Lue keskustelun säännöt.
Millainen elämäsi olisi ollut, jos olisit syntynyt vuonna 1900?
29.05.2018 |
Olen isosta perheestä, joten luultavasti minulla olisi ollut vieläkin enemmän sisaruksia. Kaikki ovat syntyneet alakautta ilman ongelmia eikä ole ollut isoja sairauksia, niin luultavasti kaikki olisivat hengissä aikuisikään. Tosin tapaturmia olisi voinut tulla, kun ei olisi ollut peräänkatsojia.
Itse olisin luultavasti mennyt ensin lapsena piiaksi ja sitten tehdastöihin. Korkeakoulutuksesta olisi voinut vain haaveilla. Elämä olisi ollut kovaa työntekoa ja niukkaa.
Ensin kansalaissodassa olisi luultavasti mennyt isä (on aatteiltaan punainen nytkin) ja veljiä seuraavissa sodissa.
Kun lapsia olisi alkanut tulla, niin olisin jäänyt kotiin heitä hoitamaan. Luultavasti tätä pirttiviljelyä olisi tullut harrastettua melko lailla, koska olen tullut aina helposti raskaaksi. Onneksi myös synnytykset ovat olleet nopeita ja helppoja. Sekin on mahdollista, että olisin jäänyt ison katraani kanssa sotaleskeksi.
Tämä on aika todennäköinen ajatuskulku, kun katson miten omien työläistaustaisten isovanhempieni elämä on mennyt (1907 ja 1917 syntyneet isoäidit).
Kommentit (40)
Olisin varmaan selvinnyt hengissä pikkulapsiajan, mutta joutunut pikkupiiaksi jo 14-vuotiaana. Koska miehet ovat olleet aina perääni, eiköhän joku isäntä olisi minut raiskannut ja saanut raskaaksi. Oman synnytyksen kokemuksella lapsi olisi kuollut hapenpuutteeseen ja minä verenhukkaan.
Jos nyt sitten olisin raskaudelta säästynyt, olisin varmaan päätynyt muiden punaisten tyttöjen kanssa Hauholle tapettavaksi. Jos olisin siitä porukasta jäänyt, olisin ehkä päässyt jossain vaiheessa tehtaaseen töihin. Kouluttamaton ja varaton kuitenkin.
Aika huonot näkymät siis, verraten että nykypäivänä olen koulutettu, hyvin toimeen tuleva, ja synnytyksestäkin selvittiin hengissä sekä minä että lapsi. Kiitos neuvola, peruskoulu, ilmainen yliopisto, ja keskussairaala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin rikastunut pirtun salakuljettamisella.
Jaa-a. Todennäköisesti olisin ollut kansalaissodassa valkoinen, koska vanhempani ovat Etelä-Pohjanmaalta kotoisin. Olisin mennyt jonkun maanviljelijän kanssa naimisiin, kenties opiskellut opettajaksi siinä sivussa ja opettanut ja hoitanut tilaa.
Näin siitä syystä, että kovin köyhää sukuni ei ole, semmoista keskiluokkaista enemmänkin. Olin koulussa oikein hyvä, ja opiskellut yliopistossa loppututkinnon, joten tuskin olisin jättänyt ihan kansakoulupohjalle. Mene ja tiedä, isoäitini (syntyneet molemmat 1800-luvun lopulla) olivat molemmat kumminkin tilan emäntiä, joten voi olla että opinnot olisivat jääneet oppikouluun.
Karua elämäähän se on ollut. Työtä tehtiin ja monet nykyajan pikkusairaudet olivat siihen aikaan tappavan vaarallisia, koska antibiootteja ei ollut.
Isän äiti oli ison tilan emäntä, sahanomistajan vaimo, jonka mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa nuorena ja hän itse kuoli alle nelikymppisenä jonkinlaiseen flunssan jälkitautiin. Hänen lapsistaan kaksi kuoli lapsena, seitsemän kasvoi aikuisiksi.
Äidin äiti oli ratavartijan vaimo, eli aika vaatimattomista oloista.
Nykyistä miestäni en olisi koskaan tavannut, hän on evakkokarjalaisen poika ja kotoisin Satakunnasta. Todennäköisemmin olisin nainut jonkun paikallisen maajussin pojan.
Punaiset ampuivat kapinan alussa suunnilleen tuon ikäisen sukulaismiehen. Tämä on tosi juttu, syytä ei tiedetä. Muut perheen miehet joutuivat pakenemaan metsään. Naiset veivät heille illalla salaa ruokaa. Nuotiotakaan ei uskaltanut pitää. Vähitellen uskalsivat tulla pois, kun punaisia hävetti aseettoman siviilimiehen murhaaminen.
