Lue keskustelun säännöt.
Elämäni on umpikujassa enkä tiedä mihin suuntaan pitäisi lähteä
21.05.2018 |
Olen ollut viime aikoina tosi ahdistunut ja toivoisin joitakin rohkaisevia sanoja tähän tilanteeseen, joten päätin avautua tänne. Ongelmani vaikuttavat varmasti pieniltä teidän korviinne, mutta en varmaan vielä tiedä oikeista ongelmista mitään ja siksi nämä pikkuongelmat tuntuu niin pahoilta.
Olen 19-vuotias tyttö ja tuntuu että ihan sama mitä teen niin asiat päättyy aina huonosti. Perheessäni asiat on aina olleet ihan sekaisin ja toisten nähden on ylläpidetty kulissia, eikä etenkään kotona kukaan ole koskaan välittänyt musta paitsi silloin jos mulla joskus on mennyt paremmin. Huonoina aikoina saan osakseni pelkkää vähättelyä ja totaalista välinpitämättömyyttä. Kaikki alkoi siitä, kun aloin menestyä koulussa huonommin kuin mun sisarukset. Lukiosta ei tullutkaan hyviä arvosanoja, mutta ylioppilaaksi pääsin kuitenkin. Lukeminen ei koskaan ole ollut mun juttu joten lukion jälkeen menin amikseen, ja ensimmäinen vuosi on sujunut siellä ihan mukavasti. Sain kesätöitä omalta alaltani eikä palkassakaan ole mitään valittamista. Nyt töissä hetken olleena olen kuitenkin tajunnut, etten ymmärräkään mistään tähän alaan liittyvästä yhtään mitään, olen töissä ihan pihalla enkä osaa kertakaikkiaan mitään ja mulle pitää ihan kaikki vääntää rautalangasta 100 kertaa. Vapaapäivinäkin mietin jatkuvasti vain töitä ja stressaan niitä niin paljon, että näen joka yö painajaisia eikä ruokahaluakaan ole enää jäljellä entiseen malliin. Mielestäni tuo työ ei edes ole sen palkan arvoista, mutta haluaisin edes joku päivä pystyä muuttamaan omaan asuntoon ja sen takia rahaa on pakko kerätä.
Valmistun vuoden päästä ja käyn koulun kyllä loppuun, mutta ahdistaa hirveästi ajatus siitä että mitä sen jälkeen tapahtuu. Tahtoisin johonkin ihan toiselle alalle, mutta kun tuntuu etten ole missään hyvä eikä mikään kiinnosta. Oman alani töistä en tajua mitään enkä valmistumisen jälkeen varmasti saisikaan mitään työpaikkaa. Tulevaisuus ahdistaa ihan suunnattomasti.
Toinen asia on sellainen, että muiden ihmisten mielestä minussa on jotain perustavanlaatuista vikaa, koska tulen hylätyksi lähes poikkeuksetta. Muutama ystävä on säilynyt vuosien varrelta, mutta muiden kanssa on aina mennyt jossain vaiheessa poikki, ja se on varmasti omaa syytäni mutta en vain keksi mikä se syy olisi. On olemassa paljon entisiä kavereita jotka eivät minusta pidä eivätkä edes moikkaa enää, enkä tarkalleen tiedä syytä. Tuntuu ettei muille käy näin. Myös muissa ihmissuhteissa olen tullut jätetyksi, ja viimeksi ihan äskettäin olin tosi maassa siitä kun tutustuin yhteen tyyppiin ja hän vaikutti itsekin kiinnostuneelta, mutta sitten aivan yhtäkkiä hänestä ei enää kuulunutkaan mitään. Ei ollut ensimmäinen kerta.
Tuntuu siltä että oon ihan umpikujassa, koska mulla ei ole tulevaisuutta. En tahdo jumittaa vanhempien nurkissa, mutta en tiedä mitään alaa joka kiinnostaisi (saati että pääsisin edes opiskelemaan) ja kaikki ihmissuhteetkin kaatuu, koska en ilmeisesti osaa toimia muiden kanssa normaalisti. Olen viime aikoina tosissani miettinyt narun jatkoksi menemistä, koska olemassaoloni tuntuu vain taakalta muille ja ennen kaikkea itselleni.
