Lue keskustelun säännöt.
Työpaikan myrkyllinen ilmapiiri ja porukan ulkopuolelle jääminen
29.05.2018 |
Aloitin muutama kuukausi sitten uudessa työpaikassa. Kyseessä on noin 10 hengen toimisto, jossa noin puolet miehiä ja puolet naisia. Tehtävänimike naisilla ja miehillä eri eli aika luonnollisesti työpaikalle on muodostunut kaksi ryhmää esim. ruokailuihin ja kahvitauoille. Olen itse kolmekymppinen nainen ja koen, etten ole oikein päässyt tähän pääasiassa 50+ naisten ryhmään mukaan. Usein minulle ei juurikaan puhuta tai ei edes katsota minuun päin. Jos itse aktiivisesti yritän aloittaa keskustelua, se tyrehtyy yleensä nopeasti.
Tämän lisäksi työpaikan ilmapiiri on hieman "myrkyllinen". Ei varmaan maailman pahin, mutta aika paljon on selän takana puhumista, "ei kuulu minulle" ja "minä en ainakaan tee" -asennetta ja työpisteillä kuiskuttelua. Se kuiskuttelu on melkein pahinta, kun kuulet omalle työpisteelle sanan sieltä ja toisen täältä ja väkisinkin mielessä pyörii, että kenestä ne tällä kertaa puhuvat.
Sama naisporukka on nyt tehnyt töitä yhdessä useamman vuoden ajan ja minä olen nyt pitkästä aikaa uutena tullut. Ymmärrän, että voi olla vaikea ottaa uutta tulijaa mukaan, kun on pitkään ollut sama ryhmä, jolle on jo muodostunut omat jutut ja yhteistä historiaa. En koe, että työpaikalla olisi varsinaista pahantahtoisuutta (ainakaan paljon), pikemminkin eivät itse näe omaa käyttäytymistään. Leipiintyminen ja kova tahti vaikuttavat myös ilmapiiriin. Minusta tuntuu kuitenkin raskaalta olla jatkuvasti ulkopuolinen ja ikään kuin pohjakastia. Osaatteko neuvoa keinoja, joilla voisin sietää tilannetta? Esimiehen puoleen en tässä vaiheessa haluaisi kääntyä, koska en usko, että tämä pystyy asiaan vaikuttamaan. Uskon, että kun tarpeeksi kauan olen työpaikassa, pääsen pikkuhiljaa ryhmään mukaan. En haluaisi ainakaan luovuttaa tässä vaiheessa.
Kommentit (32)
Kyllä ne jo vuoden päästää muistaa, että sinäkin olet siellä töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut aikalailla samassa tilanteessa, paitsi että työtehtävät eivät olleet sukupuolittuneita.
Päätin tehdä omat hommani, olla ystävällinen kaikkia kohtaan ja olla puhumatta kenestäkään tai mistään pahaa. Pari kissaa nostin pöydälle yhteisissä kokouksissa.
Lopputuloksena sain parista työkaverista elinikäiset ystävät, parista elinikäiset veriviholliset (myös pomosta, joka ei suvainnut klikkeihin lähtemätöntä joka halusi että epäkohtiin (työssä, ei ihmissuhteissa) puututaan...) ja myös superhyvän työtarjouksen toisesta yrityksestä, jonka kansaa tehtiin yhteistyötä.
Kaikille ei voi kumartaa, itseään ja arvojaan ei kannata myydä ja itselleen kannattaa olla rehellinen.
Eukot ei muutu tuosta yhtään paremmiksi eikä se ole sun hommasi niitä parantaa. Sen sijaan voit itse olla ovelampi. Älä juorua kenestäkään vaan vaihda nopeasti puheenaihe niin, että kehaiset supisijaa jostain. Pyydä pientä apua sellaiselta, jonka arvioit pahimmaksi dissaajaksesi. Tee se niin, että joku kuulee eikä siitä voi kieltäytyä. Älä välitä siitä, että osaat kyllä homman itsekin. Huolehdi siitä, että ne miehet pitävät sua reiluna tyyppinä. Kysele eukoilta jotain yhdentekevää, miten meni viikonloppu tai heitä smalltalkia, johon ei voi olla vastaamatta, kuten eikös ole ihana ilma tms tuubaa. Ai tosi kivasti pukee toi paita sua. Ole kylmähermoinen äläkä provosoidu mistään. Mielipide voi hitaasti alkaa muuttua. Esitä pomolle kylmiä faktoja, kun olet varma asiastasi. "Mä oon huomannut, että tällä tavoin säästyy aikaa hurjasti". Kukapa sellaisesta tuloksen parannuksesta voisi kieltäytyä, ettei oma jakkara ala heilua. Kyllä sä pärjäät ja kokemuksen karttuessa voit alkaa rauhassa katsella parempia mestoja. Älä kuitenkaan kerro työnhausta kenellekään.
