Johtuuko masennus usein siitä että pettyy odotuksiinsa?

Mitä konkreettisesti sisältyy 9-10 tienoon elämänodotuksiin?

Mielestäsi siis yksi esimerkki riittää päättelemään että jotain tapahtuu usein?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäsi siis yksi esimerkki riittää päättelemään että jotain tapahtuu usein?

Eihän aloituksessa tuollaista kausaalisuhdetta väitetty. Luepa uudestaan.

Tuohon voisi liittyä myös riittämättömyyden ja arvottomuuden tunnetta jos ei ole ihmisenä tarpeeksi jos elämä ei ole 9 tai 10. Tuollaiset ajatukset eivät kuitenkaan itsestään synny.

Inyerrnetinn aikakaudellaa ihmineenhään ei piitäiisi olla yksiin näin kyllmäsdäää maailmassa koska tämä maaillma jossa kaikenkaikkiaan elämme on hyvin vaaarallinen. Ihmisteen tulisi esimm äänestää enntistä aktiivisemmin ja asioista tuliisi puhua.

No ehkä jollain tavalla. Monilla masennus on lähtöisin lapsuudesta ja koetusta traumasta, esimerkiksi koulukiusaamisesta tai huonoista vanhemmista. Tämä sitten johtaa joko jo lapsuudessa masennukseen tai vähintään riittämättömyyden tunteeseen, joka sitten heijastelee kaikkeen aikuisuudessa ja ns. laukaisee masennuksen. En tiedä voiko tällaisissa tilanteissa sanoa masennuksen johtuvan siitä, että pettyy odotuksiinsa.

Yleensähän masennus tulee pitkällä aikavälillä kasvaen ja sitten ollaankin ajauduttu tilanteeseen ja syvempään masennukseen, johon tarvitsee apua. Jos oikeassa elämänvaiheessa varsinkin nuoruudessa löytyy kannustavia aikuisia ja saa itseluottamuksensa vahvaksi, voi välttyä pahemmalta masennukselta kokonaan vaikka lähtökohdat olisivatkin olleet otolliset mielenterveysongelmille.

En tiedä, onko se masennuksen syynä usein, mutta näyttää se olevan yksi syy. Ja esim. monien asiantuntijoiden (psykologian, nyky-yhteiskunnan ja kulttuurin tutkijoiden) olen kuullut puhuvan, että masennus voi johtua pettymyksistä elämässä. Psykoterapiassakin pyritään yleensä siihen, että asiakas löytää hyväksyvän suhtautumisen elämäntilanteeseensa puutteineen, näkemään sen positiivisen kautta sekä pääsisi yli pettymyksistään.

Tästä herää kuitenkin mielenkiintoisia lisäkysymyksiä. Mitkä ovat liian korkeat odotukset? Jos joku odottaa löytävänsä puolison, mutta ei sitten löydäkään ja masentuu n. 20 vuodeksi, kun aina yrittää ja joutuu pettymään, voidaanko sanoa, että hän odotti liikaa? Onko liikaa odottaa, että saa puolison ja oman perheen? Onko liikaa odottaa, että saa vakituisen ansiotyön? Onko liikaa odottaa, että pysyy perusterveenä keski-ikään asti? Entä kodin omistaminen?

Tulisiko masennusta näin ollen ennaltaehkäistä ohjaamalla nuoria olemaan asettamatta odotuksia kovin korkealle? Sinkkuna on hyvä elää. Elämä voi olla hienoa, kun ei perusta perhettä. Työttömyydessä on omat hyvät puolensa. Terveys on yliarvostettua. Vuokralla asumisessa on puolensa. Jne.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon voisi liittyä myös riittämättömyyden ja arvottomuuden tunnetta jos ei ole ihmisenä tarpeeksi jos elämä ei ole 9 tai 10. Tuollaiset ajatukset eivät kuitenkaan itsestään synny.

Minulla on kaveri joka on masentunut vain ja ainoastaan siksi, ettei hänellä ole parisuhdetta. Se on ainoa asia mitä hän on elämässään halunnut. Yritti saada kumppanin n. 37 vuoden ikään asti kunnes luovutti. Nyt pelaa pelejä kaiken päivää. On työtönkin ja mt-ongelmia. Alkoakin kuluu.