Teininä olisin kuollut pissatulehduksiin. Tai viimeistään esikoista odottaessa 27--vuotiaana raskausmyrkytykseen tai synnytyksen jälkeiseen verenvuotoon (1 1/2 litraa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni äitin isä, joka oli vielpä kaimani syntyi 1900. Hän eli 92 vuotiaaksi. Muistan lapsena miten minua huvitti, että hän oli talvisotaan liian vanha. Olihan siellä vanhempiakin miehiä, mutta 20-luvulla kutsunnoissa sai kruununraakin paperit aliravitsemuksen vuoksi. Oli ollut metsätöissä talven ja keväällä kutsunnoissa niin heikkokuntoinen, että ei kelvannut armeijaan. En tiedä miksi asiaa ei tarkistettu uudelleen. Kansalaissota siinä pitäjässä ei ollut samanlaista kuin eteläsuomessa ja ei pahemmin koskenut "kaimaani" joka oli silloin 18-vuotias.
Kaimani isännöi kohtalaisen perinteikästä tilaa kainuun korvessa, eräällä vaaralla, jolla asutusta oli ollut ainakin 1680-luvulta saakka. Pienviljelijän elämää elivät ja tila autioitui 70-luvulla, kun olisi pitänyt sähköistää maatalous. Kesänviettopaikkana on säilynyt viime vuosikymmenelle asti.
Piippua poltti, teki kovia hommia, oli hyväntuulinen. Harrasti käsitöitä, kalastusta ja jaarittelua. Kiikkustuolissa piippu suussaan puhua pärpätti levveää murretta. Alle 10 lasta saivat vaimonsa kanssa. 80-luvulla vaimonsa uhkasi erolla vitsaillakseen siihen aikaan heidän mielestään kovasti yleistyneellä ero ilmiöllä.
Suku oli siihen aikaan työläistä kaupunkiporukkaa enimmäkseen, joten olisin varmaan ollut nuorena naisena ensin tehtaassa tai muussa ei niin koulutusta tarvitsevassa työssä. Naimisiin olisin mennyt ehkä 20-vuotiaana ja sitten synnyttänyt liudan lapsia, joiden välissä käynyt jossain paskatyössä tienaamassa.
Mies olisi varmasti myös joku tehtaalta alunperin katsastettu kaupunkilaiskundi.
Eläisimme todennäköisesti työläiskaupunginosassa vuokralla ahtaasti ja ei niin puhtaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin löytänyt elämäni naisen Titanicilla. Olisimme viettäneet laivalla ihanan romanttisia hetkiä.
Lopussa laiva uppoaa ja hukun melodramaattisesti.
En olisi edes syntynyt. Isäni olisi kuollut verensyöksyyn jossakin tukkityömaalla noin vuonna 1890. Jos olisin syntynyt, 9lisin kuollut alipaineisena Kekkosena alle viikon vanhana, ellei sitten äitini olisi käynyt enkelintekijällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En olisi edes syntynyt. Isäni olisi kuollut verensyöksyyn jossakin tukkityömaalla noin vuonna 1890. Jos olisin syntynyt, 9lisin kuollut alipaineisena Kekkosena alle viikon vanhana, ellei sitten äitini olisi käynyt enkelintekijällä.
Siis tietenkin ... olisin (en 9lisin) kuollut alipainoisena (en alipaineisena) keskosena (ei Kekkosena)...
Lyhyt ja kurja. Nyt ei ole lyhyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin varmaan syntynyt siirtolaisperheeseen Kanadassa ja päätynyt sieltä Neuvostoliittoon.
Olen tuo 31 ja 32.
Isoisäni syntyi vuonna 1900. Jos olisin elänyt hänen elämänsä, niin. Äitini olisi kuollut synnytykseen vuonna 1902 ja isäkin mielenhäiriössä ( ilmeisesti aivoverenvuotoon) jo vuonna 1903. Meitä olisi jäänyt isän kahdesta avioliitosta kuusi lasta orvoksi, jotka olisi jaettu sukulaisperheisiin. Muiden viiden sisarukseni perheet olisivat muuttaneet Amerikkaan. Itse olisin jäänyt Suomeen syrjäseudulle.
Hyväntahtoisten sukulaisteni avustuksella olisin saanut käydä kansakoulun. Olisin tehnyt sekalaisia maa- ja metsätöitä ja lopulta 1920 - luvun lopulla olisin saanut sukulaisten avustuksella hankittua maatilan ja avioitunut. Lapsia olisi tullut puolenkymmentä.
Elelin 1930- luvun maanviljelijänä ja pidin samalla myös pientä sekatavarakauppaa. Tilani laajenisi seudulla suhteellisen vauraaksi.
