Miksi anopit ovat aina niin huonossa huudossa?

Osa anopeista roikkuu kiinni pojassaan ja miniä on sitten "varas" joka yrittää tämän anopin "perheen" hajottaa.

Miellyttävää lopputulosta ei anopille synny, ellei miniä häviä kuvioista.

Anoppi olisi mielellään vanhemman neuvonantajan roolissa, kun miniä varaisi anopille mielummin apulaisen paikan.

Anoppini on niin hankala ihminen kun hänelle ei mikään kelpaa ja teen kuitenkin kaiken väärin.

Haukkuu minua selkäni takana omalle pojalleen (miehelleni).

Myös liioittelee riita tilanteet ja kertoo ne siinä muodossa, ettei itse ole tehnyt mitään.

Anoppi osaa myös heittäytyä siis todelliseksi marttyyriksi.

Millanen sun anoppi on?

Ja usko pois, vielä se noita-akka anoppi sunki kohalle ossuu.

meidän miniä käly ainakin hajotti koko perheen ja lopullsesti..eiv'tkä kovin onnnellisina tuonpirttuhirmun takia koskaan esiintyneet.. kaikki meni eukon ehdoilla laste lukumäärät ammatit jne. veljestä tuli kaamea nössö joka sitten kiukutteli oikealle perheelleen kun jäi altavastaajaksi omassa onnenpesässään.

very sad.

sad indeed.

kyllä o kontrollihirviöminiöitä kylvaan.

haluavat hajottaa KAIKEN entisen. kontaktit pois. koska on niin mustis entisestä elämästä.

Minulla oli maailman paras anoppi. Hänestä tuli ystävä joka auttoi vaikeissa tilanteissa, rakasti lapsenlapsia, neuvoi kun kysyttiin apua. Hänen kanssa käytiin risteilyllä, teatterissa vaan kahvilla. Vietettiin jopa lomia mökillä yhdessä.

Hän kuoli sitten yllättäen ja vieläkin 3 vuoden jälkeen kaipaan hänta.

Mun anoppi on juuri tuollainen esimerkin kaltainen, ja samoin mun äitini. Omalta äidiltä sitä kestää jotenkin paremmin, ja viitsii sanoa takaisinkin, mutta anoppiin ei ole niin vahvaa tunnesidettä. Jännä, että molempien isät pysyy vähän loitommalla ja "tietävät paikkansa". Sekä minä että puolisoni tykätään siis apeistamme, mutta anopeistamme ei juurikaan. Omista äideistämme pidämme myös.

Minulla oli upea anoppi, hän helli ja hoivasi kahta lastani ja minua hän kohteli aina erittäin hyvin, oli tukena.

Kiitollinen olen hänelle!

Koska osa anopeista ei osaa kunnioittaa sitä, että se oma lapsi elääkin omaa elämäänsä, eikä ole enää se äidin pieni kullanmuru. Tai sitten on vain kovin päsmäröivä luonne.

Meillä oli vääntöä kun ei suostuttu tekemään aina appivanhempien mielien mukaan asioita. Isojakin riitoja ollut. Nyt toistaiseksi välit hyvät ja ok. He ajattelivat, että miehen pitää edelleen tehdä niinkuin äiti ja isi käskee, vaikka miehellä oli jo oma perhe lapsineen. Myönsivät tämän itse joskus.

Sitten on näitä mukavia ja ihania anoppeja. Riippuu niin paljon ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi on juuri tuollainen esimerkin kaltainen, ja samoin mun äitini. Omalta äidiltä sitä kestää jotenkin paremmin, ja viitsii sanoa takaisinkin, mutta anoppiin ei ole niin vahvaa tunnesidettä. Jännä, että molempien isät pysyy vähän loitommalla ja "tietävät paikkansa". Sekä minä että puolisoni tykätään siis apeistamme, mutta anopeistamme ei juurikaan. Omista äideistämme pidämme myös.

Tuo on muuten tosi että apit on lähes aina mukavampia kuin anopit. Vaivaisella 100 000 euron apurahalla voisin tehdä asiasta tutkielman.

Toi aloituksen permanenttipäsmäröijä on kuin mun anoppi. Vaatii kohtuuttoman paljon kyläilyä ja suuttuu jos vähänkin uskalletaan epäröidä. Arvostelee mun lapsuudenperheen ja työpaikan sekä elämäntyylin, mutta itse on kaiken arvostelun yläpuolella eikä myönnä olevansa väärässä ikinä. Etsii suurennuslasilla virheitä lastenhoidossa, kodinhoidossa ja juhlapukeutumisessa että voisi itse vaikuttaa paremmalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi on juuri tuollainen esimerkin kaltainen, ja samoin mun äitini. Omalta äidiltä sitä kestää jotenkin paremmin, ja viitsii sanoa takaisinkin, mutta anoppiin ei ole niin vahvaa tunnesidettä. Jännä, että molempien isät pysyy vähän loitommalla ja "tietävät paikkansa". Sekä minä että puolisoni tykätään siis apeistamme, mutta anopeistamme ei juurikaan. Omista äideistämme pidämme myös.

