Lue keskustelun säännöt.
Työpaikan myrkyllinen ilmapiiri ja porukan ulkopuolelle jääminen
29.05.2018 |
Aloitin muutama kuukausi sitten uudessa työpaikassa. Kyseessä on noin 10 hengen toimisto, jossa noin puolet miehiä ja puolet naisia. Tehtävänimike naisilla ja miehillä eri eli aika luonnollisesti työpaikalle on muodostunut kaksi ryhmää esim. ruokailuihin ja kahvitauoille. Olen itse kolmekymppinen nainen ja koen, etten ole oikein päässyt tähän pääasiassa 50+ naisten ryhmään mukaan. Usein minulle ei juurikaan puhuta tai ei edes katsota minuun päin. Jos itse aktiivisesti yritän aloittaa keskustelua, se tyrehtyy yleensä nopeasti.
Tämän lisäksi työpaikan ilmapiiri on hieman "myrkyllinen". Ei varmaan maailman pahin, mutta aika paljon on selän takana puhumista, "ei kuulu minulle" ja "minä en ainakaan tee" -asennetta ja työpisteillä kuiskuttelua. Se kuiskuttelu on melkein pahinta, kun kuulet omalle työpisteelle sanan sieltä ja toisen täältä ja väkisinkin mielessä pyörii, että kenestä ne tällä kertaa puhuvat.
Sama naisporukka on nyt tehnyt töitä yhdessä useamman vuoden ajan ja minä olen nyt pitkästä aikaa uutena tullut. Ymmärrän, että voi olla vaikea ottaa uutta tulijaa mukaan, kun on pitkään ollut sama ryhmä, jolle on jo muodostunut omat jutut ja yhteistä historiaa. En koe, että työpaikalla olisi varsinaista pahantahtoisuutta (ainakaan paljon), pikemminkin eivät itse näe omaa käyttäytymistään. Leipiintyminen ja kova tahti vaikuttavat myös ilmapiiriin. Minusta tuntuu kuitenkin raskaalta olla jatkuvasti ulkopuolinen ja ikään kuin pohjakastia. Osaatteko neuvoa keinoja, joilla voisin sietää tilannetta? Esimiehen puoleen en tässä vaiheessa haluaisi kääntyä, koska en usko, että tämä pystyy asiaan vaikuttamaan. Uskon, että kun tarpeeksi kauan olen työpaikassa, pääsen pikkuhiljaa ryhmään mukaan. En haluaisi ainakaan luovuttaa tässä vaiheessa.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Neuvon lähtemään, jotta et muutu samanlaiseksi.
Olen itse asiassa vähän miettinyt sitä, muuttuuko ihminen samanlaiseksi tuollaisessa paikassa. :) Tämä olisi minulle tärkeä työkokemus, koska olen alanvaihtaja enkä ole siis aiemmin tehnyt tämän alan töitä. En ajatellut olla työssä loppuikää, mutta jos yritän useamman kuukauden sinnitellä, on pakko keksiä jotain, että pää kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ajattelisin näin: "tää on vain työtä..". Jos pidät työstäsi, niin uskon että saat siitä itsellesi mielihyvää. Jos et, niin pane hakemuksia uuteen, ja sitten haastattelutilanteessa luota vaistoihisi.
Kokemusta on sisäänpäin lämpeävistä naisvaltaisista paikoista (hoitoala). Kannattaa pitää asiat omanaan, pääset helpommalla. Ajan kanssa pääset kyllä "sisään" porukkaan, mutta kannattaako supinajengiin tarjoutua?
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelisin näin: "tää on vain työtä..". Jos pidät työstäsi, niin uskon että saat siitä itsellesi mielihyvää. Jos et, niin pane hakemuksia uuteen, ja sitten haastattelutilanteessa luota vaistoihisi.
Kokemusta on sisäänpäin lämpeävistä naisvaltaisista paikoista (hoitoala). Kannattaa pitää asiat omanaan, pääset helpommalla. Ajan kanssa pääset kyllä "sisään" porukkaan, mutta kannattaako supinajengiin tarjoutua?
En ajatellut lähteä mukaan "supinajengiin", mutta haluaisin, että minuun päin katsottaisiin kun puhun, näin esimerkiksi. Mulla on aika pieni todennäköisyys työllistyä vielä näin lyhyellä työkokemuksella minnekään muualle, toki hakemuksia voi aina laittaa. Työpaikka on aivan ihanteellinen sijainniltaan, siksikään en haluaisi luopua. Kertokaa kokemuksia vertaistueksi! :)
Muutama kuukausi töissä ja jo on ylemmyydentunnetta, kun siellä viisikymppiset juoruilee ja se nuori jää sivuun. Kylläpä on yllättävää!
