ollut mukana. Rahakaan ei ole kinoja aiheuttanut.
Ei ole tullut riitaa vaikka olikin huomattava perintö. Olemme siskojeni ja veljieni kanssa olleet aina todella läheisiä. Tosin syntyi melkein riidanpoikanen siitä, että kun testamenttia ei ollut, niin vanhemmat sisarukset olisivat halunneet antaa meille nuoremmille suuremman osan, koska kuulema tarvitsimme rahaa enemmän. Kuitenkin lopulta tyytyivät tasajakoon :)
En tule koskaan ymmärtämään ihmisiä, jotka pistää rahan ja omaisuuden rakkaiden ihmisten edelle. Kenties sukulaiset eivät ole olleet kovin läheisiä? Tai sitten vain ollaan ahneita ja itsekkäitä, mikä on myös todella surullista.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tullut riitaa vaikka olikin huomattava perintö. Olemme siskojeni ja veljieni kanssa olleet aina todella läheisiä. Tosin syntyi melkein riidanpoikanen siitä, että kun testamenttia ei ollut, niin vanhemmat sisarukset olisivat halunneet antaa meille nuoremmille suuremman osan, koska kuulema tarvitsimme rahaa enemmän. Kuitenkin lopulta tyytyivät tasajakoon :)
En tule koskaan ymmärtämään ihmisiä, jotka pistää rahan ja omaisuuden rakkaiden ihmisten edelle. Kenties sukulaiset eivät ole olleet kovin läheisiä? Tai sitten vain ollaan ahneita ja itsekkäitä, mikä on myös todella surullista.
Eräs syy riitoihin voi olla sekin, että vanhemmat ovat kohdelleet eriarvoisesti lapsiaan. Heidän kuoltuaan vanhat kaunat nousevat pintaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole ajneutta eikä röyhkeyttä, se on reakto suruun, ahdistukseen ja vanhoihin vääryydentunteisiin. Ei välttämättä ”pahinta” näissä ihmisissä, vaan ihan inhimillinen piirre.
Just nuo vanhat vääryydet, ei pelkät tunteet.
Tuo. Ja mitä pienempi perintöosuus on tulossa, sitä antaumuksellisemmin siitä riidellään. Meni aivan sairaaksi, kun perintönä oli puolimätä mökinrähjä hevonperseessä ja osakkaina oli yhden sisaruksen jäljiltä kolme perikuntaa, joista yksi sisaruksen ja kaksi hänen lastensa. Kaikkien taisteluiden jälkeen suurin käteen jäänyt osuus paikan myynnin jälkeen oli vajaan satasen, mutta menipähän suvun välit poikki monella suunnalla.