Tuo on muuten tosi että apit on lähes aina mukavampia kuin anopit. Vaivaisella 100 000 euron apurahalla voisin tehdä asiasta tutkielman.

Minä taas pidän enemmän anopistani. Appi yrittää aina hienovaraisesti päättää ja päsmäröidä. Jos emme suostu asiaan x, niin alkaa aina kovasti puhumaan ja puhumaan asiaa edukseen jne. Siis käyttäytyy juuri niinkuin Salkkareiden Aaro.

Anoppikin on ihan erilainen kun ei ole appiukon seurassa, ihan hämmästyin miten erilainen anoppi on, paljon vapautuneempi.

Tuollainen tutkimus olisi mielenkiintoinen kyllä, jos joku tekisi. Ja syistä miksi usein on näin jne.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi olisi mielellään vanhemman neuvonantajan roolissa, kun miniä varaisi anopille mielummin apulaisen paikan.

Toi on kyllä totta. Plus vielä meidän 70-luvulla syntyneiden vanhemmilla oli jokin suvun arvokäsitys vielä, ihan erilailla kuin nykysukupolvilla. 

Takaisin lainattuun kohtaan, niin itse asiassa mä erittäin mielelläni otan apulaisen roolin. 

Väsynyt projektipäällikkö nauttii kun joku muu sanoo mitä tehdään. 

Sekä miniöissä että anopeissa voi olla vikoja ja ennakkoluuloisuutta. Ei ainoastaan anopeissa. Mutta miniät nykyään helpommin tuovat sen esiin somessa. Ja käytännössä pystyvät eristämään anopin perheensä elämästä. Anopin rooli on haavoittuvampi. Eräs lievimmistä keinoista on appi-ukon kehuminen ja oman miehensä mamman kullaksi haukkuminen, loukkaavimpia on eristäminen lapsenlapsista.

Anoppini on ihan mukava, mutta puhuu liikaa ja on siksi väsyttävää seuraa. Ehkä siinä osittain sekin ärsyttää, että kun alkaa jonkun yhden ihmisen kanssa parisuhteeseen, niin aina tulee se toisen suku vähän kuin kaupan päälle, vaikka en olisi kaivannut uusia ihmisiä elämääni. Mm. tästä syystä tämä on viimeinen parisuhteeni, loppui sitten toisen kuolemaan tai eroon.

Paras heitto kylään pyrkivälle anopille. Mitä sä siellä sateessa seisot? Mee kotiisi.

Ei varmasti aina. Entisen miesystäväni äiti oli ihana ihminen, hänen kanssaan käytiin pitkillä kävelyillä kahdestaan ja vietettiin muutenkin paljon aikaa melkein kuin ystävinä.

Nykyisen miehen äiti taas on aivan erilainen, hänen kanssaan en olisi missään tekemisissä ellei mieheni toivoisi meidän olevan joissain väleissä. Lasten takia tietty myös olen valmis viettämään jonkin verran aikaa anopin kanssa.

Eiköhän tuo riipu ihan yksilöistä, ei voi yleistää, että kaikki anopit/miniät olisi tietynlaisia. Oma anoppini on ihan mukava ja tullaan toimeen. Äitini taas oli veljeni vaimoa kohtaan tosi ikävä, koko ajan piikittelemässä. Moni tuttu ja sukulainen sitä ihmetteli, mikä äitiä vaivasi, kun muiden kanssa kyllä tuli toimeen, mutta miniää piti koko ajan olla alentamassa.

Mä oon anopin kynnysmatto.

Se ei kunnioita mun yksityisyyttä vaan penkoo kaikki läpi (papereita myöten).

Tunkeutuu omalla avaimella (sen pitäisi olla vara-avain) meidän asuntoon kun olemme töissä.

Mikään tekemäni ei kelpaa, haukkuu minua ja talloo varpailleni koko ajan.

Kerran sitten päätin olla alistumatta ja sanoin anopille "Tuo kaappien penkominen on törkeää ja rikkoo yksityisyyttäni. Vaikka tämä on poikasi koti, on se myös minun koti ja siksi et voi täällä näin käyttäytyä".

Heittäytyi täysin marttyyriksi kun hänelle oli niin rumasti sanottu, itki miehelleni ja väitti, että olin haukkunut häntä.

Mieheni kysyi minulta asiasta ja kun kerroin, piti mieheni seuraavaksi anopille puhuttelun siitä, että niihin kaappeihin ei kosketa.

Anopista tuntui, että käänsin hänen poikansakkin häntä vastaan.

Anopeista parhainkin muuttuu demoniksi viimeistään ensimmäisen lapsenlapsen syntyessä.