Lue keskustelun säännöt.
Valehteletkö ikinä puolisollesi?
04.06.2018 |
Aloin miettiä, että mikä on normaalia, umpirehellisyyden ja patologisen valehtelun välillä on varmasti iso harmaa kenttä.
Mikä erottaa normaalin ja pahan valehtelun toisistaan? Mistä pitäisi ajatella, että tekee itse väärin tai että toinen tekee väärin?
Kerron esimerkin, joka sai miettimään tätä. Mieheni kertoi edellisessä avioliitossaan sanoneensa vaimolleen, että lähtee työmatkalle, mutta oli oikeasti lähtenyt reissuun kaveriensa kanssa. Ei ole koskaan paljastanut asiaa vaimolleenkaan jälkeenpäinkään, vaikka olivat yhdessä sen jälkeenkin vielä monta vuotta.
Mies ei katunut yhtään sitä, että valehteli, koska vaimo olisi kieltänyt lähtemästä. Oli vieläp tehnyt täysin saman edelliselle tyttöystävälleen. Mietin tietysti, että valehteleeko mies jostsin minullekin, mutta kuulemma ei tarvitse, koska en ole sellainen, että kieltäisin menemästä.
Eikö tuo perustelu ole jollain tavalla epäilyttävä ja moraaliton? Että hyväksyy suunnitelmallisen valehtelun, jos siihen on omasta mielestä hyvä syy. Vai onko se ihan ymmärrettävä, noudattavatko kaikki sellaista linjaa?
Kiitos kommenteista. Jäin miettimään, ylireagoinko, kun pidän tällaista epäilyttävänä.
Kommentit (22)
Mä en oo vuosiin sanonut puolisolleni sanaakaan. Eipähän tarvitse valehdella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä voi (ja pitääkin) valehdella sellasesta, että jos vaikka mies on nikkaroinut muotopuolen linnunpontön ja on tekeleestään kovin ylpeä, niin pitäähän sitä kehua, vaikkei totta olekaan. Sun miehen valheet oli vähän toista luokkaa ja suhteessa on jotain pahasti pielessä, jos noin isoista asioista valehtelee ja pitää sitä ihan normaalina.
Epäilyyttää se , että pystyy elämään normaalisti valheen kanssa. Itse olen sellainen äärirehellinen, että en pystyisi mitenkään, vaan se painaisi mieltä. Mutta monihan vaikka pettää tai salaa muita asioita puolisoltaan. Kysyinkin, että miten voin luotta, ettei mies vastaavasti salaisi esim. pettämistä. Hän sanoi sen olevan eri asia sikäli, että pettäminen olisi väärin, mutta reissu kaverien kanssa oli harmiton. Vastaus kuulostaa oikealta ja järkevältä. Tosin siinä pistää silmään, että silloin pidättää itsellään oikeuden määritellä, mikä on oikein ja väärin tai hyvää ja pahaa. Siis sillä puolisolla voi olla erilaiset yksilölliset näkemykset asioista.
Ap
Jos mun kumppani sanoo mulle "et kyllä saa lähteä sun kavereiden kanssa kalareissulle, sun pitää viettää viikonloppu täällä jumissa mun kanssa!", niin kyllä mäkin valehtelen päästäkseni kalareissulle. Eli mun mielestä tollanen valehtelu on tavallaan ok, paitsi että paljon parempi on että ei vain ole tuollaisissa kakkaparisuhteissa, eli valehtelemista mieluummin eroaisin kumppanistani. Valehtelu on vain väliaikainen ratkaisu joka lykkää eroamista. Jos parisuhteessa joutuu valehtelemaan niin vika on parisuhteessa.
Eli mä en oo äärirehellinen niin kuin sinä ap, mutta parisuhteiden (ja muidenkin elämän asioiden) suhteen olen absoluuttinen (äärinirso) siinä mielessä että hyväksyn vain täydellisen eli sellaisen missä ei tarvitse valehdella.
Moni muu elää eri lailla, eli ei ole äärirehellinen eikä äärinirso, vaan normaali ihminen eli "kultaisen keskitien kulkija" eli moraaliton hirviö, eli pysyy huonossa suhteessa ja yrittää pitää sitä suhdetta jotenkin kivana valehtelemalla ja manipuloimalla ja pettämällä... ja tuollainen keinottelu on "normaaleille" ihmisille täysin normaalia, he eivät sitä kyseenalaista. Sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Jos mun kumppani sanoo mulle "et kyllä saa lähteä sun kavereiden kanssa kalareissulle, sun pitää viettää viikonloppu täällä jumissa mun kanssa!", niin kyllä mäkin valehtelen päästäkseni kalareissulle. Eli mun mielestä tollanen valehtelu on tavallaan ok, paitsi että paljon parempi on että ei vain ole tuollaisissa kakkaparisuhteissa, eli valehtelemista mieluummin eroaisin kumppanistani. Valehtelu on vain väliaikainen ratkaisu joka lykkää eroamista. Jos parisuhteessa joutuu valehtelemaan niin vika on parisuhteessa.
