Paras mokkapala ohje?
En koskaan saa mokkapaloja onnistumaan, en tiedä miksi. Olen kokeillut eri reseptejä ja ikinä ne ei ole täydellisiä.
Kertokaas nyt oikeasti hyvä ohje mokkapaloille?
Jos vielä kerran kokeilisi 😂.
Kommentit (8)
3 kananmunaa
3 dl sokeria
200 g voita tai margariinia
2 dl maitoa
4 rkl kaakaojauhetta
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
Kuorrutus:
4 dl tomusokeria
5 rkl vahvaa kahvia
5 rkl voita tai margariinia
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Lisää taikinan joukkoon vuorotellen maito ja kuivat aineet.
4. Lisää lopuksi sulatettu rasva.
5. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä.
6. Valmista kuorrute liedellä kattilassa. Mittaa kattilaan kaikki aineet ja keitä seosta kunnes hieman paksuuntuu. Kaada jäähtyneen piirakan päälle ja koristele esim. strösseleillä.
Olen tehnyt tällä ohjeella mokkapaloja myös niin, että vaihdoin strösselit pistaasipähkinärouheeseen. Mielettömän hyvää!
Suht. samanlainen on oma mokkapalaresepti kuin ykkösen ohje, mutta tarkoitetaanko tuossa tosiaan uusia puolen kilon tomusokeripaketteja vai niitä vanhoja litteitä pakkauksia? Nimittäin omaan ohjeeseen tuli vanhanmallinen paketti ja kun laittoi 500g niin tuli aika jähmeät kuorrutukset. :D
Vierailija kirjoitti:
Suht. samanlainen on oma mokkapalaresepti kuin ykkösen ohje, mutta tarkoitetaanko tuossa tosiaan uusia puolen kilon tomusokeripaketteja vai niitä vanhoja litteitä pakkauksia? Nimittäin omaan ohjeeseen tuli vanhanmallinen paketti ja kun laittoi 500g niin tuli aika jähmeät kuorrutukset. :D
Ei taida tosiaan olla niin iso paketti, hyvä kun huomautit. :) Itse en juuri mittaile sitä tomusokeria, vaan kaadan erissä sen verran kuin tarvitsen, niin en huomannut tuota, että paketti on nykyään isompi, toisaalta Lidlin myymä on pienempikin kai kuin se entinen Suomen sokerin paketti.
Sellainen neuvo, että älä käytä mokkapaloihin leivontamargariinia, vaan voita. Korkeintaan oivariinia. Jos ohjeessa neuvotaan laittamaan margariinia, kannattaa etsiä toinen ohje.
Olen kerran tehnyt margariinilla mokkapaloja, ja niistä ei tullut lähimainkaan niin hyviä kuin voilla leivotuista. Leivontamargariinissa on sellainen terävä, teollinen maku, jonka erotan heti. Joku joka on tottunut siihen makuun, ei välttämättä kyllä pidä sitä huonona.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vahvan kahvinmaun saa kun käyttää pikakahvijauhetta. Sillä saa parhaan aromin.
Tuoretta vaippakakkaa pelille ja naattimaan.
Valion ohjeella tulee ihan sairaan hyviä ja niin pehmoisia.
kaksplussan palstalta joskus kopioin tämän ja on toimiva, tosi rasvainen, mutta siksi just hyvä
Mokkapalat
Raaka-aineet
5 dl vehnäjauhoja
4 munaa
3 dl sokeria
2 dl maitoa
200 g voisulaa
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
kuorrutus
1 paketti tomusokeria
50 g voisulaa
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniliinisokeria
Ohjeet
Sulata rasva ja laita jäähtymään
vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan
sekoita joukkoon voisula
kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille
paista uunissa 200 asteessa noin 15 min
sulata kuorrutusta varten voi, sekoita muut aineet keskenään, sekoita seos voisulan joukkoon
levitä kuorrutus nopeasti jäähtyneen pohjan päälle, kuorrute jähmettyy nopeasti
koristele halutessasi vaikka nomparelleilla
ja tosiaan reseptiin menee tomusokeria paljon!