Olen töissä isossa toimitalossa (50+ eri yritystä). Oma toimisto on ylimmässä kerroksessa, joten vietän hississä paljon aikaa. Omalla työpaikallani ei ole naisia kuin kaksi, enkä hänen kanssaan kaveeraa sen enempää kuin muidenkaan kollegoiden. Osa miehistä on toki parempia kavereita kuin toiset, ja se on ihan ok. Kaikkia kohdellaan kuitenkin samalla tavalla ja heitetään työpaikalla yleistä läppää eikä jauheta omia, henkilökohtaisia asioita. Kommunikointi keskittyy businekseen ja vitseihin, aina positiivisen kautta.
Olen tässä toimitalossa (ja itseasiassa muissakin, käyn paljon asiakkailla), havainnut seuraavaa: Aina, kun hississä törmään naisporukkaan, heidän keskinäiset juttunsa ovat lähes aina negatiivisia, aina on jokin ongelma, valitus tai jonkun toisen ihmisen toiminta. Kun törmään hississä miesporukkaan, he puhuvat töistä tai jostain hauskasta.
Jännä ilmiö.
Hankala tilanne, jota voi olla vaikeaa ratkaista ja muuttaa. Helposti työyhteisössä jumitutaan tietynlaiseen toimintamalliin ja ryhmissä on aina johtohenkilönsä, joiden mukaan mennään. Supina työpaikoilla on yleistä ja joskus hyödyllistäkin (jos saadaan asioita sitä kautta ratkaistua tai kehitysehdotuksia eteenpäin = joku uskaltautuu viemään ryhmän ehdotuksen esimiehille), toisten selän takana (pahaa) puhuminen tuntuu olevan enemmän normi kuin poikkeus, valitettavasti. Kiinteäksi muodostuneeseen ryhmään on uuden työntekijän hankalaa päästä mukaan, jos ryhmän jäsenet eivät ota aktiivisesti uutta mukaansa, näin se vain ikävä kyllä menee. Kokemusta on ja en silloin osannut itse ratkaista miten paikkani saisin ja pääsisin mukaan juttuihin tai saisin edes jollain tavalla toimivan työsuhteen luotua työkavereihini, sillä suhtautuminen oli vihamielistä ja torjuvaa. Jonkin aikaa kestin hammasta purren, mutta jouduin melko pian siirtymään uuteen työhön toisen työnantajan palvelukseen. Kaikki paikat vaan eivät sovi kaikille. Se totaalitorjunta ja siihen johtaneet syyt jäivät itselleni täysin epäselviksi, en ollut aiheuttanut mitään omilla toimillani, ehkä oli kyse jostain vanhasta asiasta tai rekrytointiin liittyneestä kuviosta (esim. että jonkun toisen olisi pitänyt saada paikkani, vaikkapa talon sisältä ja kun näin ei käynytkään niin se oli automaattisesti minun vikani ja minut piti savustaa ulos). Voimia sinulle, ei ole helppoa kestää työpäivästä toiseen tuossa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että tästä tuli tämmöinen sukupolvikysymys, koska kirjoitin, että työporukka on PÄÄASIASSA 50+ naisia, mukana on siis pari nuorempaa, itseni ikäistä naista. Kuten kirjoitin, olen yrittänyt ymmärtää tilannetta, porukan yhteistä historiaa esim. työpaikan kovaa tahtia. Enkä ole into piukeana tarjoamassa omia näkemyksiäni, ei pelkoa siitä. Haluaisin vain, että minua ei jätettäisi ulkopuolelle sanoilla ja teoilla, koska se ei ole asiallista, niin kuin edellinen kirjoittajakin mainitsi. Edelleen kuulisin mielelläni (psykologisia) keinoja, joilla olette sietäneet työpaikkojenne huonoa ilmapiiriä.
Sinä teit itse tästä ikä- ja sukupolvikysymyksen korostamalla sekä sukupuolta että ikää. Totta kai sinut jätetään ulkopuolelle, kun kaikin tavoin osoitat muille, että sinun mielestäsi he ovat tympeitä juoruilijoita. Halveksit heitä tällä palstalla sanoilla ja työpaikalla todennäköisesti myös teoilla. Vaikutat siltä ikuiselta koulukiusatulta, joka näkee kaikkialla mahdollisuuden kokea sivuunsysäämisen.