Kutsunnoissa vuonna 1920 olisin tullut vapautetuksi palveluksesta rauhan aikana heiveröisyyden vuoksi, koska kasvuni oli kesken. Vuonna 1941 minut sitten olisi kutsuttu palvelukseen ja palvelisi. Rintamalla jatkosodan hyökkäysvaiheen aina kotoutumiseen, alkuvuoteen 1942 asti.
Elämä etenisi rauhallisesti suhteellisen terveenä aina 1960- luvun lopulle. Vuonna 1970 joutuisin sairaalan virtsakivien vuoksi ja kuolisin tapaturman seurauksena tiputtuani sairaalan sängystä. Tila jäisi vanhimmalle pojalle, joka ryyppäisi sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin ollut kylän naurunaihe, eli se hullu vanhapiika, joka pelkää ihmisiä. Olisin kesäisin piilotellut metsissä, ja talvisin istunut jossain aitassa tärisemässä. Keski-iässä olisin hukuttautunut järveen.
Toinen vaihtoehto olisi, että minut olisi pakotettu naimisiin, jolloin olisin myös hukuttautunut järveen.
Että polskis.
Vierailija kirjoitti:
Olisin löytänyt elämäni naisen Titanicilla. Olisimme viettäneet laivalla ihanan romanttisia hetkiä.
Lopussa laiva uppoaa ja hukun melodramaattisesti.
12-vuotiaana, justjust.
Tuskinpa elämäni olisi paljon poikennut 1895 syntyneen mummoni elämästä. Hän syntyi talollisen tyttärenä Itä-Suomessa., sai 19-vuotiaana aviottoman lapsen, joka kuoli 2-vuotiaana. Pari vuotta myöhemmin meni naimisiin itseään 15 vuotta vanhemman tukkilaisen kanssa, joka kymmenen vuotta myöhemmin kuoli punatautiin. Leski odotti silloin neljättä lastaan. Asuttiin surkeissa vuokramökeissä. nuori leski yritti hankkia kehräämällä, vaikka onnettomuudessa vioittunut jalka esti rukin polkemisen. Viisivuotias lapsi pyöritti käsin rukkia avuksi, kahdeksanvuotias oli jo pikkupiikana vieraalla. Mummoni äidin kuoltua hänen isänsä poikineen joi talon ja tavarat. Mummon äiti oli 17-vuotiaasta alkaen synnyttänyt 16 lasta, joista useimmat kuolivat heti synnyttyään tai viimeistään kaksivuotiaana, vain viisi eli aikuiseksi. Myöhemmin mummo meni uudestaan naimisiin sekatyömiehen kanssa, mutta tämäkin kuoli sittemmin keuhkotautiin. Mummon vanhojen päivien "ilona", tai ainakin elätettävänä, oli tyttären avioton lapsi eli minä. Jollain tavalla pärjättiin, en kyllä ymmärrä miten. Vuosia sydänvikainen mummo sanoi toivovansa, että eläisi niin kauan, että tuo tyttö saa rippikoulun käytyä. Silloinhan ihminen on aikuinen ja pärjää omillaan! No, kaksi viikkoa konfirmaationi jälkeen hänen sydämensä pysähtyi. Mutta tulihan tehtävä suoritettua, siitä olen kiitollinen!
Olenpa todella onnellinen, että synnyin vasta 1950-luvun puolivälissä. Vaikka elämäni ei monen onnellisempien tähtien alla syntyneen mielestä ehkä ole kovin hääviä ollut, ei sitä voi verrata mummoni elämään. Onneksi ymmärsin yksin jäätyäni lähteä kotikylästä ja onnistuin pääsemään elämän syrjästä kiinni. Mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin löytänyt elämäni naisen Titanicilla. Olisimme viettäneet laivalla ihanan romanttisia hetkiä.
Lopussa laiva uppoaa ja hukun melodramaattisesti.
12-vuotiaana, justjust.
1900-luvulla lapset olivat varhaiskehittyneitä, varsinkin jos he tulivat työväenluokasta.
Usko pois, näin olisi käynyt.
Olisin ollut vaalea lettipäinen eloveena-piikatyttö vaaleankeltaisessa kartanossa. Köyhä ja tehnyt kovasti töitä ja asunut pihapiirissä pienessä tuvassa. Vähän haaveilijaluonne mutta ymmärtänyt elämän realismin hieman nieleskellen. Kiltti, nöyrä ja kunnollinen. Minulla ei olisi ollut elossaolevia sukulaisia. Joku renki olisi riiannut ja mahdollisesti kartanonomistajan poika, mutta olisin kuollut kuitenkin yksineläjänä ja lapsettomana ja joko leskenä tai en olisi mennyt edes naimisiin.
Olisin varmaan kuollut synnytykseen. Synnyin nimittäin 800 g keskosena ja keskoshoito ei ollut tuolloin vielä kovin kehittynyttä.