Eli mä en oo äärirehellinen niin kuin sinä ap, mutta parisuhteiden (ja muidenkin elämän asioiden) suhteen olen absoluuttinen (äärinirso) siinä mielessä että hyväksyn vain täydellisen eli sellaisen missä ei tarvitse valehdella.
Moni muu elää eri lailla, eli ei ole äärirehellinen eikä äärinirso, vaan normaali ihminen eli "kultaisen keskitien kulkija" eli moraaliton hirviö, eli pysyy huonossa suhteessa ja yrittää pitää sitä suhdetta jotenkin kivana valehtelemalla ja manipuloimalla ja pettämällä... ja tuollainen keinottelu on "normaaleille" ihmisille täysin normaalia, he eivät sitä kyseenalaista. Sairasta.
Oletko joskus valehdellut puolisollesi sellaisesta asiasta? Eikö sun omatunto kolkuta silloin, miten voi elää valheiden kanssa?
En valehtele miehilleni, mutten toisaalta kaikkia pikkujuttuja kerrokkaan, mikäli ei itse kysy. Ja sama toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylireagoit. Mies varmasti tiesi että nainen alkaisi nalkuttaa poikien reissusta niin sanoi menevänsä työmatkalle. Pääsi paljon vähemmällä draamalla.
Valehtelen jostain pikkuasioista, kuten että söin kunnon lounaan, vaikken oikeasti syönytkään, tai että ihan kiva lähteä sun siskon perheelle kylään, vaikkei se musta oikeasti ole kovin kivaa. Sellaisia pieniä valkoisia valheita, jotka ei merkkaa mitään, mutta pahoittaisivat toisen mielen ihan turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkuthan ajattelee, että mitä ei toinen tiedä, siitä ei voi pahoittaa mieltään ja tämä muka oikeittaa tekemään salaa asioita, joiden tietää aiheuttavan mielipahaa ja riitaa. Näiden ihmisten mielessä ei ole kuin omat halut ja oma mukavuus. Kyllä tuollaisen jälkeen epäilisin miehen rehellisyyttä muissakin asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mun kumppani sanoo mulle "et kyllä saa lähteä sun kavereiden kanssa kalareissulle, sun pitää viettää viikonloppu täällä jumissa mun kanssa!", niin kyllä mäkin valehtelen päästäkseni kalareissulle. Eli mun mielestä tollanen valehtelu on tavallaan ok, paitsi että paljon parempi on että ei vain ole tuollaisissa kakkaparisuhteissa, eli valehtelemista mieluummin eroaisin kumppanistani. Valehtelu on vain väliaikainen ratkaisu joka lykkää eroamista. Jos parisuhteessa joutuu valehtelemaan niin vika on parisuhteessa.
Eli mä en oo äärirehellinen niin kuin sinä ap, mutta parisuhteiden (ja muidenkin elämän asioiden) suhteen olen absoluuttinen (äärinirso) siinä mielessä että hyväksyn vain täydellisen eli sellaisen missä ei tarvitse valehdella.
Moni muu elää eri lailla, eli ei ole äärirehellinen eikä äärinirso, vaan normaali ihminen eli "kultaisen keskitien kulkija" eli moraaliton hirviö, eli pysyy huonossa suhteessa ja yrittää pitää sitä suhdetta jotenkin kivana valehtelemalla ja manipuloimalla ja pettämällä... ja tuollainen keinottelu on "normaaleille" ihmisille täysin normaalia, he eivät sitä kyseenalaista. Sairasta.
Oletko joskus valehdellut puolisollesi sellaisesta asiasta? Eikö sun omatunto kolkuta silloin, miten voi elää valheiden kanssa?
Eihän mulla puolisoa ole, ei ole aikoihin ollut minkäänlaista kumppania koska täydellistä ei löydy. Ja siis kun kumppani oli, niin mieluummin erosin kuin valehtelin. Mutta jos valehtelemaan jouduin niin ei se ongelma ollut, ei painanut mun mieltä. Ei mulla omatunto kolkuta, koska en edes tiedä mitä omatunto on, ei mulla sellaista ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mun kumppani sanoo mulle "et kyllä saa lähteä sun kavereiden kanssa kalareissulle, sun pitää viettää viikonloppu täällä jumissa mun kanssa!", niin kyllä mäkin valehtelen päästäkseni kalareissulle. Eli mun mielestä tollanen valehtelu on tavallaan ok, paitsi että paljon parempi on että ei vain ole tuollaisissa kakkaparisuhteissa, eli valehtelemista mieluummin eroaisin kumppanistani. Valehtelu on vain väliaikainen ratkaisu joka lykkää eroamista. Jos parisuhteessa joutuu valehtelemaan niin vika on parisuhteessa.