Ihme kiusaaja olet itse. Olisko syytä katsoa peiliin?
Joo. Hyvältä näyttää.
Entä sinä, onko hiukset hyvin ja meikki kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Eukot ei muutu tuosta yhtään paremmiksi eikä se ole sun hommasi niitä parantaa. Sen sijaan voit itse olla ovelampi. Älä juorua kenestäkään vaan vaihda nopeasti puheenaihe niin, että kehaiset supisijaa jostain. Pyydä pientä apua sellaiselta, jonka arvioit pahimmaksi dissaajaksesi. Tee se niin, että joku kuulee eikä siitä voi kieltäytyä. Älä välitä siitä, että osaat kyllä homman itsekin. Huolehdi siitä, että ne miehet pitävät sua reiluna tyyppinä. Kysele eukoilta jotain yhdentekevää, miten meni viikonloppu tai heitä smalltalkia, johon ei voi olla vastaamatta, kuten eikös ole ihana ilma tms tuubaa. Ai tosi kivasti pukee toi paita sua. Ole kylmähermoinen äläkä provosoidu mistään. Mielipide voi hitaasti alkaa muuttua. Esitä pomolle kylmiä faktoja, kun olet varma asiastasi. "Mä oon huomannut, että tällä tavoin säästyy aikaa hurjasti". Kukapa sellaisesta tuloksen parannuksesta voisi kieltäytyä, ettei oma jakkara ala heilua. Kyllä sä pärjäät ja kokemuksen karttuessa voit alkaa rauhassa katsella parempia mestoja. Älä kuitenkaan kerro työnhausta kenellekään.
Nämä kylmät faktat kannattaa kyllä opetella perustelemaan. Joku "säästyy hurjasti aikaa" saattaa kääntyä sanojaa vastaan eli koko homma kaadetaan hänelle ja kun aikaa ei säästy, niin syyllinen on helppo nimetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että tästä tuli tämmöinen sukupolvikysymys, koska kirjoitin, että työporukka on PÄÄASIASSA 50+ naisia, mukana on siis pari nuorempaa, itseni ikäistä naista. Kuten kirjoitin, olen yrittänyt ymmärtää tilannetta, porukan yhteistä historiaa esim. työpaikan kovaa tahtia. Enkä ole into piukeana tarjoamassa omia näkemyksiäni, ei pelkoa siitä. Haluaisin vain, että minua ei jätettäisi ulkopuolelle sanoilla ja teoilla, koska se ei ole asiallista, niin kuin edellinen kirjoittajakin mainitsi. Edelleen kuulisin mielelläni (psykologisia) keinoja, joilla olette sietäneet työpaikkojenne huonoa ilmapiiriä.
Matemaattinen pähkinä!
Työntekijöitä on n. 10, joista puolet miehiä. Naisia on siis n. 5 (+x) eli ap:n lisäksi n. 4 (+x). Heistä suurin osa on ikäluokkaa 50+. Ap:n ikäisiä on hänen lisäkseen "pari". Ratkaise x?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut aikalailla samassa tilanteessa, paitsi että työtehtävät eivät olleet sukupuolittuneita.
Päätin tehdä omat hommani, olla ystävällinen kaikkia kohtaan ja olla puhumatta kenestäkään tai mistään pahaa. Pari kissaa nostin pöydälle yhteisissä kokouksissa.
Lopputuloksena sain parista työkaverista elinikäiset ystävät, parista elinikäiset veriviholliset (myös pomosta, joka ei suvainnut klikkeihin lähtemätöntä joka halusi että epäkohtiin (työssä, ei ihmissuhteissa) puututaan...) ja myös superhyvän työtarjouksen toisesta yrityksestä, jonka kansaa tehtiin yhteistyötä.
Kaikille ei voi kumartaa, itseään ja arvojaan ei kannata myydä ja itselleen kannattaa olla rehellinen.