Et vielä edes osaa töitäsi, osoitat monin eri tavoin olevasi erilainen ja parempi. Miksi kukaan oikeasti haluaisi olla kanssasi? Se on työpaikka, ei elämä.
Vierailija kirjoitti:
Muutama kuukausi töissä ja jo on ylemmyydentunnetta, kun siellä viisikymppiset juoruilee ja se nuori jää sivuun. Kylläpä on yllättävää!
Et vielä edes osaa töitäsi, osoitat monin eri tavoin olevasi erilainen ja parempi. Miksi kukaan oikeasti haluaisi olla kanssasi? Se on työpaikka, ei elämä.
Taidat olla meillä töissä? :D Kohteliaisuutta ja sivistystä osoittaa se, että toiset huomioidaan edes katsekontaktilla, ei supista työpisteillä omia juttuja, eikä varsinkaan juoruta niistä, jotka ovat poissa. Et tiedä minusta ja minun käyttäytymisestäni työpaikalla mitään. Miksi edes kommentoit? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taustalla voi olla paljon asioita, mistä et tiedä - esim. liittyen työnohjaukseen, prosesseihin jne. jotka aiheuttavat huonoa ilmapiiriä ja kiireen tuntua. On asiatonta jättää ketään ulkopuolelle, mutta itse olen huomannut myös nuorempien asenteessa korjaamisen varaa, nuoremmilla on harhaluulo, että 40+ ihmiset ovat kalkkiksia joiden elämä on aivan erilaista kuin nuorten, että he elävät jossain rinnakkaisessa "iäkkäämpien" todellisuudessa toinen jalka haudassa.
Tosiasiassa, vaikka olisi siunaantunut perhettä matkan varrella ja muuta kokemusta karttunut, sitä on suurinpiirtein sama ihminen kuin 25-vuotiaana, ainoastaan kokeneempi. Nuoremmat voivat vaikuttaa ylimieliseltä asenteessaan, ja koska heillä ei ole menneisyydeen "taakkaa" uudessa työpaikassa he voivat ajatella, että valitetaan turhasta, vaikka näin ei todellisuudessa olisi.
En ole nöyryyden puolestapuhuja, olen hyvin vähän nöyrä elämän suuria kysymyksiä mitättömämmäksi laskemieni asioiden suhteen (mihin esim. työ mielestäni kuuluu), mutta kannattaa kuunnella kokeneempia, selvittää mistä valituksen aiheet juontavat juurensa ja mitkä todelliset ongelmat siellä taustalla on, sen sijaan että on heti intopiukeana tarjoamassa omia näkemyksiään. Koska - vaikka ihmiset eivät olisi paljoa muuttuneet, niin kokemusta heille on karttunut monelta osa-alueelta enemmän ja sitä on syytä - edes hieman - kunnioittaa. Älä ainakaan kuvittele, että olet heitä parempi, se paistaa kyllä läpi.
Ja, aina löytyy myös keski-ikäisiä juoruajia ja työnvälttelijöitä ilman sen kummempaa syytä - mutta näitä löytyy yhtälailla nuoristakin. Toivottavasti pääset mukaan porukkaan!
Ikävää, että tästä tuli tämmöinen sukupolvikysymys, koska kirjoitin, että työporukka on PÄÄASIASSA 50+ naisia, mukana on siis pari nuorempaa, itseni ikäistä naista. Kuten kirjoitin, olen yrittänyt ymmärtää tilannetta, porukan yhteistä historiaa esim. työpaikan kovaa tahtia. Enkä ole into piukeana tarjoamassa omia näkemyksiäni, ei pelkoa siitä. Haluaisin vain, että minua ei jätettäisi ulkopuolelle sanoilla ja teoilla, koska se ei ole asiallista, niin kuin edellinen kirjoittajakin mainitsi. Edelleen kuulisin mielelläni (psykologisia) keinoja, joilla olette sietäneet työpaikkojenne huonoa ilmapiiriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalia pienen työpaikan touhua. Keskity oman työn hoitamiseen ja katso samalla muita paikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että tästä tuli tämmöinen sukupolvikysymys, koska kirjoitin, että työporukka on PÄÄASIASSA 50+ naisia, mukana on siis pari nuorempaa, itseni ikäistä naista. Kuten kirjoitin, olen yrittänyt ymmärtää tilannetta, porukan yhteistä historiaa esim. työpaikan kovaa tahtia. Enkä ole into piukeana tarjoamassa omia näkemyksiäni, ei pelkoa siitä. Haluaisin vain, että minua ei jätettäisi ulkopuolelle sanoilla ja teoilla, koska se ei ole asiallista, niin kuin edellinen kirjoittajakin mainitsi. Edelleen kuulisin mielelläni (psykologisia) keinoja, joilla olette sietäneet työpaikkojenne huonoa ilmapiiriä.