Eli mä en oo äärirehellinen niin kuin sinä ap, mutta parisuhteiden (ja muidenkin elämän asioiden) suhteen olen absoluuttinen (äärinirso) siinä mielessä että hyväksyn vain täydellisen eli sellaisen missä ei tarvitse valehdella.
Moni muu elää eri lailla, eli ei ole äärirehellinen eikä äärinirso, vaan normaali ihminen eli "kultaisen keskitien kulkija" eli moraaliton hirviö, eli pysyy huonossa suhteessa ja yrittää pitää sitä suhdetta jotenkin kivana valehtelemalla ja manipuloimalla ja pettämällä... ja tuollainen keinottelu on "normaaleille" ihmisille täysin normaalia, he eivät sitä kyseenalaista. Sairasta.
Oletko joskus valehdellut puolisollesi sellaisesta asiasta? Eikö sun omatunto kolkuta silloin, miten voi elää valheiden kanssa?
Eihän mulla puolisoa ole, ei ole aikoihin ollut minkäänlaista kumppania koska täydellistä ei löydy. Ja siis kun kumppani oli, niin mieluummin erosin kuin valehtelin. Mutta jos valehtelemaan jouduin niin ei se ongelma ollut, ei painanut mun mieltä. Ei mulla omatunto kolkuta, koska en edes tiedä mitä omatunto on, ei mulla sellaista ole.
Tämä sitten vaatasi hyvin kysymykseen, millaiset ihmiset valehtelevat.
Vähän mietityttää, että kuinkahan yleistä on se, ettei ihmisellä ole omaatuntoa. Tähänkin aika vaatimattomaan ketjuun löytyi heti sellainen. Onkohan sellaisia paljon?
Vierailija kirjoitti:
Ylireagoit. Mies varmasti tiesi että nainen alkaisi nalkuttaa poikien reissusta niin sanoi menevänsä työmatkalle. Pääsi paljon vähemmällä draamalla.
Onko samalla logiikalla ok vaikka käydä ulkona vieraan miehen ksnssa, jos mitään "pahaa" ei tapahdu? Ja jättää kertomatta omalle miehelle, koska tietää hänen nalkuttavan asiasta mustasukkaisena? Koska se nyt vaan olisi itselle helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain pikkujutuista. Jos vaikka olen ostanut kalliit kengät(IHAN OMILLA RAHOILLANI!), saatan pyöristää hintaa vähän alemmaksi esim 200e--> 150e.
Olen jättänyt kertomatta asioita. Pahin on, kun petin. Nykyään hän on jo ex, ihan muista syistä kuin siitä. Siinä hetkessä vaan päädyin siihen tuokseen, että tunnustaminen satuttaa jo ennestään henkisesti huonossa hapessa olevaa ihmistä, että tämä oli nyt minun virhe ja minä kärsin tunnontuskat itsessäni enkä heitä taakkaa hänen kannettavakseen. No olimme vielä vuosia yhdessä, en pettänyt enää koskaan uudestaan. Ero tuli, mutta siihen oli sitten muut syyt. Tai toki kaikki liittyy kaikkeen, mutta toisen miehen takia en eronnut. Siinä oli alkoholismia ja mielenterveyden rakoilua ja sen sellaista.
Nykyisessä suhteessa jätän kertomatta pikkuasioita, kuten esim. että tuli ylinopeussakko. Omat tilit, omat rahat, maksoin sen pois ja se siitä. Tai en ihan aina jaksa kertoa minun teinityttööni liittyviä asioita, koska hänellä tuntuu olevan kaikkeen niin vahva mielipide, ilman että hän oikeastaan ymmärtää ollenkaan, mistä tuon teinitytön asioissa on kyse. Jätän kertomatta, mihin kohteeseen laitan kuukausittain hyväntekeväisyyteen. Tai siis, hänelle on tärkeää ja kunnia-asia olla kuukausilahjoittaja erään ihan ok järjestön työhön. Minä laitan suurinpiirtein saman summan kuukausittain, mutta teen sen aika lähikohteeseen, eli autan köyhää sukulaista ostamalla hänelle ruokaa. Tai autan muuten ruohonjuuritasolla Brother Christmasin kautta, joskus heitän Hurstille avustuksen, lähialueilla on ollut paikallisen perheen tulipalon jälkeinen keräys tai syöpälapselle keräys. Ihan kaikkea hän ei aina ymmärrä, etenkään tämän köyhän sukulaisen "hyysäämistä". No minä autan mieluummin lähelle ja konkreettisesti, ja tosiaan sellaisilla summilla mitä hän itsekin laittaa ns. maailmalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylireagoit. Mies varmasti tiesi että nainen alkaisi nalkuttaa poikien reissusta niin sanoi menevänsä työmatkalle. Pääsi paljon vähemmällä draamalla.
