Lue keskustelun säännöt.
Elämänvalinnat näköjään vieneet siihen, ettei lapset kiinnosta
26.06.2018 |
Selasin neljännen luokan uskonnon vihkoa, jonka löysin sattumalta. Siinä oli tehtävä "mitä toivoisit Jumalalta?" Toivoin kahta lasta ja ihanaa miestä ja, että voisin viettää pitkän elämän heidän kanssaan. Olin helppo lapsi, järjettömän naiivi ja typerä idealisti. Kuvittelin varmaan pitkään, että muiden sisällä olisi samanlainen maailma.
Lukion jälkeen en tiennyt, mitä halusin tehdä työkseni. Tuli sitten tehtyä täysin väärä valinta ammatin suhteen: työskentelen nimittäin lasten kanssa ja inhoan sitä. Nyt sitten ollaan jumissa täällä, jollen kouluttaudu itse uudestaan. Ei riitä voimavarat kyllä siihenkään, eikä unelmat työllistä.
Se ihana mies löytyi ja välillä ehkä kävi mielessä, että haluasi lapsia, mutta ammatin puolesta olen täysin uuvuksista lapsien suhteen. En jaksa enää yhtäkään mölisevää kiukuttelijaa, joka nahistelee muiden kanssa. Tässä vaiheessa olen aika varma, etten enää lapsia halua.
"Omat on eri juttu". Monesti lie tuon saanut kuulla. Eiköhän ne omatkin lapset ole kuin sika säkissä: ikinä ei tiedä, mitä sieltä lopulta tulee.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
"Omat on eri juttu". Monesti lie tuon saanut kuulla. Eiköhän ne omatkin lapset ole kuin sika säkissä: ikinä ei tiedä, mitä sieltä lopulta tulee.
Ammatt
Moi, ap! Omat oikeasti on eri juttu. Nehän kasvattaa itse ja ne kasvattavat myös vanhempiaan. Ei lastentarhantädin työtä voi verrata äitinä olemiseen - kenellä muka olisi 20 pientä jaloissaan mellastamassa koko ajan?
Ja alan vaihto on kyllä mahdollista, sitä ovat tehneet monet muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten se muka muuttuu, jos yksikin on jo liikaa?
Mä tein opettajasijaisuuksia. Huomasin etten pidä työstä, vaikka liksa ja muut edut on tajuttoman hyvät tuntimäärään nähden.
En sietänyt sitä hälinääkään. Opettajat on yleensä kyynisiä ja tympääntyneitä työhönsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Omat on eri juttu". Monesti lie tuon saanut kuulla. Eiköhän ne omatkin lapset ole kuin sika säkissä: ikinä ei tiedä, mitä sieltä lopulta tulee.
Ammatt
Moi, ap! Omat oikeasti on eri juttu. Nehän kasvattaa itse ja ne kasvattavat myös vanhempiaan. Ei lastentarhantädin työtä voi verrata äitinä olemiseen - kenellä muka olisi 20 pientä jaloissaan mellastamassa koko ajan?
Ja alan vaihto on kyllä mahdollista, sitä ovat tehneet monet muutkin.
Jos on jo pedagogiset opinnot suoritettu, suosittelen erikoistumista aikuisopettajaksi. Antoisaa, koska opiskelijat ovat motivoituneita ja käyttäytyvät hyvin.
Lapsena (ja moni vielä aikuisenakin) uskoo onnen löytyvän, kun elää samoin kuin muutkin. Yhtenäiskulttuuri tuo turvallisuuden tunnetta ja halutaan samaistua muihin ja jakaa yhteisöllisyyden kokemukset. Helpoiten se tietysti onnistuu tuolla kuvailemallasi tavalla.
Mutta kun ihminen on myös yksilö ja halumme ja tarpeemme poikkeaa muista. Ei niitä lapsiakaan ole pakko tehdä, jos ei halua. Mutta ensin täytyy päästä eroon halusta olla hyväksytty muiden silmissä. Muuten pahoittaa mielensä muiden uteluista ja painostuksesta.