Täytyy taas todeta että en vaan ymmärrä. Jos ihminen "konmarittaa" tai jotain, eli poistaa ylimääräistä turhaa

Niin miksi pitää sitten alkaa stressaamaan jostain pikkujutusta, että mites minä näitä nyt säilytän ja miksi en pysty laittamaan pois. Esim. jotkut todella vähän tilaa vievät esineet joilla on tunnearvoa, miksi ihmeessä niitä pitäisikään laittaa pois?
Jos vaikka on kymmenen valokuva-albumia joissa on kymmenien vuosien ajalta suvun/perheen kuvia, miksi niitä pitää alkaa karsimaan, ei haluais kun niissä on tunnearvoa, mutta kun pitäisi tilaa saada... tilaa mihin? Jos kirjahyllyssä on nyt kymmenen albumia, ja karsii puolet pois, mitä hyötyä siitä on että kirjahyllyssä on sitten puoli hyllyä tyhjänä ja tuleville sukupolville arvokkaat kuvat on heitetty roskiin?
Tai jos niillä valokuvilla ei ole juuri nyt itselle tai lapsille arvoa, mutta lapset tai heidän lapsensa voisivat niistä kiinnostua joskus kymmenien vuosien päästä, miksi niitä ei voi vaan säilyttää jossain laatikossa varastossa tai kaapissa? Karsii sen edestä turhaa tavaraa jos sellaista on, jos ei ole, niin ei sitten varmasti ole enää säilytysongelmiakaan.
Miksi joillakin ihmisillä on se karsiminen mennyt siihen että iloitaan vaan niistä tyhjistä hyllyistä, käydään läpi tiheällä kammalla yhä uudestaan pakonomaisesti että mitä vielä voisi laittaa pois? Eikö voi olla tyytyväinen jos ei kaapit tursua, kaikelle on paikka ja on siistiä?
Sitten on eri asia jos pitää muuttaa paljon pienenpään asuntoon, mutta mitä järkeä on asua puolityhjässä kämpässä ja maksaa niistä ylimääräisistä neliöistä joita tulee tyhjistä kaapeista?