Millainen elämäsi olisi ollut, jos olisit syntynyt vuonna 1900?
Olen isosta perheestä, joten luultavasti minulla olisi ollut vieläkin enemmän sisaruksia. Kaikki ovat syntyneet alakautta ilman ongelmia eikä ole ollut isoja sairauksia, niin luultavasti kaikki olisivat hengissä aikuisikään. Tosin tapaturmia olisi voinut tulla, kun ei olisi ollut peräänkatsojia.
Itse olisin luultavasti mennyt ensin lapsena piiaksi ja sitten tehdastöihin. Korkeakoulutuksesta olisi voinut vain haaveilla. Elämä olisi ollut kovaa työntekoa ja niukkaa.
Ensin kansalaissodassa olisi luultavasti mennyt isä (on aatteiltaan punainen nytkin) ja veljiä seuraavissa sodissa.
Kun lapsia olisi alkanut tulla, niin olisin jäänyt kotiin heitä hoitamaan. Luultavasti tätä pirttiviljelyä olisi tullut harrastettua melko lailla, koska olen tullut aina helposti raskaaksi. Onneksi myös synnytykset ovat olleet nopeita ja helppoja. Sekin on mahdollista, että olisin jäänyt ison katraani kanssa sotaleskeksi.
Tämä on aika todennäköinen ajatuskulku, kun katson miten omien työläistaustaisten isovanhempieni elämä on mennyt (1907 ja 1917 syntyneet isoäidit).
Kommentit (40)
No ainakin Suomen historiaa ajatellen, ei kylläkään mikään paras mahdollinen ajanjakso tänne syntymiselle ollut se, mihin tuo vuosi sijoittuu...
Oisin luultavasti lähteny heti rippikoulun jälkeen kaupunkiin, varmaan Tampereelle, ns.paremman elämän perässä. Päätynyt tehtaaseen orjahommiin, punaisena olisin taistellut. Luultavasti olisin kuollut siellä tai hyvälaatuiseen kasvaimeen, joka nykyään ihan perusleikattava, silloin ei. Lapsia en olisi saanut tuon kasvaimen takia ( jos nyt henkiin olisin jäänyt ) , joten perheettömäksi olisin jäänyt. Ehkä joku myyjä olisin ollut, jotenkin kaupankäynti ollu aina verissä. Loppuiän olisin ollut se hullu kissamummo.
Olisin todennäköisesti kuollut pikkulapsi-iässä. Sairastelin silloin jatkuvasti ja ilman antibiootteja en varmaan olisi hengissä.
Kai olisin elänyt kuin Laurilan Antti, ketjulla kiinni seinässä.
Olisin varmaan kuollut synnytykseen.
Luultavasti eläisin lapseni kanssa suvun mailla, jonne mulle oltaisiin rakennettu oma talo.
Isotätini eli hyvin samanlaista elämää kuin minä, ja hän asui elämänsä suvun maille veljiensä rakentamassa talossaan vailla huolta huomisesta.
Sisaruksistani yksi olisi todennäköisesti kuollut synnytykseen ja isä olisi ollut tilallinen kirkkoherra/kauppias/virkamies kuten kaikki suvun miehet vielä sata vuotta sitten.
Meidän suvussa naisten ei ole ollut pakko mennä naimisiin (moni ei mennytkään), heidät on koulutettu eikä sodat ole vaikuttaneet sukuuni, eli hyvää elämää olisin elänyt.
Luultavasti parempaakin kuin nyt.
Olisin kuin sukulaistäti eli kansakoulu, oppikoulu, ylioppilas ja yliopistoon opiskelemaan kieliä. 1917 pelkäisin kamalasti, että ihastukseni kohde (ei toki sentään poikaystävä) kuolisi, koska hän oli urhea suojeluskuntalainen. Ihailisin Mannerheimia ja vihaisin punaisia. Menisin naimisiin ennen kuin olisin maisteri, lapsia saisin 4 kpl, keskenmenoja ainakin 2. Puoliso olisi ollut menestyvä tilanomistaja, jolla olisi akateeminen tutkinto ja paljon kehitysideoita.
1939 olisin siinä mielessä onnekas, että pojat olisivat vielä liian nuoria sotaan, mies sinne toki lähtisi.