Mä kyllä vähän luulen, että se sun pomos inhosi sua siitä yksinkertaisesta syystä, että tuommoinen tyyppi on jokaisen lähiesimiehen painajainen. Totuudentorvi, joka kuvittelee omavansa kaikkien totuuden ja olevansa jokaisen puolestapuhuja. Ja että sillä omalla esimiehellä on suuri ja mahtava valta vaikuttaa vaikka mihin asioihin ja se jättää vaikuttamatta ihan vittumai****taan ja tyh****ttään. Esimieeheen prjojisoidaan kaikki oma tyytymättömyys elämään ja itse ollaan vähän parempia taas seuraavaan päivään asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taustalla voi olla paljon asioita, mistä et tiedä - esim. liittyen työnohjaukseen, prosesseihin jne. jotka aiheuttavat huonoa ilmapiiriä ja kiireen tuntua. On asiatonta jättää ketään ulkopuolelle, mutta itse olen huomannut myös nuorempien asenteessa korjaamisen varaa, nuoremmilla on harhaluulo, että 40+ ihmiset ovat kalkkiksia joiden elämä on aivan erilaista kuin nuorten, että he elävät jossain rinnakkaisessa "iäkkäämpien" todellisuudessa toinen jalka haudassa.
Moni 40+ -ikäinen taas tuntuu kuvittelevan, että kaikkia nuoria kiinnostavat ainoastaan bailaus ja vastakkainen sukupuoli. Minulle jäi nuorempana muutamasta työpaikasta sellainen kokemus, että erityisesti vanhemmat naistyökaverit eivät edes halunneet tutustua minuun kunnolla, vaan vetelivät mieluummin omia johtopäätöksiään. Koko ajan jauhamista miehistä ja siitä, että mitä kannattaa baarissa tilata, että miehet kiinnostuu ja kannattaa pukeutua joskus värikkäämminkin, että miehetkin kiinnittäisi huomiota yms. juttua. Siitä huolimatta, että olin itse enemmän lukutoukkatyyppiä enkä koskaan itse edes kertonut mitään bilejuttuja. En tiedä, pitivätkö estyneenä reppanana vai oliko pelissä se perinteinen motiivi: halu elää toisen ihmisen kautta. Tähän jälkimmäiseen olen törmännyt yllättävän usein itseäni vanhempien naisten kohdalla.
Mitä tuohon supatteluun ja ulosjättämiseen tulee, niin siinä ovat kyllä kunnostautuneet ihan kaiken ikäiset ihmiset sukupuolesta riippumatta. Pahimmat tapaamani supisijat ovat olleet ihan omanikäisiäni naisia (tai ehkä pikemminkin tyttöjä, silloin, kun heidän kanssaan jouduin olemaan tekemisissä). Näissä supattelijoissa ja ulossulkijoissa oli huomattavaa se, että yksin ja ilman porukan tukea kaikki heistä vaikuttivat enempi vähempi aroilta ja sellaisilta, jotka eivät uskaltaisi sanoa poikkipuolista sanaa kastemadostakaan. Varmaan se porukassa sipinä ja juonittelu oli heille jokin varaventtiili sekä samalla yritys nostattaa omaa itsetuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut aikalailla samassa tilanteessa, paitsi että työtehtävät eivät olleet sukupuolittuneita.
Päätin tehdä omat hommani, olla ystävällinen kaikkia kohtaan ja olla puhumatta kenestäkään tai mistään pahaa. Pari kissaa nostin pöydälle yhteisissä kokouksissa.
Lopputuloksena sain parista työkaverista elinikäiset ystävät, parista elinikäiset veriviholliset (myös pomosta, joka ei suvainnut klikkeihin lähtemätöntä joka halusi että epäkohtiin (työssä, ei ihmissuhteissa) puututaan...) ja myös superhyvän työtarjouksen toisesta yrityksestä, jonka kansaa tehtiin yhteistyötä.
Kaikille ei voi kumartaa, itseään ja arvojaan ei kannata myydä ja itselleen kannattaa olla rehellinen.
Mä kyllä vähän luulen, että se sun pomos inhosi sua siitä yksinkertaisesta syystä, että tuommoinen tyyppi on jokaisen lähiesimiehen painajainen. Totuudentorvi, joka kuvittelee omavansa kaikkien totuuden ja olevansa jokaisen puolestapuhuja. Ja että sillä omalla esimiehellä on suuri ja mahtava valta vaikuttaa vaikka mihin asioihin ja se jättää vaikuttamatta ihan vittumai****taan ja tyh****ttään. Esimieeheen prjojisoidaan kaikki oma tyytymättömyys elämään ja itse ollaan vähän parempia taas seuraavaan päivään asti.
:D
Hankalaksi menee jos kaikki kehitysehdotukset pitää niellä ettei vaan esimies loukkaannu.
Pomolla oli oma sisäpiirinsä, neutraalit ja inhokit. Ei mitään tekemistä projisointien tai työntekijöiden tyytymättömyyksien kanssa, vaan silkkaa armeija- & jääkiekkojohtamisen synnyttämää paskaa :D
Ihme kiusaaja olet itse. Olisko syytä katsoa peiliin?