syvästä masennuksesta kärsivä jää yksin

mulla todettiin syvä masennus ja olen pienten lasten kanssa yksin. olen niin masentunut, etten saa asioitani mitenkään hoidettua. lapset jaksan hoitaa mutten jaksa hymyillä. ainut positiivinen jota tunnen kohdistuu lapsiini. psykiatrinen poliklinikka on täynnä, psykologille ei saa aikoja, tk:n psyk sh ei ota minua potilaaksi masennustaustani vuoksi. päivät kuluvat ja olo vain pahenee. en kohta enää tunnista itseäni.

mietin tuota jokelan pekkaa ja tunnen surua hänen vuokseen. toki myös uhrien ja heidän omaistensa vuoksi, mutta ymmärrän kuinka syvä masennus voi nuorella johtaa psykoosiin, kun oma psyyke murtuu, kun et ole kenellekään kukaan etkä mitään.