Faith kirjoitti:

En tiedä, onko se masennuksen syynä usein, mutta näyttää se olevan yksi syy. Ja esim. monien asiantuntijoiden (psykologian, nyky-yhteiskunnan ja kulttuurin tutkijoiden) olen kuullut puhuvan, että masennus voi johtua pettymyksistä elämässä. Psykoterapiassakin pyritään yleensä siihen, että asiakas löytää hyväksyvän suhtautumisen elämäntilanteeseensa puutteineen, näkemään sen positiivisen kautta sekä pääsisi yli pettymyksistään.

Tästä herää kuitenkin mielenkiintoisia lisäkysymyksiä. Mitkä ovat liian korkeat odotukset? Jos joku odottaa löytävänsä puolison, mutta ei sitten löydäkään ja masentuu n. 20 vuodeksi, kun aina yrittää ja joutuu pettymään, voidaanko sanoa, että hän odotti liikaa? Onko liikaa odottaa, että saa puolison ja oman perheen? Onko liikaa odottaa, että saa vakituisen ansiotyön? Onko liikaa odottaa, että pysyy perusterveenä keski-ikään asti? Entä kodin omistaminen?

Tulisiko masennusta näin ollen ennaltaehkäistä ohjaamalla nuoria olemaan asettamatta odotuksia kovin korkealle? Sinkkuna on hyvä elää. Elämä voi olla hienoa, kun ei perusta perhettä. Työttömyydessä on omat hyvät puolensa. Terveys on yliarvostettua. Vuokralla asumisessa on puolensa. Jne.

Useinhan masentuneet ovat pettyneitä itseensä ja elämäänsä, mutta tämä on useasti täysin masennuksen aiheuttama oire. Juurikin se riittämättömyyden tunne saa ajattelemaan, että minä en kelpaa enkä ole riitävän hyvä, kun en jaksa enkä pysty kuten "normaalit" ihmiset.

Omassa masennuksessani pahinta oli juuri tuo, etten ollut kuten "normaalit" enkä jaksanut samalla tavalla. Masennus oli aiheuttanut tilanteen, jossa minulla ei ollut kumppania eikä hyvää työtä. Edellä mainittujen asioiden takia en kuitenkaan masentunut vaan masennuksen aiheutti jo lapsuudessa koulukiusaaminen, ulkopuolelle jääminen sekä useiden läheisten kuolemat, joihin en saanut tukea. Sama kuvio jatkui teini-iässä, joten soppa masennukselle oli valmis. Masennus sitten ajoi tilanteeseen, jossa tajusin olevani jo aikuinen enkä osannut hoitaa kaikkia aikuisille kuuluvia velvollisuuksia, enkä monia terveiden ihmisten hauskana pitämiä asioita. Tämä johti lähinnä masennuksen pahenemiseen, mutta millään muotoa tuo aikuisiällä koettu pettymys olosuhteisiin ei ollut masennukseni aiheuttaja.

Nyt vuosia myöhemmin olen yhä hyvin pahasti jäljessä ns. normaalista elämästä, pettynytkin siihen, mutta pettymys on täysin eri asia kuin aiemmin koettu masennus.

Minä masennuin koska olin lapsena henkisesti ja fyysisesti pahoinpidelty ja koulukiusaaminen piti sitten huolen lopusta.

En odottanut mitään erikoista siis. Normielämä olis ollut mukava...

Nykyään onneks asiat menossa parempaan suuntaan.

Onhan tuo ihan todettu asia: masennus johtuu ristiriidasta ihmisen toideiden/odotusten/tavoitteiden ja todellisuuden välillä.

Itse masennuin, kun a) parisuhde meni täysin päin persettä, b) työelämä oli jotain muuta mitä olin kuvitellut, c) äitinä olo epäonnistui 100% eli menetin lapseni.

Seurauksena näistä kaikista uuvuin ja lamaannuin totaalisesti.

Taustalla vielä perfektionistinen luonne ja huonot eväät kotoa eli ei mitään kykyä tunnistaa ja prosessoida ongelmien syitä.

T. entinen näkymätön lapsi