Ei siihen ole mitään psykologisia keinoja, vaihtoehtoja on kaksi: 1) pyrit aktiivisesti myötävaikuttamaan tilanteeseen esim. ottamalla asian suoraan puheeksi (koet että sinut jätetään ulkopuolelle ja toivoisit tähän muutosta) tai 2) noudatat Mieslukija82:n neuvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että tästä tuli tämmöinen sukupolvikysymys, koska kirjoitin, että työporukka on PÄÄASIASSA 50+ naisia, mukana on siis pari nuorempaa, itseni ikäistä naista. Kuten kirjoitin, olen yrittänyt ymmärtää tilannetta, porukan yhteistä historiaa esim. työpaikan kovaa tahtia. Enkä ole into piukeana tarjoamassa omia näkemyksiäni, ei pelkoa siitä. Haluaisin vain, että minua ei jätettäisi ulkopuolelle sanoilla ja teoilla, koska se ei ole asiallista, niin kuin edellinen kirjoittajakin mainitsi. Edelleen kuulisin mielelläni (psykologisia) keinoja, joilla olette sietäneet työpaikkojenne huonoa ilmapiiriä.
Jos et halunnut tehdä tästä sukupolvi- tai sukupuolikysymystä, miksi ihmeessä kirjoitit "pääasiassa 50+ naisia", jos asia onkin sinusta merkityksetön? :D
Vierailija kirjoitti:
Muutama kuukausi töissä ja jo on ylemmyydentunnetta, kun siellä viisikymppiset juoruilee ja se nuori jää sivuun. Kylläpä on yllättävää!
Et vielä edes osaa töitäsi, osoitat monin eri tavoin olevasi erilainen ja parempi. Miksi kukaan oikeasti haluaisi olla kanssasi? Se on työpaikka, ei elämä.
Yäk mikä kommentti. Eli vaikuttaa siltä, että harrastat itse sitä, mistä ap kertoi. Paranna tapasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että tästä tuli tämmöinen sukupolvikysymys, koska kirjoitin, että työporukka on PÄÄASIASSA 50+ naisia, mukana on siis pari nuorempaa, itseni ikäistä naista. Kuten kirjoitin, olen yrittänyt ymmärtää tilannetta, porukan yhteistä historiaa esim. työpaikan kovaa tahtia. Enkä ole into piukeana tarjoamassa omia näkemyksiäni, ei pelkoa siitä. Haluaisin vain, että minua ei jätettäisi ulkopuolelle sanoilla ja teoilla, koska se ei ole asiallista, niin kuin edellinen kirjoittajakin mainitsi. Edelleen kuulisin mielelläni (psykologisia) keinoja, joilla olette sietäneet työpaikkojenne huonoa ilmapiiriä.
Jos et halunnut tehdä tästä sukupolvi- tai sukupuolikysymystä, miksi ihmeessä kirjoitit "pääasiassa 50+ naisia", jos asia onkin sinusta merkityksetön? :D
No, tarkoitus ei tosiaan ollut tehdä tästä sukupolvi- tai -puolikysymystä, vaan kertoa mahdollisimman tiivistetysti taustatietoja työpaikan tilanteesta, jotta lukija saisi siitä elävämmän kuvan. Ensimmäinen viestini oli suht pitkä, joten kolmen sanan merkitys ei varmaan ole ihan ratkaiseva siinä, mitä ajan takaa (toki vauva av:lla riittää varmasti yksikin sana viemään keskustelua johonkin suuntaan... :D). Mutta toivottavasti sinun on mahdollista päästä yli asiasta, itse en aio jatkaa siitä enempää.
Itse taas jättäydyin moisesta supinakerhosta ulkopuolelle. Kunhan työt saadaan tehdyksi hyvin, se riittää mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse aikanaan toimin niin, että otin hiertäviä asioita puheeksi. Kaikki eivät pitäneet, mutta mitä väliä. Osa taas tykkäsi.
Hoitotyössä kyllä näki kaikenlaista, erityisesti kiertävänä oltuani. Valitettavasti vain oli näin, että ne ilkeimmät pätijät olivat niitä vanhempia naisia.
Mietippä näin: mikään ei ole ikuista, kokemusta karttuu ja palkka juoksee. Jos tiedostat sen, että voit myös hakea muualle niin se helpottaa. Muista vain, ettei ole paratiisia maan päällä (ei ainakaan työelämässä).