Lapset menisivät oppikouluun ja akateemiselle uralle. 1980 juhlisin synttäreitä, tekisin testamentin ja kupsahtaisin onnellisena hyvästä elämästä. Mies olisi kuollut infarktiin jo 1971.
Olisin kuollut varmaan noin viikon iässä. Olin noin 2kiloinen vauva joka sairastui kynsivallintulehdukseen. Tila uhkasi levitä yleistulehdukseksi ja jouduin vastasyntyneiden teholle.
Joten 1900 olis varmaan pikku torpassa maalla kuolema korjannut
Olisin kuollut alle vuoden ikäisenä keuhkokuumeeseen. Jos olisin siitä selvinnyt, niin olisin kuollut joko ensimmäiseen tai viimeistään toiseen synnytykseen. Ensimmäisen lapsi olisi kuollut tai vammautunut synnytyksessä, toinen olisi kuollut.
Samanlainen kuin mummillani. Hän oli suurperheen äiti, joka hoiti kotieläimet, lapset ja oli monipuolisesti taitava. Hän lueskeli paljon omatoimisesti ja oli kyläyhteisönsä aktiivinen jäsen jakaen tietoa muillekin. Puoliso kävi omassa metsässä töissä ja rakensi perheen kodin. Perheessä ei käytetty alkoholia, ei oltu uskovaisia, tanssittiin, soitettiin. laulettiin ja lausuttiin runoja. Nautittiin elämästä. Synnytykset olivat helppoja, ei keskenmenoja, ei isompia murheita, vaan kaikki lapset selvisivät aikuisiksi. Myös sota-ajoista selvittiin läheisimpiä menttämättä, kun mies oli liian vanha ja lapset liian nuoria rintamalle. Synnytykset tapahtuivat töiden lomassa kotona. Olisin saanut lapseni kouluttautumaan ja menstymään elämässään, tekemään menestyksekkään loikan maalta kaupunkiin. Itse olisin oppinut lukemaan ja laskemaan käymällä kiertokoulua vain muutaman viikon.. Pienellä kansaneläkkeellä olisi ollut aikaa katsoa tv:ä, lukea kirjoja, tavata ystäviä, muistella menneitä ja hoitaa lastenlapsia.
Jos ei lapsena sairastetut taudit olis tappanu niin synnytys. Olis varmaan repeemät tulehtunu helposti. Sen tiedän et ainakin mun lapsi olis kuollut kun maitoa ei alkanut tulemaan.
Olisin syntynyt kaupunkiin työläiskortteliin neljänneksi lapseksi, ensimmäiseksi tyttäreksi. En varmaan olisi käynyt koulua, vaan enemmänkin auttanut vanhempia saamaan elantonsa. Paitsi jos he eläisivät kuten oikeasti elivät, en ehkä päätyisi adoptoitavaksi kuten nyt päädyin, vaan minusta olisi saattanut hyvinkin tulla huutolaislapsi. Tai jotain vielä pahempaa.
Jos en olisi kuollut johonkin tulehdukseen tai vankileirillä vuonna 1918, olisin kuollut umpisuolen tulehdukseen vuonna 1921.
Olisin varmaa isän mukana jossakin kalastuslaivassa, tai sitten jossain muunlaisessa työssä apulaisena, esim puualalla, tai metallialalla. Saattaisin myöhemmin elämässä työskennellä jonkinlaisella media- tai sanomalehti -alalla, esim painamassa tai kirjoittamassa sanomalehtiä. Tai sitten olisin journalisti. Isän puolella on aikalailla aina ollu lehmiä ja maatilaa, ja esi-isät ollu aika ankaria varsinkin työnteossa.. mutta oma isä olisi vähä rennompi ja monipuolisempi. Monta rautaa tulessa olisi varmasti 1900 luvullakin. Naimisiin saattaisin mennä missä iässä tahansa, jopa vasta vanhana - koska en ihastu kovin helposti, ja otan parisuhteet vakavasti. En osaa sanoa miten paljon tai tulisiko ollenkaan lapsia.. Sekin voi riippua monesta asiasta. Nuorempi veli luultavasti olisi isän kanssa samassa työssä. Nuorin veli varmaan matkustaisi etsimään onnea ja jännitystä rapakon takaa. On sen verta utelias ja levoton kaveri.. Äiti tekisi varmaan jotai kirjanpito tai sihteerihommia isän työssä, sekä pitäisi huolta kodinhoidosta minun kanssa. Jossain vaiheessa veli ja isä varmaan joutuisi sotaan. Nuorin veli ehkä karkaisi ulkomaille. :D
Äitini olisi pieksänyt minut hengiltä noin kuusivuotiaana. Ellemme sitä ennen olisi jo kuolleet kadulle.
