Pilaan miehen ja lasten elämän mielenterveysongelmillani

Tää vois olla mun tekemä alotus

Minusta tuntuu usein masentuneena ihan samalta. Paitsi että en mieti itseni tappamista. Ainoastaan toivon kuolevani.

Sitten se masennus menee taas ohi, ja kaikki on taas tyytyväisiä.

Mene hoitoon ja jos se ei auta niin eroa. Isä ja lapset pärjäävät varmasti keskenään paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Mene hoitoon ja jos se ei auta niin eroa. Isä ja lapset pärjäävät varmasti keskenään paremmin.

Mä olen jo vuosia käynyt sairaanhoitajalla juttelemassa kuukausittain.

ap

Mielenterveysongelmat on pahin kirous mitä voi olla. Oot hyödytön. Ja et tiedä mitä mieltä muut oikeasti on susta.

ap

Ainut etten uskalla tehdä itselleni mitään...

ap

Jo se, että haet apua, on perheesi kannalta hyvä asia. Itsemurha tms ei aiheuttaisi kuin lisää tuskaa, ja siirtäisi ongelmasi seuraavaan sukupolveen.

Voimia sinulle ja läheisillesi. Onhan heilläkin mahdollisuus purkaa huoliaan jollekulle?

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmat on pahin kirous mitä voi olla. Oot hyödytön. Ja et tiedä mitä mieltä muut oikeasti on susta.

ap

Kuka sitten on "oikeasti" hyödyllinen? Sitä voi olla monella tavalla. Eikä haittaa vaikka välillä ei olisikaan, ihminen on itsessään arvokas. Myös vajaakuntoisena.

Sinä et voi etkä saa tehdä itsellesi mitään. Lapsesi kärsisivät siitä aljon enemmän kuin tällä hetkellä kärsivät.

En tiedä onko näistä neuvoista mitään apua. Mutta itse en saanut mitään psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelusta. Psykiatrin kanssa keskustelut toivat helpotuksen ja parannuksen. Siinä meni 2.5 vuotta ja oli melko rankkaa jäsennellä ja muuttaa ajattelu- ja toimintamalleja.

Toisekseen kun seuraan läheisen kamppailua mielialansa kanssa ja hän miettii joskus että ihmisillä voisi olla helpompaa jos ei tarvitsisi läheltä seurata hänen oloaan, niin sanon että raskaampaa itsellä olisi jos emme enää olisi tekemisissä.

Kyllä, läheisille on raskasta nähdä kun kärsit. Mutta läheisille olisi myös raskasta mikäli häipyisit heidän elämistään. Mikäli siis tuntuu että sairaanhoitajan kanssa juttelemisesta ei ole tarpeeksi apua, hanki järeämpää apua.

Oon sanonut miehelleni, että ansaitsee parempaa, ei minun kanssani kannnata olla. Luulen ettei miehen sukukaan hyväksy tilannetta. Oon aina ollut se huono miniä..

ap

Olis voinut olla mun kirjoittamia viestejä nuo ap:n viestit.

Itse odotan pääsyä terapiaan, mutta se vaan kestää ja kestää kun Kela vitkuttelee.

Ehkä syksyllä pääsen.

Mulla takana 9vuoden henkinen kuorma joka nyt ilmenee järkyttävänä ahdistuksena. Diagnoosina nyt yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

En jaksais enää olla ja elää, mutta lapsen takia yritän. Kärsimystä tää on heräämisestä nukkumaanmenoon.

Tsemppiä ap:lle ja muillekin.

Sinun miehesi on tehnyt itse valinnan olla sinun kanssasi ja tukea sinua. Se on hänen valintansa, hänellä olisi myös mahdollista valita toisin, mutta hän ei ole tehnyt niin.

Sen sijaan että yrität miestäsi saada eroamaan sinusta, kannattaisi käyttää energia itseesi ja oman vointisi parantamiseen.

Ihan sama mitä muut ajattelevat sinusta, sinä saat olla sellainen kuin olet. Jos olet huono miniä, niin sitten olet. Ei sinun tarvitse miellyttää ketään. Luulen että monen naisihmisen ongelma on se että asetetaan muut itsensä edelle. Pitää olla myös terveen itsekäs ja asettaa omia tarpeita tarvittaessa muiden edelle.

Kyllä. Miehesi ja lastesi lisäksi olet myös pilannut äitisi elämän. Suosittelen jättämään kaikki rauhaan. Häivy, äläkä koskaan palaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Miehesi ja lastesi lisäksi olet myös pilannut äitisi elämän. Suosittelen jättämään kaikki rauhaan. Häivy, äläkä koskaan palaa.

Ensimmäiset 10v olivat mielenterveysongelmani salaisia suvulta, nyt kun kaikki tietää niin äitini melkein ekana sanoi, että kaikki syyttävät nyt varmaan häntä.

ap