Onko samalla logiikalla ok vaikka käydä ulkona vieraan miehen ksnssa, jos mitään "pahaa" ei tapahdu? Ja jättää kertomatta omalle miehelle, koska tietää hänen nalkuttavan asiasta mustasukkaisena? Koska se nyt vaan olisi itselle helpompaa.
Mielestäni ei todellakaan ole oikein valita tätä itselle muka helpompaa tapaa. Tai naamioida asiaa joksikin muuksi, niin kuin ap:n esimerkissä mies tekee. Siinä voi miettiä miksi itse ajattelee toisen olevan asiasta mustasukkainen. Miksi se näyttäisi siltä, että siitä pitäisi olla mustasukkainen? Silloin kun ei voi ihan täysin suoraan kertoa toiselle jostain menostaan kaikkea, niin kannattaa varmaan olla menemättä. Asioiden ja taustojen salailu on jo pettämistä, silloin kuin kuvioissa on mukana vieras mies.
En valehtele, mutta mua onkin sanottu juurikin äärirehelliseks. Ite en vois siis sietää tuommosta reissuvaletta, ei oo mun mielestä ihan pikkujuttu. Vaikken ite osaa valehella niin ymmärrän kyllä tyyliin sellaset "on on hieno paita"-valheet, jos toinen kysyy innoissaa uuesta vaatekappaleesta.
Mä muistan joskus ihan suhteen tapailupuolella mies valehteli minulle olevansa sairas, mutta olikin halunnut päästä ryyppäämään kaverinsa kanssa. Se muokkasi todella paljon suhdettamme (huonoon), enkä edes käsittänyt kun vasta pitkän ajan päästä miten paljon tuollainen pieni valhe rikkoo suhdetta. Jos valehtee pienistä, isot on varmasti yhtä helppoja.
Toinen mies valehteli eksälleen ja kavereilleen minun olevan vain kaveri, vaikka asuimme yhdessä ja suunnittelimme naimisiinmenoa, sekä muuta yhteistä tulevaisuutta. Se satutti todella paljon, enkä enää pystynyt kunnioittamaan miestä.
Jokainen valehtelee, kyse on siitä että kuinka isoista ja merkittävistä asioista kukin pystyy valehtelemaan. Äärirehellisyys ei ole positiivinen asia, se voi olla myös välinpitämättömyyttä toisen tunteista, halua loukata.
Eli kyllä, valehtelen puolisolleni, vaikka juuri nyt en yhtään esimerkkiä muistakaan. En kuitenkaan valehtelisi merkittävistä asioista. Ja hän valehtelee minulle, on jäänyt jostain kiinnikin, vaikka sitäkään en enää muista mihin se liittyi. Mutta en usko hänenkään valehtelevan isoista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Jotkuthan ajattelee, että mitä ei toinen tiedä, siitä ei voi pahoittaa mieltään ja tämä muka oikeittaa tekemään salaa asioita, joiden tietää aiheuttavan mielipahaa ja riitaa. Näiden ihmisten mielessä ei ole kuin omat halut ja oma mukavuus. Kyllä tuollaisen jälkeen epäilisin miehen rehellisyyttä muissakin asioissa.
En ymmärrä logiikkaasi. Jos jotain ei tiedä, niin miten se voi aiheuttaa mielipahaa ja riitaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkuthan ajattelee, että mitä ei toinen tiedä, siitä ei voi pahoittaa mieltään ja tämä muka oikeittaa tekemään salaa asioita, joiden tietää aiheuttavan mielipahaa ja riitaa. Näiden ihmisten mielessä ei ole kuin omat halut ja oma mukavuus. Kyllä tuollaisen jälkeen epäilisin miehen rehellisyyttä muissakin asioissa.
En ymmärrä logiikkaasi. Jos jotain ei tiedä, niin miten se voi aiheuttaa mielipahaa ja riitaa?
Onko ok, jos petän jäämättä kiinni? Saanko tehdä tällaisen ratkaisun itsekseni, että sallin itselleni tällaisia omia kivoja asioita, joita en kerro miehelleni, koska tiedän, ettei hän hyväksyisi niitä?
Kyllähän sitä voi (ja pitääkin) valehdella sellasesta, että jos vaikka mies on nikkaroinut muotopuolen linnunpontön ja on tekeleestään kovin ylpeä, niin pitäähän sitä kehua, vaikkei totta olekaan. Sun miehen valheet oli vähän toista luokkaa ja suhteessa on jotain pahasti pielessä, jos noin isoista asioista valehtelee ja pitää sitä ihan normaalina.