Lue keskustelun säännöt.
Yllättävä ero. Mistä vertaistukea?
23.06.2018 |
Olen ollut mieheni ja lasteni isän kanssa teini-ikäisestä alkaen. Alkukesästä tuli aivan yllättäen erinäisten yhteensattumien kautta eteen tilanne, että avioero on väistämätön. (Ei mitään pettämiskuvioita tai muuta. Mutta lopullista tämä on.)
Onko teillä, oi eronneet kanssasisaret, vinkata mitään paikkaa, missä purkaa päätänsä ja ajatuksiansa, jos olo alkaa käydä liian raskaaksi?
Voin päällisin puolin ihan hyvin, käyn töissä ja hoidan lapset ja kodin. Mutta paikoitellen ahdistaa ja myös ärsyttää – mies vain lähti parin tunnin varoajalla ja jätti kaiken taakseen.
Kommentit (21)
Pahoittelut, mutta jos mies tuolla tavoin lähtee, todellakin on syynä joko toinen nainen tai huumeet. Ja nainenhan osaa olla "huumetta". Tai sitten et avaa viestissäsi läheskään kaikkea perhe- ja parisuhdetilanteestanne, minkä sinänsä ymmärrän.
Mutta, tilaat ajan työterveys- tai terveyskeskuslääkäriltä ja kerrot tilanteesi, että haluaisit jutella asioista jonkun ammatti-ihmisen kanssa. En tiedä, missäpäin Suomea asut, mutta suurimmissa kaupungeissa yksityisiltä lääkäriasemilta löytyy psykologipalveluita, jotka tosin maksavat sitten jonnin verran.
Voimia!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos sinulle sanoistasi. Kävin psykiatrilta hakemassa lähetteen psykoterapiaan. Mutta ehdin aloittaa sen syksyllä.
Minulla onneksi on paljon ystäviä ja sukulaisiakin, joiden kanssa jutella. Mutta heitäkään en haluaisi liikaa taakoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelut, mutta jos mies tuolla tavoin lähtee, todellakin on syynä joko toinen nainen tai huumeet. Ja nainenhan osaa olla "huumetta". Tai sitten et avaa viestissäsi läheskään kaikkea perhe- ja parisuhdetilanteestanne, minkä sinänsä ymmärrän.
Mutta, tilaat ajan työterveys- tai terveyskeskuslääkäriltä ja kerrot tilanteesi, että haluaisit jutella asioista jonkun ammatti-ihmisen kanssa. En tiedä, missäpäin Suomea asut, mutta suurimmissa kaupungeissa yksityisiltä lääkäriasemilta löytyy psykologipalveluita, jotka tosin maksavat sitten jonnin verran.
Voimia!!!
Ei ole merkityksellistä avata kaikkea... eivätkä lähdön syytkään ole nyt keskeisiä. Mutta sen verran voin raottaa, että kyllä tässä varmaan ihan hänen mielenterveyden prakaaminen on taustalla ja täydellinen kyvyttömyys kohdata se.
Mutta täytyy pohtia, olisiko psykologi tarpeen tässä kesänkin aikana, ystävistä ja syksyllä alkavasta psykoterapiasta huolimatta.
Itse en voi lähettää kuin suunnattoman suuren vertaistukihalauksen, samassa tilanteessa, mutta taustalla tosiaan huumeena se toinen nainen. Teini-iässä meillä alkanut yhteinen tie, monta lasta, yhteiset jutut, hyvä olla yhdessä. Mutta nyt onkin muutamassa kuukaudessa löytynyt elämän rakkaus, sielunkumppani, kaikki vanha saa mennä, ei ole perheellä tai lapsilla enää mitään arvoa, vaimosta puhumattakaan, johon mies on kuulemma hiljaisuudessa jo ollut kauan etääntynyt. Paitsi sängyssä ei.. No, työnarkomaanilla se työ on aina ollutkin ykkösenä.
Nyt sitten mietin kokonaan toiselle paikkakunnalle muuttoa lasten kanssa, kokonaan uudet kuviot. Ja samaan aikaan sydäntä revitään rinnasta, minulla ei ollut tuota samaa tunnetta, en saa rakkauttani napsautettua yhtäkkiä pois päältä. Yksipuolinen rakkaus, onko paljon säälittävämpää. Sille sitten hautajaiset vissiin.
Käyn terapeutilla, olen ollut sairauslomalla, koitan kaikenlaisia apuja. Ja silti olo sietämätön melkeinpä koko ajan. Usein mielessä, että miten tästä ikinä selviän. Lasten kohtalo surettaa eniten.
Voimia!!!
Seurakunnan perhetyöntekijä auttoi minua suuresti. Hain apua jo kun liitto alkoi rakoilla, vaikka puoliso ei halunnut tulla mukaan. Sain omat ajatuskehät katki ja oivalsin asioita itsestäni.
Välillä on huonoja hetkiä ja suren lähinnä hajonnutta perhettä kuin itken miehen perään. Paluuta entiseen ei ole, mutta elämä kantanee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummasti siitä selviää, ajan kanssa, vaikka vielä 10v päästä itkettää, ei se ero, vaan että joku tuntee sen kamalan tunteen kun tajuaa, elämältä on vedetty matto alta, mitään siitä mille on elämänsä rakentanut ei enää ole.
Ajatukset oliko kaikki vain valhetta, hävetti, suututti, suretti, raivostutti, oli epätoivoa.
Kaiken lisäksi asuin pienellä paikkakunnalla ja puoli tutuille mielenterveystyöntekijöille en halunnut mennä juttelemaan.