Kommentit (13)
Millähän alalla olet töissä? Joillain aloilla on ihan hyväksyttävää olla pihalla ekat kuukaudet. Mut jos oot siivoojana niin sitten pitänee myös katsoa peiliin.
Kaikki on alussa pihalla kun menee uuteen työpaikkaan tai vaihtaa työpaikkaa. Pääasia et oppii nopeasti et keltä voi kysyä neuvoja.
Ei kannata narunjatkoksi mennä, koska sitten jää tietämättä miten hyväksi kehittyisit loppuelämän aikana. Arvaappa paljonko pihalla olin kun olin tet harjoittelussa nokialla, piti kirjoittaajotain raporttia englanniksi. Enkku oli 5 joten sana sanalta kääntelin sanakirjan avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että sulla on tällä hetkellä ylimääräistä stressiä elämässä sen työpaikan vuoksi. Se on vain työpaikka, lusit sen loppuun ja jatkat opintoja, äläkä luule yhden huonon työpaikan takia että olet huono ihminen. Työpaikkoja tulee ja menee! Stressissä kaikki negatiiviset tuntemukset ovat voimakkaampia, joten älä vedä nyt mitään lopullisia johtopäätöksiä tämänhetkisen olon perusteella.
Kannattaa hakeutua juttelemaan ammatti-ihmisten kanssa ja voit siellä purkaa olojasi ja saat vähän tukea elämääsi. Nyt keskity hoitamaan stressaantunutta oloasi ja pyri pitämään elämä muuten niin tasapainoisena kuin mahdollista (uni- ja ruokarytmi, ja nämä ohjeet tulee ensimmäisenä myös niiden ammattilaisten suusta - älä vähättele niiden merkitystä). Kokeile eri keinoja, millä tasoitella olojasi. Luonnossa liikkuminen (ja liikunta ylipäänsä), mindfullness, kaikkea sellaista. Pienistä hetkistä nauttimista. Tällä hetkellä on tärkeintä, että jaksat nyt tämän pahimman stressipiikin yli ja pidät itsestäsi huolta.
Olet vielä nuori ja paine ulkopuolelta on kova, että pitäisi muka tietää mitä elämällään tekee ja mihin suuntaa. Tänä päivänä on kuitenkin ihan tavallista, että vielä myöhemmälläkin aikuisiällä voi opiskella ja vaihtaa alaa, joten älä kuvittele että nyt tekemäsi valinnat ovat kiveen hakattuja totuuksia eikä muuta suuntaa enää ole. Tilanteet elävät koko ajan. Älä siis ota paineita siitä, että sinun pitäisi olla vielä valmis. Ei 19-vuotias vielä ole, vaan suurin osa varmasti on yhtä epävarma että mitä tässä lopulta tekisi. :) Vaikka olisivatkin jo johonkin opintoihin menneet, kuten sinäkin.
Jos tulee todella kamalan järkyttäviä oloja joista tuntuu ettei selviä, niin sitten menet päivystykseen ja haet sairaslomaa. Työn vuoksi ei pidä terveyttään menettää, ei todellakaan ole sen arvoista. Voit myös soittaa kriisipuhelimeen, joka päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 9.00– 07.00 sekä viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00.
Voimia vaikeaan tilanteeseen! Hyvä että avasit tuntojasi, kirjoittaminen voi monesti auttaa. Tsemppiä!
Hei älä huoli. On ihan ok olla pihalla. On ok vaihtaa alaa vaikka kerran viidessä vuodessa. Kiinnostavimmat ja tietävimmät ihmiset, jotka tiedän, vaihtoivat ammattia vielä nelikymppisenä. 19-vuotias on vasta lapsi. Elämää on vielä ainakin 60 vuotta jäljellä, joten on aikaa löytää itsensä.
Perhekin voi olla ihan muuta, kuin ne, joiden kanssa jakaa verenperinnön. Tiedän kokemuksesta. Tiedän myös, että perheeltä saatu hyväksyntä ei tunnu miltään, jos sen tuskalla joutuu hankkimaan.
Sä et varmasti suoriudu niin huonosti kuin luulet.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko on matkaa radanvarteen?