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että tästä tuli tämmöinen sukupolvikysymys, koska kirjoitin, että työporukka on PÄÄASIASSA 50+ naisia, mukana on siis pari nuorempaa, itseni ikäistä naista. Kuten kirjoitin, olen yrittänyt ymmärtää tilannetta, porukan yhteistä historiaa esim. työpaikan kovaa tahtia. Enkä ole into piukeana tarjoamassa omia näkemyksiäni, ei pelkoa siitä. Haluaisin vain, että minua ei jätettäisi ulkopuolelle sanoilla ja teoilla, koska se ei ole asiallista, niin kuin edellinen kirjoittajakin mainitsi. Edelleen kuulisin mielelläni (psykologisia) keinoja, joilla olette sietäneet työpaikkojenne huonoa ilmapiiriä.
Sinä teit itse tästä ikä- ja sukupolvikysymyksen korostamalla sekä sukupuolta että ikää. Totta kai sinut jätetään ulkopuolelle, kun kaikin tavoin osoitat muille, että sinun mielestäsi he ovat tympeitä juoruilijoita. Halveksit heitä tällä palstalla sanoilla ja työpaikalla todennäköisesti myös teoilla. Vaikutat siltä ikuiselta koulukiusatulta, joka näkee kaikkialla mahdollisuuden kokea sivuunsysäämisen.
Mä olen ratkaissut asian niin, että käyn siellä vaun töissä. Teen työni niin hyvin kuin pystyn ja muuten yritän viihtyä niin hyvin kuin se on mahdollista. Mutta en anna elämästäni työyhteisölle juuri mitään. Meilläkin on sellaista myrkyllistä ilmapiiriä. Negatiivisuutta, valittamista, supinaa, klikkejä. En oikein välitä olla osallisena sellaiseen. Jiskus tuntuu, ettei uskalla sanoa mihinkään oikein mitään, koska kaikkea mitä sanon, voidaan tulkita väärin ja en jaksa sitä silmien pyörittelyä. Koen, että olen työyhteisön vähiten arvostettu tyyppi. Olen ja pysyn ulkopuolisena, en mene juorupiireihin. En voi sanoa rehellistä mielipidettäni juuri mihinkään kriittiseen aiheeseen, koska se lynkattaaan heti monesta suusta yhtäaikaa. Vaihtoehtona on hymistellä mukana. Mutta kun en halua tehdä sitäkään. Olen sitten ulkopuolinen ja pysyn hiljaa. En pidä itseäni mitenkään parempana kuin muut, mutta kyllä välillä ihmisten typeryys vaan ihmetyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama kuukausi töissä ja jo on ylemmyydentunnetta, kun siellä viisikymppiset juoruilee ja se nuori jää sivuun. Kylläpä on yllättävää!
Et vielä edes osaa töitäsi, osoitat monin eri tavoin olevasi erilainen ja parempi. Miksi kukaan oikeasti haluaisi olla kanssasi? Se on työpaikka, ei elämä.
Yäk mikä kommentti. Eli vaikuttaa siltä, että harrastat itse sitä, mistä ap kertoi. Paranna tapasi!
Selvä. Sanon jo huomenna sille meidän valittajalle, että täällä ollaan töissä, ei etsimässä kavereita. Sen jälkeen suljen siltä muutaman lisenssiohjelman ja ihmetelen, että kyllä ne meillä muilla toimii. Siitä se saa jotain muuta ajateltavaa kuin sen, että taaskaan ei saanut olla suuna päänä koko kahvitaukoa.
Vierailija kirjoitti:
Itse taas jättäydyin moisesta supinakerhosta ulkopuolelle. Kunhan työt saadaan tehdyksi hyvin, se riittää mulle.
Mua jotenkin pelottaa, että tilanne menee vielä hankalammaksi, jos kovin selvästi jättäydyn supinoiden ulkopuolelle. En taida olla niin vahva ihminen kuin haluaisin... Tosin luin jostain, että ryhmän ulkopuoliseksi jääminen aktivoi ihmisen aivoissa samat alueet kuin fyysinen kipu. Täällä kotisohvalla on helpompi päättää olla vahva oman tiensä kulkija kuin siellä todellisessa tilanteessa kahvitunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Itse aikanaan toimin niin, että otin hiertäviä asioita puheeksi. Kaikki eivät pitäneet, mutta mitä väliä. Osa taas tykkäsi.
Hoitotyössä kyllä näki kaikenlaista, erityisesti kiertävänä oltuani. Valitettavasti vain oli näin, että ne ilkeimmät pätijät olivat niitä vanhempia naisia.
Mietippä näin: mikään ei ole ikuista, kokemusta karttuu ja palkka juoksee. Jos tiedostat sen, että voit myös hakea muualle niin se helpottaa. Muista vain, ettei ole paratiisia maan päällä (ei ainakaan työelämässä).
Kiitos tästä kommentista! t. Ap
Neuvon lähtemään, jotta et muutu samanlaiseksi.