Kerran kävin psykologilla, joka oli mielestäni niin raivostuttava, ymmärrän toki että ongelmalle on itse keksittävä ratkaisut, mutta siinä tilanteessa ei ollut varaa katsella omaa tuntipalkkaa kolme kertaa suurempaa pään nyökyttelyä toista kertaa. Siinä vaiheessa olisin tarvinnut akuuttia kriisiapua, enkä sanoja sinun pitää hankkia erilaisia ystäviä.
Minut kyllä pelasti kaksi ystävää, joille purin pahaa oloa, yritin muistaa joka kerta kysyä miten sinä voit ja välillä soittaa muutakin kuin rääkyä kauheaa oloani.
Kävelin/pyöräilin/juoksin itseni uuvuksiin joka ilta, onneksi lapset olivat jo teinejä.
Luin surukirjoja, psykologiaa, kirjoitin raivoisia, surullisia, kaipaavia, kirjoituksia, säälin itseäni.
Kokoajan hoin itselleni, että aika moni muukin on selvinnyt paljon pahemmasta.
Annoin itselleni vuoden aikaa surra, ei se riittänyt, ajattelin suren minkä suren, kyllä kai se ohi menee, ja niin on tapahtunut.
"Eräänä tavallisena huhtikuun iltapäivänä Olgan mies nousee lounaspöydästä ja ilmoittaa lähtevänsä. Olgan ensimmäinen tunne on epäusko, joka pian muuttuu katkeruudeksi ja epätoivoksi.
Rajut tunteet saattavat sekasortoon Olgan koko maailman, arkiset työt ja tavarat, lapset, Otto-koiran, kerrostalon naapurit. Ja miten kummassa asuntoon yhtäkkiä ilmestyy Napolin naisparka, joka hukuttautui jo Olgan ollessa lapsi?
Herkkyys ja rivous, puhtaus ja likaisuus, ylevyys ja alhaisuus kohtaavat niin että rytisee. Olgan sydämessä terävänä tuntuvan kivun tunnistaa jokainen, niin myös siitä paranemisen."
Elena Ferrante Hylkäämisen päivät
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tuo on kova stressi ja pahimmillaan trauma ja suru myös. Kuormita vaan niitä läheisiäsi. Valitse yksi tai pari, joilla on helpoin elämäntilanne ja kysy saatko purkaa itseäsi ja että sanovat heti, jos kuormittuvat liikaa.
Seurakunnalla voisi olla myös jotain perhekeskustelutukea.
Kyllä tuosta tokenemiseen normaalilla ihmisellä menee vähintään se vuosi, jos psykologi yrittää tarjota nopeita patenttiratkaisuja niin vaihda paikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kaikki oli niin hyvin".
Eipä ollut.
Kiitos kirjavinkistä, pyydystän sen. Samassa veneessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko paikkakunnallasi tai suht lähellä kriisikeskusta? Tuliset.net
Vierailija kirjoitti:
Olisiko paikkakunnallasi tai suht lähellä kriisikeskusta? Tuliset.net
Korjaan: tukinet.net
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä yhteistä teillä oli miehienne kanssa - paitsi lapset ja rahat?
Taitaa harmittaa vaan taloudelliset menetykset ja status naapurien silmissä.
Peilistä vertaistukea, oisko kannattanut satsata enemmän?
aloittaja kirjoitti:
Kiitos sinulle sanoistasi. Kävin psykiatrilta hakemassa lähetteen psykoterapiaan. Mutta ehdin aloittaa sen syksyllä.
Minulla onneksi on paljon ystäviä ja sukulaisiakin, joiden kanssa jutella. Mutta heitäkään en haluaisi liikaa taakoittaa.
Alkukesällä ero. Lähete terapiaan ei tapahdu näin nopeasti
Tarkkuutta näihin provoihin
Tapahtuu. Toukokuussa kävin lääkärillä ja sain lähetteen psykiatrille, jonka tapasin aivan kesäkuun alussa ja sain heti lähetteen psykoterapiaan. Yhteensä siis meni vain viikko, kun psykiatri soitti ja siitä kahden viikon päähän sovittiin aika (minulle ei sopinut aiemmin). Olettaisin, että koko homman olisi voinut hoitaa reilussa viikossakin.
Jos ap on mennyt yksityiselle, voi homma olla vielä nopeampi. Minä kävin siis kunnan lääkärissä saamassa tuon psykiatrilähetteen, ja kunnan maksama psykiatrikin siis kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Alkukesällä ero. Lähete terapiaan ei tapahdu näin nopeasti
Tarkkuutta näihin provoihin
Heh. Jos sattuu olemaan esimerkiksi työnantajan tarjoama vakuutus, jonka turvin mennä suoraan psykiatrille, joka suoraan voi kirjoittaa lähetteen psykoterapiaan (jonka vakuutus niin ikään korvaa, eli ei edes KELA-pelleilyä välissä), niin kyllä, kyllä se vain kuule tapahtuu.
Se, ettei niin tapahdu sinun maailmassasi, ei tarkoita, etteikö jonkun muun maailmassa tapahtuisi.
Mutta sähän todennäköisesti elätkin sielä maailmassa, missä ei sen paremmin tapahdu niitä erojakaan ;)
Psykologi voisi nyt olla se oikea osoite. Käy työterveydessä, niin saat varmasti tämän prosessin alkuun ja sairaslomaa, jos tarvitset. Monesti sanotaan, että ero voi olla yhtä raskas kokemus, kuin läheisen kuolema. Voimia❤️