Kiitos Suomen sosiaaliturva ja nykyaikainen lastensuojelu <3
Olisin mennyt nuorena tehdastyöhön, avioitunut mahdollisimman pian. Lapsia olisi syntynyt niin monta/vähän kuin keho olisi kestänyt. Kuolema korjaisi viimeistään nelikymppisenä kilpirauhasen vajaatoimintasairauteen.
Parasta olisi ollut hankkia matkalippurahat ja lähteä viimeistään 17-vuotiaana valtamerihöyryllä 'Ameriikkaan', eli sinne 'rapakon taakse' New Yorkiin, kuten silloin sanottiin.
Olisin varmaan päässyt piikomaan johon parempaan huusholliin ja ehkä löytänyt aikanaan jonkun reippaan Suomesta tulleen siirtolaispojan, joka olisi vaikka tullut herrasväelle automobiilin kuljettajaksi.
Yhdessä olisimme käyneet katsomassa myös kiehtovia 'eläviä kuvia' ja nähneet ehkä Mary Pickfordin ja Charlie Chaplininkin.
Uuden ajan ihmeitä.
Ja kuunnelleet kotona tietenkin ragtime-levyjä gramofonilla ja tanssineet sen tahtiin.
1950-luvulla olisimme jo siirtyneet Michiganiin tai vaikka Kaliforniaan, jossa sitten alkaisimme jo valmistautua ansaittuihin eläkepäiviimme.
Lasten ja heidän puolisoidensa vieraillessa bungalowissamme puhe alkaisi jo meilläkin taipua enemmän siihen amerikanenglantiin ja suomen kieli olisi jo vähän heikkoa kummallakin, kun Yleiradion Niilo Ihamäki tai Martti Silvennoinen olisi meitä tullut sinne joskus 1960-luvun alussa haastattelemaan .
( Olisimme olleet heille hyvin vieraanvaraisia)
Meidät olisi kai sitten haudattu kuoltuamme joskus 1980-luvulla jonnekin Amerikansuomalaisten hautausmaalle.
Nuorin, 1945 syntynyt tyttärenpoikamme olisi valitettavasti jo kuollut ennen meitä, Vietnamin sodassa ja hänen nimensä olisi nykyisin siellä muistomuurissa. (monia suomalaisnimiäkin sieltä näet löytyy.)
Tyttäremmekin olisi jo eläkkeellä ja hän olisi tehnyt elämäntyönsä Yalesta valmistuttuaan siirtolaisinstituutin palveluksessa, amerikan suomalaisten historiaa historiaa kokoamassa.
Onhan siellä jonkun amerikasuomalaisen pariskunnan elämä jotenkin näinkin voinut sujua...
Mummoni on syntynyt vuonna 1900 maanviljelijäperheeseen ja itse olen kasvanut samalla maatilalla kuin isäni ja hänen isänsä ja sukunsa. Todennäköisesti siis olisin syntynyt isoon maanviljelijäperheeseen ja mennyt maanviljelijän pojan kanssa naimisiin.
Sisällissotaan ei tietääkseni meidän sukua ole paljon joutunut, mutta toisessa maailmansodassa on kaatunut miehiä, joten ehkä veljeni tai poikani olisi kaatunut sodassa. Olisin ehkä kuollut synnytyksessä tai jos olisin useamman lapsen ehtinyt saada, pari heistä olisi kuollut jo vauvana.
Totta muuten, unohdin tuon Amerikan. Isoäitini sisaruksia lähti tuolloin Amerikkaan ja olisin saattanut minäkin lähteä. Olen sen verran seikkailuhenkinen (asunut kolmessa maassa) ja haluan tähdätä parempaan eli tuo olisi saattanut olla aika todennäköinen vaihtoehto tuokin. Eli sukuni saattaisi olla nyt amerikkalainen.
-Ap
Mulla olisi varmaan oma pieni talo Keski-Suomessa. Lauma lapsia, heikentyvä terveys ja jääräpäiset mielipiteet. Jos yhtään olisin kasvanut samalla tavalla kuin isoisäni s 1904