Miksi exää voi kaivata niin paljon?

Tämä on tietenkin tapauskohtaista. Mut mä uskallan tunnustaa.

Olimme yhdessä vuosia, saatiin lapsikin. Niistä vuosista huonoja oli vain yksi puolikas vuosi, muut vuodet täynnä hyvää. Tuo puoli vuotta ei sisältänyt mitään erityisen huonoa vaan lähinnä olimme väsyneitä arkeen ja kärttyisiä sekä etäännyimme. Lopuksi oli puolison syrjähyppy. Eroprosessin aikana oli riitoja muttei mitään myrskyisää ja siitä on yli puoli vuotta aikaa.

Välimme ovat nyt hyvät, näemme lapsen takia lähes päivittäin ja jutellaan niitä näitä jonkin verran eikä kumpikaan yritä kiusata toista. Tulee aina lämmin olo kun näen hänet ja hän on mukava minulle. Ei me aikaa vietetä yhdessä kuitenkaan. Inho häntä kohtaan vain häipyi jonnekin ja tilalle tuli kauniita ajatuksia. Huolimatta hänen syrjähypystään, niin vain häntä nykyään kaipaan ja ikävöin koska tiedän että hän on ihmisenä tosi ihana. Jotenkin vaan hän sytyttää mut edelleen sisältä. On mulla sutinaa ollut mutta tuntuu että kukaan ei sytytä samanlaista kipinää.

Ajatukset olen pitänyt omanani, en vaivaa häntä viestein enkä puheluin enkä myöskään sano mitään. En halua vaivata.

Tavallaan tulee hyvä olo kun pystyy toisesta noin edelleen ajattelemaan mutta toisaalta tosi haikea.

Jos joku miettii olenko mies vai nainen, sillä ei ole väliä. Halusin vain kertoa että exätkin ovat joskus ihania ihmisiä ja herättää tunteita pitkään. Kaipa tämä tästä laantuu ajan kuluessa enemmän.