....jos vaikka lähtisit junalomalle.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista, niistä oli apua ❤️
Oon tehtaalla töissä. Kaikki muut miehiä ja mä oon tällanen pikkutyttö. Sekin mua vaivaa, kun tuntuu että pitäisi tässä iässä olla niin aikuinen ja elää aikuisen elämää, mutta tunnen itseni ihan kakaraksi vielä ja pelkään etten osaa aikuistua koskaan. No, ehkä tämä tästä joskus.
Nykyään tuo toisten hylkääminen on ihan normaalia. Ikävä kyllä. Ihmiset ovat kovia. Ja sen kovuuden uhriksi joutuminen on musertavaa. Myös tunne epäonnistumisista on raskas kantaa. Ei minulla ole neuvoja antaa,mutta ymmärrän sinua,ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vielä nuori ja kaikki elämässä on vielä mahdollista. Älä stressaa töistä liikaa. Tee niin hyvin kuin osaat äläkä pelkää kysyä neuvoja. Kaiken osaamista ei voi vielä odottaakaan. Osaaminen karttuu töitä tehdessä joten sulla on hyvä alku jo menossa.
Voimia <3
Kaikkien niiden muiden tehtaan "Jamppa 50-vee"-tyyppien mielestä 19-vuotias on kakara, sille et mahda mitään. Nuori aikuinen olet, vasta pesästä lentänyt. Niiden jamppojen mielipiteistä ei kannata välittää, et sinä iällesi mitään mahda. Hekin olivat samanikäisiä joskus, ja ymmärtävät kyllä että olet vielä ns. lapsenkengissä työuraa ajatellen. Ja faktahan se on, sinä olet vasta taipaleesi alussa. Ei sinun vielä kuulu olla aikuinen ja elää aikuisen elämää, älä huoli. Ole ihan rauhassa 19-vuotias ja tee työsi niin hyvin kuin pystyt, enempää ei voida keneltäkään vaatia. Vuosikymmenten päästä tulet hymähtämään muistolle tästä kesästä ja omista ajatuksistasi. :)
Ihan oikeasti, kyllä se siitä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinun tuossa vaiheessa tosiaankaan tarvitse tietää ja osata kaikkea, olet nuori ja opinnotkin vielä kesken. Ihan minkä ikäisellä vaan on opeteltavaa uuteen työpaikkaan mennessä. Työt pitää tietysti (ainakin yrittää) hoitaa tarpeeksi hyvin, mutta on ok kysyä neuvoa, tarvittaessa useammankin kerran. Ja on ihan normaalia mokailla, sitä käy joskus kaikille.
Älä murehdi sitä, ettei ala tunnu oikealta. Käy tuo koulu loppuun ja mieti sitten, haluaisitko jatkaa opiskelua vai etsiä töitä. Ehdit tehdä vielä vaikka mitä, opiskellakin ihan jotain muuta, jos siltä myöhemmin tuntuu. Tosi hyvältä kuulostaa, että olet saanut omalta alaltasi kesätöitä! Hyvällä mallilla elämäsi on, kun on opiskelupaikka ja saat työkokemustakin, asiat varmasti järjestyvät kun aikaa vähän kuluu. Saat lisää itsevarmuutta ja vähitellen ehkä suunnitelmatkin selkenevät. Jos kotona on hankalaa, niin olosi voisi helpottua, jos pääsisit asumaan omillesi.
Ihmisiä tulee ja menee, kaverisuhteista harva säilyy. Ihmisten käytöstä ja sen motiiveja on välillä tosi vaikeaa ymmärtää, mutta itseäni on helpottanut, kun en enää yritäkään :-). Annan toisille tavallaan tilaa olla enkä oikeastaan odotakaan heiltä mitään. Yksinäisyyttä tämä ei kuitenkaan tarkoita, mutta kevyempiä ystävyyssuhteita kuin nuorempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nelikymppinen ja välillä ihan yhtä pihalla. :D Välillä tuntuu, että kaikki elämässäni on mennyt ihan väärin ja pers..lleen, välillä tuntuu, että näinhän se pitikin mennä. En vain enää stressaa hirveästi asiasta. Se on varmaan se asia, johon sinun kannattaisi keskittyäkin nyt. Että nauttisit elämästä, olipa se millaista tahansa. Pienistä hetkistä. Ja lakkaisit stressaamasta.
Mä taas äkkipikaisuuttani laitan välejä poikki ihmisten kanssa.
Vähän sama tilanne ku sulla, mutta oon menossa amk:Iin.