Lue keskustelun säännöt.
Puolisoni loukatessa tulen helposti hyvin ahdistuneeksi. Miten eroon ahdistuksesta?
25.06.2018 |
Lapsuuteni oli vaikea. Isä joi, äiti oli etäinen ja kylmä. Jos olin surullinen, sitä ei huomioitu. Jouduin selviytymään itse. Muistan, kuinka jo lapsena halusin kuolla. Eli toisin sanoen en saanut tunteideni käsittelyyn sitä tukea, mitä olisin tarvinnut. Nykyään, jos minulla tulee riitaa puolisoni kanssa vaikka hyvinkin mitättömästä asiasta, kaikki nuo menneet kuviot aktivoituvat uudelleen. Pikkuriidasta olen siinä jamassa, että itken ja ajattelen haluavani kuolla. Tällainen on aika raskasta. Mitäs tälle voisi tehdä? Mikä auttaisi, että oppisin reagoimaan nykyään maltillisemmin ja ilman noita ikäviä ajatuksia? Ilman sitä, että olen tuntikausia ahdistunut.
Kommentit (16)
Minulla on samaa ongelmaa ja joku vinkkasi termit pitkittynyt kakkostyypin stressireaktio ja emiotional flashback - sinusta tulee henkisesti se pieni lapsi, kun et koe olevasi turvallisessa tunneilmastossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos! Tsekkaan nuo. Äkkiseltään näytti, että tuohon emotional flashbackkiin löytyis jotain oma-apuakin.
Ammattiauttaja tietää. Yksin et pärjää.
MIelellään menisinkin ammattiauttajalle, mutta mulla ei oo varaa edes kelan tukemaan terapiaan... Ehkäpä sitten myöhemmin tämäkin onnistuu.
Niin tarkoitit kai, miten eroon loukkaavasta puolisosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos vaikka näin aluksi hankkiutuisit ihmisistä eroon jotka aiheuttaa sulle pahaa oloa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
opettele olemaan välittämättä.sano takas että haista pitkä ja ruskea
Tässä vaiheessa ajattelen, että olis ihan hyvä osata ottaa pikkujutut vähemmän vakavasti. Siksi en ole eroamassa puolisostani. Uskon, että kaikissa parisuhteissa tulee välissä ristiriitoja. Mun reaktiot niihin vaan on turhan voimakkaat.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on sitten tärkeää tunnistaa, tukeeko puoliso sinua tosissaan ja ymmärtää, että sinä ylireagoit ja että hänen pitää auttaa sinua. Muussa tapauksessa sinun on terveellisempää kerätä palasiasi yksinäisyydessä. Eli jää vain aitoon ja hyvään suhteeseen, muuten vaihda maisemaa.
Olen kolme kertaa käynyt tuon saman myllyn läpi eikä se muutu ikinä ellei toinen pysty asettumaan henkisesti tarpeeksi lähelle ja olemaan turvallinen.
Hyvä pointti. Puoliso ei useinkaan tajua, miten paljon mua sattuu. Pitää mua kyllä turhan herkkänä ja ylireagoivana, mutta en tiedä osaako olla tukena.
Mitä tarkoitit, että olet kolme kertaa käynyt saman myllyn läpi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei taustalla noin rankkaa lapsuutta, mutta vaikea suhde psyykkisesti epätasapainoiseen äitiini, jolta sain välillä rakkautta ja välillä halveksuntaa. Lopputuloksena aivan ylimitoitettuja psyykkisiä reaktioita parisuhteessa riitelyyn, joko hallitsematonta raivoa tai hysteeristä itkua ja ahdistusta. Olen käsitellyt lapsuuttani ja tunne-elämääni pariin otteeseen terapiassa (ensin yths:n kautta ja sitten neuvolapsykologilla), ja viimeiset oivallukset ja käytännön vinkit olen saanut lukiessani tunnelukoista (googlaa Kimmo Takanen, suosittelen varsinkin uusinta kirjaa, jossa on paljon harjoituksia). Jos sulla on akuutti hätä päällä, suosittelen hakeutumaan tavalla tai toisella keskusteluavun piiriin. Mutta itsehoitona ja oman tunne-elämän hahmottamiseksi vahva suositus noille kirjoille! Tsemppiä, et ole yksin tilanteessasi!
Kolme suhdetta, joista tuli vuosiksi ihan hirveää henkistä myllerrystä, mistä toinen on ihan pihalla. Ensimmäinen oli ihan hyvä tyyppi, mutta oltiin liian nuoria ja ei ollut mitään keinoja käsitellä ongelmaa. Toinen oli traumatisoitunut itsekin ja lietsottiin toistemme ongelmia, ei osattu olla lainkaan yhdessä normaalisti. Kolmannen kanssa meni vuosikausia ennen kuin hän loukkasi minua pitkäaikaisesti niin, että jouduin hänenkin kanssaan samaan syöveriin. Olen aina ok, kun voin luottaa häneen sataprosenttisesti, jos luotto murenee, joudun syöksyvirtaukseen. Tilanne on vielä niin tuore, että en osaa sanoa selätimmekö tuon yhdessä vai emme, yritystä ainakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, oliko mun lapsuuteni rankempi kuin sun (13), mutta paljon se on jättänyt jälkiä. Enää en oikeastaan ole pitkään aikaan ollut katkera tmv., mutta nämä jutut on jääneet ja vaikeuttavat elämää kyllä kovastikin.
Kiitos sulle kovasti ja tsemppiä myös!
Vierailija kirjoitti:
opettele olemaan välittämättä.sano takas että haista pitkä ja ruskea
Omasta kokemuksesta, kun "on välittämättä" niin toinen sanoo mitä tahansa satuttaakseen, jos huomaa ettei se vanha loukkaus enää tepsikkään, niin kaivetaan vähän syvemmältä, mennään henkilökohtaisuuksiin aina enemmän. Kunhan tiedät miten mitätön sä oletkaan ja maailmassa miljoona muuta heti jonossa sut korvaamassa. Jälkeenpäin tietysti pahoitellaan miten ei tarkoitettu mitään, silti yllättävän helposti ne sanat aina vaan sieltä tulee. Sairasta.
Mun täytyy sietää kamalaa ahdistusta kamalista riidoista.